Kauppaopistosta ammattikorkeakouluun – Once upon a time…

…Kävelin Salon Kauppaoppilaitoksesta toukokuun viimeisenä päivänä merkonomin todistus kädessä. Onnellisena, mutta silti tippa silmässä. Neljän vuoden ahkerointi oli takana, työpaikka tilitoimistossa odottamassa seuraavana päivänä. Samalla suurin osa koulun aikana syntyneistä ystävyyssuhteista loppuivat. Ne levisivät kuin aurinkoisen kesäpäivän pääskyset taivaalle.

Minulla oli ollut opettajana sen aikaisen maailman suuri auktoriteetti ja oppikirjojen tekijä kolmen vuoden ajan. Osasin kirjanpitolain ulkoa, kirjanpidon tenteissä olin onnistunut aina täsmäytyksissä ja päässälaskutekniikkaakin oli tukena, kun tietokoneita ei ollut odottamassa uudessa työpaikassani. Heti ensimmäisenä päivänä huomasin, että työelämä olikin muuta. Mutta olin innoissani ja päivä päivältä opin tekemään uusia ja ihmeellisiä asioita. Jälkikäteen tarkastellen ensimmäisten tilinpäätöksieni suurimmat virheeni tein poistolaskennassa ja asiakkaani maksoivat liikaa veroja ja liian aikaisin.

Ympyrä on sulkeutunut – tilitoimistot ovat taas henki ja elämäni, mutta suurimmat virheet ovat näköjään samat kuin ennen. Itse asiassa kirjanpitolaki on uusittu moneen kertaan, ja sen erot yrittäjän arkielämän reaaliteetteihin ovat vielä kauempana kuin silloin – vuosi oli 1968. Eli olemme tänään paljon kauempana kassavirroista kuin silloin. Sillä vain positiiviset kassavirrat elättävät.

Aloin kirjoittaa tätä kolumnia kun radiossa muutamat yrittäjät kertoivat surullisia tarinoita siitä, kuinka yrittäjätulo ei riitä sosiaaliturvan hankkimiseen, hyvä kuin jokapäiväiseen leipään. Päältä on maksettava työntekijöiden palkat, eläkkeet, verot, ennakkoverot, arvonlisäverot… Isot yritykset maksavat heille 30 päivän maksuajalla, vaikka omat laskut on maksettava 10 päivässä. Pienyrittäjä siis rahoittaa yhteiskunnan lisäksi myös suurten yritysten toimintaa.

Miten tämä alkujuonto liittyy peruskoulutukseen? Kaikessa.

Yhteiskunta satsaa paljon voimavaroja kaupalliseen perus- ja jatkokoulutukseen – esimerkiksi juuri tilitoimistojen ja tilintarkastustoimistojen tarpeisiin. Samaan aikaan se tekee onnettomia lakeja, jotka edellyttävät pienyrityksiltä paljolti samaa kuin pörssissä noteeratuilta monikansallisilta jäteiltä. Miljardivoittoja takovan pörssiyhtiön on helppo palkata arsenaali ammattilaisia joka lähtöön ja kouluttaa heitä siinä hirmuisessa tahdissa kuin säännökset muuttuvat. Heillä on varaa maksaa jäsenmaksuja järjestöille ja tahoille, jotka lobbailevat yrityksille EU-tukea, TEKES- jne. tukea, edullisia sukupolvenvaihdossäännöksiä, pienyrityksiin verrattuna edullisempia verolakeja, vaikka mitä.

Tilitoimistoissa on tähän saakka mennyt kaikki tarmo siihen, että lainmukaiset tilinpäätökset ja ilmoitukset tehdään määräaikoina. Se edellyttää mm. sitä, että uuden työntekijän tulisi heti osata liitetiedot, veroilmoitukset ja kaupparekisteri-ilmoitukset.

Tämä on mahdotonta, suurelta osin tarpeetonta ja väärästä päästä etsittyä ongelman ratkaisua. Lisäksi se johtaa kierteeseen: työssä tapahtuva opetuskin keskittyy nippeleiden opettamiseen.

Mikään peruskoulujärjestelmä ei pysty tuottamaan mestareita, koska mestariksi oppiminen vie vuosia. Ne poistot opin ymmärtämään vasta 25 vuoden jälkeen kolme poistokirjaa kirjoitettuani ja satakunta poistoesitelmää pidettyäni. Liitetietoja ei kenenkään kannata opetella, koska kyse on pienyrityksille tarpeettomasta tiedosta, jota lainsäätäjä osaamattomuuttaan meiltä vaatii. Siksi meille riittää tietokoneessa sabloona, jonka avulla liitetiedot tulee tehdyksi oikein, vaikkei niistä muistaisi yhtään kohtaa koulusta päästyään.

Eikä pidäkään, vaikka pystyisi. Ihaninta elämässä (rakkauden jälkeen toki) on se, että voi jatkuvasti kokea uusia asioita, osaa yhdistää uutta osaamista vanhaan kokemusmaailmaansa ja kokea kehittyvänsä kaiken aikaa – niin ihmisenä kuin ammattilaisena työelämässä. Uudessa maailmassamme tarvitsemme uutta osaamista joka päivä – paraskin peruskoulutus vanhenee nopeasti. Siksi tarvitsemme uteliaisuutta, innostusta, näkemystä. Juuri niitä nuoria, joilla on enemmän innostusta kuin taitoa.

Kaikkein tärkeintä onkin opettaa näkemään horisonttiin – eli elämään. Myös kirjanpitäjän elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Se, että yrittäjä voi turvallisemmin kohdata huomisen epävarman maailman tilitoimistonsa avulla on miljoona kertaa palkitsevampaa kuin se, että liitetiedot ovat tilinpäätöksessä viimeisen päälle oikein.

Eli ensimmäiseksi pitäisi tehdä parempia lakeja. Se on kaiken A ja O. Sen jälkeen tarvitsemme tehokkaampia viranomaismenettelyjä ja eritoten reilumpaa menettelyä. Nykyiset säännökset ovat kohtuuttoman ankarat verovelvolliselle, mutta antavat viranomaisille mahdollisuuden töpeksiä ja viivytellä asioiden kanssa miten sattuu huvittamaan.

Vaikka lait olisivat parempia, tarvitsemme parempia työmenetelmiä ja työvälineitä tilitoimistoihin. Hyvillä välineillä voidaan tehdä hyvää laatua, vaikkei kaikkia hienouksia osattaisikaan.

Nykyiset oppikirjatkin ovat enemmän tai vähemmän mahdottomia. Ne opettavat liikaa vanhaan maailmaan, jota ei enää ole silloin kun nuoret tulevat työelämään. Oppimateriaalin tulee olla paljolti Internetissä, koska paperikirjojen kautta uudistaminen on liian hidasta – kirjojen tekeminen pienessä maassa on liian rankkaa ja kannattamatonta puuhaa. Pitempään säilyvä perustietous voisi olla kirjoina ja yksityiskohdat netissä.

Muutosta tarvitaan myös korkeakouluopetukseen. Sieltähän oppi ja uusi tieto on siirtynyt alempiin oppilaitoksiin ja sitä kautta työelämään monta kautta. Korkeakoulut ovat valitettavasti etääntyneet arkitodellisuudesta liian kauas. Liian monet talous- ja yrityshallintoon liittyvät väítöskirjat on kirjoitettu toisia väitöskirjan tekijöitä varten. Tuloslaskennan viimeaikaiset trendit ovat olleet niin masentavia (esim. osakevaihtojen goodwillin ja optiotulojen aktivointi taseeseen), ettei parempaa maailmaa voi toivoa kuin uuden tiedemaailman myötä. Kassavirtaverotukseenkaan ei päästä ennen kuin tuloslaskentaan perustuva opetus ja tutkimus on tasapainotettu arkirealismin kanssa. Vasta sen jälkeen voi toivoa lakien muuttumista. Korkeakoulut valittavat rahapulaansa – itse asiassa rahojen vähentämisen saattaisi johtaa parempaan lopputulokseen. Ei jäisi aikaa ja rahaa huseerata kaikenlaista – turhanaikaistakin.

Pidimme viime vuoden lopulla Hyvinkäällä Espoo-Vantaan Ammattikorkeakoulussa ilmeisesti maailman ensimmäisen virtuaalisen taloushallinnon perusopetusjakson. Koskaan meillä ei ole ollut niin ihania opiskelijoita. Kun oppitunti alkoi, kaikki olivat paikallaan. Vain ensimmäisen tunnin aikana soi kerran kännykkä – sen jälkeen sekin häiriö loppui. Vaikka koulun nettiyhteydet (liian pienet linjat) ja hieno AV-tekniikka eivät olleet vielä tottuneet virtuaaliseen opetukseen, oppilaat pystyivät heti kurssin alussa tekemään uutta kirjanpitoa Internetissä. Jopa opettajat pysyivät mukana (anteeksi, tämä on kohteliaisuus!). Saimme oppilailta kaunista palautetta – netissä tietenkin. Kukaan ei marissut kalvoissa olevista kirjoitusvirheistä (ei kalvoja kyllä ollutkaan), ei lounasruoasta, ei Paulin pitkästä tukasta niin kuin aikuiskoulutuksessa on tapana.

Yhtäkään pykälää emme käyneet oppijakson aikana läpi. Ei, opetimme uuteen elämään. Näkemään horisonttiin – koska sen jälkeen on helppo suunnistaa kirjanpidon maailmanmestariksi. Jos minulla olisi tilitoimisto, palkkaisin koko kurssin kertaheitolla. Uudella tavalla toimivaan tilitoimistoon, koska perinteisessä työssä he pettyisivät. Tai vaatisivat uudistuksia, koska he tietävät, millaista taloushallinto voisi olla. Juuri niitähän me tarvitsemme – uudistuksia.

Niin ihanat oppilaat ovat varmaan työelämässä yhtä kivoja ja innostuneita! Hei, elämä, täältä tullaan!