Kirjanpitoko vain verotusta varten?
Verohallituksen pienyrittäjien verotusmenettelyn kehittämistyöryhmä esittää, että alle 300.000 markan liikevaihtoa pyörittävät yritykset maksaisivat arvonlisäveronsa ennakoihin perustuen ja ennakot tasattaisiin kerran vuodessa tehtävän arvonlisäveroilmoituksen avulla. Näin pieniä on peräti 44 % kaikista toimivista yrityksistä. Taloushallintoliitto ry esitti omassa lausunnossaan, että raja alennettaisiin 200.000 markkaan, jollaisia yrityksiä on lähes 40 % kaikista. Suomen Yrittäjät ry taas katsoi, että raja voidaan nostaa 0,5-1 miljoonaan markkaan. Kaikki esitykset ovat käytännön elämälle vieraita.
Hyvän asian nimissä voidaan tehdä pahoja virheitä. Työryhmän esityksen taustalla tietenkin on keventää pienyritysten byrokratiaa ja samalla vähentää valtion nykyisestä valvontajärjestelmästä aiheutuvia kustannuksia. Tavoite on oikea – vain keinot ovat väärin valittu.
Työryhmän kokoonpano oli virkamiesvaltainen, sillä kaikki työryhmän jäsenet olivat verohallinnon edustajia. Kuitenkin kehitellyt säännökset vaikuttaisivat 100.000 verovelvollisen elämään päivittäin. Työryhmä kutsui pysyväksi asiantuntijakseen (ja panttivangikseen) yhden pätevän tilitoimistoammattilaisen. Ryhmän työ lähti pieleen jo siinä, että se hyväksyi valtiovarainministeriön asettaman reunaehdon ettei uudistettava järjestelmä saa vaikuttaa arvonlisäveron ajalliseen kertymään. Vvm alkaa olla vainoharhainen verokertymää varmistaessaan. Edellinen alv-uudistusehdotus kaatui siihen, että pelättiin vuoden 1998 tasapainoisen budjetin perusteiden vaarantuvan. Kuitenkaan kukaan ei ole esittänyt mitään verohelpotuksia: ainoastaan byrokratian vähentämistä.
50.000 pienintä arvonlisäverovelvollista tilittävät keskimäärin vuodessa vain 3.600 markkaa arvonlisäveroa. Siis keskimäärin 300 markkaa kuukaudessa. Joka kuukautinen veron laskeminen, ilmoittaminen ja valtiohallinnon valvontajärjestelmä maksavat paljon enemmän kuin 300 markkaa kuukaudessa. Pienimmät maksavat vain kymppejä kuukaudessa – mitä järkeä tässä on alunperinkään ollut? Miten voidaan kuvitella, että arvonlisäverotus voidaan rakentaa ennakkomaksujen varaan? Kaikki me tiedämme, että maksettavien arvonlisäverojen määrä vaihtelee kuukausittain ja tilikausittain kuin vuoristorata. Likviditeetin hallitsemiseksi kirjanpito on kuitenkin pidettävä ja samalla joudutaan ennakkojen muutosten suohon. Mitä mieltä on maksattaa yrityksillä elokuussa alv-ennakkoja kun edessä on juuri ollut kesälomakausi, jolloin maksetaan tuplapalkat, vaikkei alv-myyntejä edes keräänny.
Ehdotus johtaa siihen virheelliseen käsitykseen, että ainakin kolmasosa yrityksistä on niin pieniä, etteivät ne tarvitse kirjanpitoa kuin kerran vuodessa. Jos arvonlisäverot maksetaan ennakkojen perusteella, ei kirjanpitoa kannata pitää, jos sillä ei ole muuta tarkoitusta kuin verojen laskenta. Taas vuoden kuitit tuodaan kenkälaatikossa talvella tilitoimistoon.
Yritysjohtaja, jolla on 100 miljoonan markan optiot, suunnittelee talouttaan harva se viikko. Kuitenkaan hänen elämälleen miljoona markkaa sinne tai tänne ei merkitse mitään. Yrittäjän, jonka liikevaihto on 300.000 markkaa, koko elämä on tässä rahassa kiinni. Hänen toimeentulonsa, eläketurvansa, sosiaaliturvansa, pantattuna yrityksen vakuutena oleva omaisuutensa – kaikki on kiinni yrityksen menestyksestä. Verosuunnittelu on hänelle elintärkeää, mutta sitä ei voida tehdä tilikauden jo päätyttyä. Kaikkein tärkeintä on ajoissa tietää, missä mennään. Tämän palvelun edellyttämä kirjanpito on paljon tärkeämpää kuin kirjanpitolain ja verolakien edellyttämä kirjanpito.
Markkinavoimat huolehtivat siitä, että tarjolle tulee tilitoimistopalveluja, jotka tosiajassa kertovat yrittäjälle missä mennään. Näkökulmana ei ole historia ja maksettavat verot, vaan tulevaisuuden kassavirta. Palvelun sivutuotteena saamme kirjanpitolain ja verolakien edellyttämät tilinpäätökset ja ilmoitukset. Tämän jo alkaneen kehityksen lisäksi tarvitsemme lainsäädäntöä, joka tukee niitä yrittäjiä, jotka eivät heti ole paperittoman laskutuksen ja kirjanpidon piirissä. On samantekevää, tehdäänkö ilmoitukset neljän kuukauden välein vai kerran vuodessa. Tärkeää on se, että arvonlisäveron maksu perustuu kirjanpitoon. Samalla pitäisi säännöksiä lieventää, jotta kirjanpidon ei tarvitse olla verojen maksamiseksi niin pennin tarkkaa (esim. on aivan tarpeetonta, että vähäiset ostojen alv-virheet saadaan lain mukaan korjata vain uudella ilmoituksella).
Monessa EU-maassa pienet ilmoittavat kolmen kuukauden välein. Mutta Suomessa on erityispiirre, joka on otettava huomioon: heinäkuu, jolloin suurin osa kesälomistamme pidetään. EU ei voi Suomen ilmastolle mitään, joten olisi vakava virhe olla ottamatta tätä huomioon maatalouden kylvöpäivämääräpakkojen tapaan. Tiedämme, että EU-säännöksien kopiointi on helpompaa kuin kansallisten erityispiirteiden huomioonottaminen lainsäädännössä, mutta juuri sitä varten virkamiehemme Brysselissä käyvät. Kopioinnin voi tehdä kotimaasta käsin.
Kun maksut tehdään neljän kuukauden välein, on kirjanpitokin pidetty ajan tasalle samassa tahdissa. Monille se riittää aluksi myös talousohjauksen rytmiksi. Parantuva tilitoimistopalvelu tuo sitten aikanaan jatkuvasti ajan tasalla olevan tulevaisuuden talousohjauspalvelun. Neljän kuukauden jaksot johtavat kirjanpitotyön jakautumiseen tasaisemmin tilikauden aikana. On kauhistuttavaa ajatella, että tammi-helmikuu tehdään koko vuoden kirjanpitoa arvonlisäveron maksamiseksi ja sen jälkeen ryhdytään tekemään tilinpäätöksiä.
Veroilmoitus- ja kaikki muutkin ilmoitusmenettelyt tulisi viime kädessä antaa ilmoittajien itsensä standardoimiksi. Viranomaiset antaisivat vain puitteet, joihin yritykset kehittäisivät parhaat menettelytavat. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta tästä meillä on hyvät kokemukset Tiliote tositteena -järjestelmästä. Ehkä jotkut vielä muistavat, kuinka karmeat maksutositteet ja tiliotteet olivat ennen uudistusta. Karmeus johtui siitä, että ratkaisun olivat kehittäneet pankit asiakkaitaan kuulematta. TITO -järjestelmä onnistui loistavasti sen takia, että kirjanpitovelvolliset sanelivat pankeille, millaisen tiliotteen he tarvitsevat kirjanpitoonsa. Samalla tavalla ilmoitusvelvolliset osaisivat kehittää viranomaisia paremmin tavan, jolla tiedot vastaanotetaan. Tätä yritettiin tilinpäätössanomatyöryhmän raportissa, mutta siinä kehitetty kaikille osapuolille toimiva järjestelmä on rapautumassa koska viranomaiset ovat ryhtyneet kehittelemään omia ratkaisujaan vähät välittämättä siitä, miten ilmoittajat selviävät annettavasta byrokratiasta. Huonosti toteutettu byrokratia on huonoa, vaikka siinä käytettäisiinkin modernia tietotekniikkaa. Toteuttaminen maksatetaan moneen kertaan, ja lisäksi me kaikki maksamme joka kuukausi turhaan määrätyistä erilaisista ratkaisuista.
Asia erikseen on nykyinen MAVA -ilmoitusmenettely. Työnantajasuoritukset ilmoitetaan ensin maksun yhteydessä, sitten samat tiedot paperilla viiden päivän kuluttua ja pisteenä iin päälle: alv-ilmoitus on kuukautta vanhemmalta jaksolta. Olen vuosia yrittänyt selvittää, mikä viisaus tämän merkillisen vaatimuksen taustalla on. Ainoa selitys, jonka olen saanut on se, että joku KELAn viranhaltija haluaa tietää välittömästi paljonko heidän (siis meidän) rahaansa ollaan tilittämässä sosiaaliturvamaksuina. Suurin osa julkisesta taloudesta perustuu ennakkoihin ja niiden tasauksiin. Vähin vaivoin pystyttäisiin kehittämään tietokoneohjelma, joka miljoonan markan tarkkuudella ennustaisi, paljonko työnantajasuorituksista on ennakonpidätyksiä ja paljonko sosiaaliturvamaksuja. Tämä ennuste voitaisiin tarkentaa markoiksi kuukauden päästä elektronisilla ilmoituksilla, jotka toimittaisimme suoraan kirjanpidoista yhdessä alv-ilmoituksen kanssa.
Samaan aikaan kun alv-ilmoitusmenettelyä esitetään ”kehitettäväksi” on annettu esitys pienen kirjanpitovelvollisen kirjanpitolakiuudistukseksi. Työryhmät eivät keskustele keskenään, vaikka molemmat asiat kohtaavat yhden ja saman henkilön, jonka tulee hoitaa kirjanpito ja alv-ilmoitus samanaikaisesti. Harmonisointi on enemmän kuin tarpeellista: se on välttämätöntä. Kummallinen oman hiekkalaatikon varjelu saisi jo jäädä 1900-luvun historiaan.