CTA Paikka
CTA Paikka

Kirjanpitolailla yhdentyvään Eurooppaan

20.1.1993
pauli
Pauli Vahtera

Olemme sitten toistakymmentä vuotta kestäneen kritiikin ja neljä vuotta vaatineen valmistelun jälkeen saaneet uudistetun kirjanpitolain. Lopulliset lakitekstit varmaankin yllättivät monet – mitä siis tapahtuikaan?

Verotuksen kirjanpitosidonnaisuus, jota koko 1980-luvun pidettiin kaiken pahan alkuna, ratkaistiin suomalaiskansalliseen tyyliin: Koska verotuksen jaksotussäännökset johtavat virheisiin, niistä tärkeimmät eli varaukset, poistettakoon. Tällaisen uudistuksen tekeminen pääomaköyhässä maassa oli varmasti virhe, joka kostautuu lähivuosina. Yrityksen veronmaksukyky ja niin sanottu oikea tilinpäätös eivät ole kalenterivuosiin pilkottavissa.

Verotuksen osalta jouduttiin osittain ojasta allikkoon: Kun kirjanpitolaki edellyttää kuitenkin kulukirjauksia nopeammin kuin verolait; joudutaan maksamaan veroja, vaikka vastaavaa vapaata omaa pääomaa osingonjakoon ei olekaan.

Eduskuntamme on myös ristiriitainen: samaan hengenvetoon kun halutaan oikeita ja riittäviä tilinpäätöksiä, säädetään uusi verolaki, joka kiihottaa toiseen suuntaan, sillä kulukirjauksia välttämällä omistajien verotus kevenee.

Lakiuudistus tehtiin, kuten niin moni muukin lakiuudistus: ensin aikaa vuosia kuluttaen, sitten iso joukko muutoksia tehden loppukirin kera viimeisinä tunteina. Komiteatyöskentely oli kompromissien tekemistä EY:n direktiivien ja meno-tuloteorian välillä ja jätti jälkeensä monia ristiriitoja. Näitä ongelmia ei virkamiesvalmistelussa huomioitu. Kun ETA-sopimus painoi päälle, oli luovuttava kiireessä komiteatyöskentelyn tuloksista ja hallituksen esityksestä. Pahinta on se, ettei kukaan tehnyt missään vaiheessa koetilinpäätöksiä, minkä vuoksi säännöksiin jäi puutteita, joiden kanssa on nyt elettävä.

EY:n direktiivien tavoitteleminen on sinänsä välttämättömyys, koska kansainvälisyys on tullut jäädäkseen myös kirjanpidossa. Talonpoikaisjärjen käyttäminen ei varmaankaan silti olisi ollut kiellettyä, sillä nyt taisimme noudattaa direktiivejä tunnollisemmin kuin varsinaiset EY-maat tekevät.

Olisi ollut hyvä muistaa, että direktiivitkin on alunperin tehty jo parikymmentä vuotta sitten ja vahvistettukin jo vuonna 1978. Ei ole ilman muuta selvää, että direktiivit tänään tehtyinä olisivat samanlaiset. Nyt säännöksiin sisältyy kohtia, joiden mielekkyyttä ei voi perustella muutoin kuin, että ne on käännetty direktiiveistä. On siinä motivaatiota etenkin pk-yritysten kirjanpitoihmisille, jotka ihmettelevät, ketä varten kaikki työ on tehtävä.

Kiireessä tehdyn viimeistelyn takia säännöksiin jäi muutamia isojakin ongelmia, joiden kanssa on opittava elämään. Vaikeimmin kai tullaan pärjäämään vaihto-omaisuuden kiinteiden menojen aktivointiperusteiden kanssa.

Pienet ja keskisuuret yritykset on nyt ajettu ahtaalle monesta suunnasta. Työvoimakustannukset nousevat nollatupoista huolimatta, rahoituskustannukset ja vakuusvaatimukset ovat kiristyneet, liikevaihdot ovat romahtaneet, ja jos silti saa jotain tulosta aikaan, on verotus kiristynyt (sillä pääomatulojen verouudistus ei juuri pienyrityksiä hyödytä) ja nyt vielä kirjanpitosäännökset ovat yhtä tiukat kuin suuret talousammattilaisten osastot omaavilla suuryrityksillä.

Pk-yrityksille ei lieventäviä säännöksiä tehty, vaan ne saivat tyytyä eduskunnan antamiin lämpimiin sanoihin. Uusien yritysten asema tulee entistäkin vaikeammaksi, sillä aloittavan yrityksen tilinpäätös tehdään yhtä tiukoin säännöin kuin vuosiakin toimineen. Ongelmaan on helppo ratkaisu: uuden yrityksen saa perustaa vain riittävin omin pääomin. Harvoin kuitenkaan uudet ideat, yrittäämisen halu ja oma raha kohtaavat toisensa yritystä perustettaessa. Suomalaista elvytystä tämäkin.

Suomi on pieni maa, ja lainuudistushankkeet toteutetaan suhteellisen pienessä piirissä. Tämä on toki ymmärrettävää. Sen sijaan vähän ihmetyttää, että kun laki on saatettu voimaan, sen uskotaan syntyneen neitseellisesti. Lain valmisteluun osallistuneet alkavat julkisesti pohtia, mitä lainsäätäjä on mahtanutkaan tarkoittaa tällä ja tällä lauseella, sanalla ja termillä. Kaipa näiden asioiden olisi oltava selviä jo lakia kirjoitettaessa.

Joskus tuntuu myös siltä, että lakien valmisteluun osallistuvat kirjoittavat säännöksiä toinen toisilleen. Niitä hienouksia, joita eri lakien tulkinta edellyttää, ei meidän tavallisten tuhansien merkonomien ja ekonomien kirjanpitokoulutuksella voi ymmärtää.

Tulkintoja toki tarvitaan, koska maailma muuttuu jatkuvasti. Kunhan viranomaisemme oppisivat myös sen, että täydellisyys on hyvän pahin vihollinen. Kirjanpitovelvollinen ei tarvitse viiden vuoden odotuksen jälkeen täydellistä ohjetta, koska ne viisi vuotta on tilinpäätöksiä tehtävä. Kaikkea ei voi selittää resurssien vähäisyydellä, vaan kyse on myös asioiden organisoinnista.

Siksi tarvitaan myös koulutusta, kursseja ja taas koulutusta. Uudet lait tuovat epävarmuutta ja se taas tuo eniten rahaa koulutusliiketoimintaa harjoittaville yrityksille. Tuhannet jo vuodesta1991 uuden lain koulutukseen osallistuneet voivat tuntea itsensä nenästä vedetyiksi, kun esimerkiksi tuloslaskelma ja tase näyttävät asetuskokoelman sivuilla ihan muulta kuin vielä joulukuussa koulutustilaisuuksissa totuuksina esitettiin. Nokkelimmat ovat kuitenkin kaukaa viisaita: he osallistuvat koulutukseen vasta kun kaikki on valmista.

Joka tapauksessa oppiristiriidat tilinpäätösten oikeellisuudesta tulevat jatkumaan. Oikea tilinpäätös on tehtävissä vain jälkikäteen yrityksen jo lopetettua toimintansa. Siinä suhteessa parhaassa asemassa ovat juristit, jotka hakevat yrityksen johdolta ja tilintarkastajilta vahingonkorvauksia väärien tietojen johdosta. Tällaiset oikeudenkäynnit tulevat lisääntymään. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten oikeutta istuvat juristimme pääsevät sopimukseen oikeista ja riittävistä tiedoista, kun eivät Suomen eivätkä maailmankaan parhaat kirjanpidon asiantuntijat ole vielä asiasta selvyyttä saaneet.

Kiitos kuitenkin suuren työn tehneille uurastajille on paikallaan. Lopputulos on kaikesta huolimatta hatunnoston arvoinen!

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki