Kirjanpitorikollisia oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki

RIKOSLAIN 30 luku 9 § kirjanpitorikoksesta: ”Jos kirjanpitovelvollinen, — tai se, jonka tehtäväksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu, 1) — 2) merkitsee kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taikka 3) — ja siten vaikeuttaa oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta, hänet on tuomittava kirjanpitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Viime vuosina jälkiverojuttuja on lähetetty enemmän tai vähemmän innokkaasti myös käräjäoikeuteen tuomittavaksi kirjanpito- ja verorikoksena. Yritys ja yrittäjä voivat saada jälkiverojen, veronkorotusten ja viivemaksujen lisäksi myös vankeustuomion, joka useimmiten annetaan ehdollisena. Esimerkkitapauksessani linnaan on menossa myös aviopuoliso. Lisäksi tuomitaan syyttäjän käyttämän yksityisen oikeusavustajan kustannukset maksettavaksi.

Kalliiksi tulevat myös oikeuskulut: asianajajan ja todistajien palkkiot. Ne nousevat helposti kymmeniin tuhansiin euroihin. Asianajajat neuvovat, ettei palkkiota saa vaatia korvattaviksi valtion varoista, koska se alentaa rankaisukynnystä, sillä virkamiehet eivät halua valtiota maksumieheksi.

Taloushallinnon ammattilaiset ovat IFRS-kiihkossaan jättäneet nämä todelliset kirjanpidon ongelmat oman onnensa nojaan. Eihän kukaan halua liata käsiään kirjanpitorikollisten kanssa. Siis meidän itsemme kanssa.

Kirjanpitorikos

Yrittäjällä oli kommandiittiyhtiö ja hän vei kaikki tositteensa tilitoimistoon. Tilitoimiston tehtävänä oli jättää yksityistalouden menot kirjaamatta tai kirjata ne yksityisottoina. Tilitoimisto oli suositellut 1990-luvun puolivälissä osakeyhtiön perustamista isoja asiakkaita varten. Kummastakin asiasta tuli katastrofi, kun yritykseen saapui innokas verotarkastaja, joka mm. oli huutanut, että hänellä on valta tehdä yrittäjille mitä vain – ovathan kaikki yrittäjät rikollisia.

Verotarkastaja kävi viiden vuoden ajalta läpi kaikki tositteet. Hän selvitti polttoainekuiteista yrittäjän kaikki tankkauspaikat. Hän kävi läpi pienen paikkakunnan yrityksiä etsiessään todisteita yrittäjää vastaan. Näin koko perhe leimautui rikolliseksi yhteisössään. Kun yrittäjä viikon työmatkan jälkeen palasi perjantai-illalla kotiinsa, oli siellä odottamassa verotarkastaja yhä uusien ja uusien kysymystensä kanssa. Tarkastuskertomus olikin paksun romaanin mittainen.

Myyntilaskut oli kirjattu maksuperusteella. Jostain virheestä johtuen yksi asiakas oli maksanut vuonna 1996 tammikuussa yhden laskun yrittäjän omalle pankkitilille, eikä tämä tullut tilitoimistossa esille. 10 vuotta myöhemmin tämä yksi ainoa myyntilasku esitettiin oikeudessa todisteena jatketusta törkeästä kirjanpito- ja verorikoksesta. Jatkettua rikosta oli esitettävä, koska juttu olisi muutoin ollut vanhentunut.

Yrityksen työmaat olivat ympäri Suomea ja niihin mentiin maanantaisin kleinbussilla ja perjantaina työntekijät tulivat takaisin pikkukuntaan perheidensä luo. Yhtenä viikonloppuna bussi oli annettu kylän pesäpallonuorten käyttöön turnausta varten. Tämän verotarkastaja katsoi hapattaneen bussin kaikki arvonlisäverot (!) hankinnasta lähtien (vaikka lain mukaan hapatus tapahtuu vasta yksityiskäytön hetkellä). Kirjanpitorikoksen syytelistalla oli myös kirjaamaton matkapuhelinetu, vaikka kotipuhelimesta etu oli kirjattu. Sen vaikutus tulokseen on peräti nolla…

Tilitoimisto ei ollut tehnyt työtään hyvin ja yksityistalouden menoja oli kirjautunut yrityksen menoiksi. Summat olivat kuitenkin vähäisiä. Väärin kirjattuja menoja oli keskimäärin vuotta kohden muutama tuhat euroa ja niistäkin puolet oli syntynyt vaihtoauton käsittelyvirheestä. Myyntilaskun kirjausvirhe oli reilu promille tarkastusjakson liikevaihdosta ja yksityistalouden menojen osuus liikevaihdosta muutama promille. Jälkiverot korotuksineen oli maksettu.

Tulkinta

Suuret tilintarkastusketjut ovat määritelleet omat olennaisuusrajansa. Niiden mukaan olennainen virhe on 0,5-1 % liikevaihdosta, 5-10 % tilikauden tuloksesta tai 5-10% taseen loppusummasta.

Oikea ja riittävä kuva taloudellisesta asemasta on monimutkainen juttu. Nykyisten kirjanpitosääntöjen mukaan tase ei käytännössä voi kertoa sitä, mikä on yhtiön taloudellinen asema. Tämä johtuu siitä, ettei käyttöomaisuuden ja muiden pysyvien vastaavien arvoja merkitä käypään arvoon (mikä se sitten onkaan). Vasta pörssiyhtiöitä vuoden 2005 alusta koskevissa säännöksissä on käyvän arvon vaatimus, mutta sielläkään ei tuotantorakennuksia eikä kalustoja merkitä käypään arvoon. Pienyrityksiä tämä säännöstö ei edes koske.

Kommandiittiyhtiössä vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat henkilökohtaisella omaisuudellaan yhtiön veloista ja vastuista. Tällöin ei tilinpäätöksessä ole edes mahdollista antaa sellaista tietoa, jonka mukaan esimerkiksi luottopäätös voidaan tehdä. Onhan mahdollista, että kommandiittiyhtiön oma pääoma on pieni, mutta vastuunalaisten yhtiömiesten varat suuret tai yhtiön oma pääoma voi olla suuri, mutta osakkaat pahasti velkaantuneet.

Kirjanpitolautakunta on antanut lausunnon (2005:1750), jonka mukaan aikaisempien tilikausien virheiden oikaisut on merkittävä suoraan taseen oman pääoman eriin, eikä niitä kirjata tilikauden tuloslaskelmaan. Lisäksi oikaisuista on annettava liitetietoissa selostusta. Lausunnossa on sovellettu kansainvälisten IFRS-tilinpäätösten suositusta numero 8. Näin valtion viranomainen tunnustaa, että kirjanpidossa voi olla virheitä, jotka ovat saattaneet antaa väärän kuvan yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Käytännössä pieniä virheitä on kaikissa tilinpäätöksissä, jolloin on noudatettava olennaisuuden periaatetta.

Käräjäoikeuden tuomio johtaa siihen, että me kaikki olemme rikollisia. Jokaisen suomalaisen yrityksen, joka noudattaa Kilan lausuntoa, toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet tulee tuomita kirjanpitorikoksesta vankeuteen. Kaikkien kirjanpitovelvollisten kirjanpidoissa ja tilinpäätöksissä on vuosittain virheitä, kun niitä tarkastellaan jälkikäteen. Etenkin jaksotusvirheitä tehdään – täydellinen virheettömyys on mahdottomuus. Siis vankilaan kaikki.

Verorikos

Itse yksityismenojen kirjaaminen olisi ollut pikkujuttu oikaista. Se ei verenhimoiselle tarkastajalle riittänyt. Hän siirsi osakeyhtiön tuloksen kommandiittiyhtiöön, jotta marginaaliverot saataisiin suuriksi. Perusteluina olivat aivan lailliset asiat kuten: osakeyhtiö ei ole maksanut osakkaille palkkaa, oy on jakanut isoja osinkoja ja että oy on saanut ostaa ky:ltä halvemmalla palveluja kuin ulkopuoliset asiakkaat. Hauskinta tässä jutussa on se, että kombinaatio ky-oy johti liian suuriin veroihin (vs. ky olisi muutettu oy:ksi) ja nyt liikaa maksettuja veroja korotettiin rajusti. Käräjäoikeus ei sentään tuominnut laillisista toimenpiteistä rangaistusta.

Rikoslain mukaan verotukseen vaikuttavasta virheestä voidaan jättää rikosilmoitus tekemättä, syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos katsotaan, että veronkorotus on riittävä rangaistus. Mutta syyttäjä syytti päinvastoin törkeästä veropetoksesta, vaikka veroja oli jo alunperin maksettu liikaa ja oy:n sivuuttaminenkaan ei kestä tarkastelua – veronkorotuksista puhuttamakaan.

Huolimatonta ja huoletonta

Oikeudenkäyntiä aloitettaessa juristit selittivät aulassa, etteivät he voi perehtyä kunnolla kirjanpitoasioihin, koska osaaminen häiritsee lainkäyttöä (!). Avustava asianajaja oli huolissaan siitä, että hänen täytyy elää näiden valtion juristien kanssa samassa pikkukaupungissa (toivottavasti ei sentään saman rotarykerhon jäsenenä). Eikä korppi korpin silmää noki. Eivät valtion virkamiehet oikeuslaitoksessa muuta toisen virkamiehen (verotarkastaja, syyttäjä) esitystä. Kun ei osata, uskotaan mieluummin omaa väkeä.

Käräjäoikeus määrittelikin osaamisen rajat. Kolmen opintoviikon tuomalla itsevarmuudella käräjäoikeuden puheenjohtaja ja maallikkolautamiehet totesivat, ettei 18 vuotta kirjanpitolautakunnassa eri tehtävissä olleen KHT-tarkastajan todistajalausunnossa ollut mitään asiaan vaikuttavaa.

Oikeuden päätös oli kirjoitettu huolimattomasti. Tuomio-lauselman mukaan veropetos olisi alkanut 31.10.1997. Perusteluissa kuitenkin esitetään, että tuloverotuksessa ja arvonlisäverotuksessa on vero toimitettu liian alhaisena vuosilta 1996-2000. No, olihan vuosisata oikein.

Oikeusturvaa rajoittaa myös valituskäytäntö. Valitusaika on 30 vuorokautta, ja se alkaa jo suullisesta päätöksestä. Käytännössä vasta kirjalliseen päätökseen pystyy tekemään valituksen, mutta sen antamista voidaan viivyttää viikkokausia. Tässä tapauksessa yli kaksi viikkoa.

Poliisi käyttää usein Kirjanpitolautakuntaa tutkiessaan kirjanpitoon liittyviä rikoksia. Toivoisi, että myös oikeuslaitos veisi kirjanpitorikosjuttunsa ennen tuomioiden antamista KILAan. Sen tulisi tutkia oikean ja riittävän kuvan sisältö rikoksen näkökulmasta.

Kuka on syyllinen?

Jos tilitoimisto joutuisi yrittäjän vaatimuksesta kirjaamaan yksityistalouden menoja yrityksen menoiksi, on sen vaadittava kirjallinen kuittaus yrittäjältä menojen kirjaamiseksi. Jos tällaista kuittausta ei ole, osallistuu tilitoimisto kirjanpito- ja verorikoksen tekemiseen kirjanpito- ja rikoslaissa säädetyillä tavoilla.

Yrittäjä ei voi osata kirjanpidon ja verotuksen kiemuroita. Hän ei pysty arvioimaan tilitoimistonsa ammattitaitoa. Eikä hänellä voi olla osaamista kirjanpidon tarkastamiseen, hänhän ostaa osaamisen tilitoimistoltaan ja tilintarkastajaltaan. Tällaisessa tapauksessa tilitoimistoa ei tulisi kuulla todistajana, vaan syylliseksi epäiltynä. Hänenhän oman korvausvastuunsa vuoksi on pakko siirtää kaikki vastuu yrittäjälle.

Yrittäjäperhe työllisti parhaimmillaan parisenkymmentä ihmistä, mikä työttömyyden riivaamassa pikkukunnassa on iso asia. Vuosia kestänyt oikeusprosessi on johtanut siihen, että yrittämistä on pitänyt rajoittaa. Työntekijöiden määrä onkin jo vähentynyt puoleen. Himoverotarkastuksen kustannukset ovat ylittäneet aikoja sitten kaiken järjellisyyden.

Yrittäjä jatkaa jutun oikeuden selvittämistä tarvittaessa korkeinta oikeutta myöten, mikä onkin paljon tärkeämpää kuin IFRS-sääntöjen kehittäminen pienyrityksille. Kirjanpitorikollisia oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki…