Kauppaopiston naiset – ne todella kääntää mun pään

18.12.1999
pauli
Pauli Vahtera

a la Kari Peitsamo

Kirjoituksen taustaa:
Kirjoitus on viimeinen nimimerkillä kirjoittamani. Minua oli jo vuosia harmittanut nimimerkki Reviisori, joka ei enää mitenkään mielestäni kuvannut minua. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja Ulla Partanen lopetti lehden toimittamisen, joten oli hyvä aika lopettaa Reviisori. Lehden silloinen toimittaja Jukka Väyrynen sanoi, että esiinny omalla nimellä. Se oli hyvä ehdotus, koska olin saanut hyviä arvosteluja lehden lukijatutkimuksissa ja narsisti sydämessäni heräsi: kukaan ei tiedä, että olen nämä itse kirjoittanut. Omalla nimellä kirjoittaminen ei muuten ollutkaan ihan helppoa, sillä minulle tuli rimakauhu, jota kesti toista vuotta.

Kauppaopiston naiset tulivat tietenkin siitä, että olin nuoruudessani ollut rakastunut ja ihastunut moneen kauppakoulun ja –opiston naiseen, no tyttöjähän he silloin olivat: 15-19 vuotiaita. Kun ei ollut rahaa käydä missään koulun ohella, oli selvää, että ihastuin juuri koulussa niin moneen tyttöön. Yksi suurista rakkauksistani oli Anri, joka oli kauppakoulussa samalla luokalla. En kehdannut koskaan tunnustaa tunteitani hänelle. Vaan 36 vuoden jälkeen Anri löytyi Koulukaverit.fi-www-sivuilta. Olen tunnustanut hänelle silloiset tunteeni ja kuten arvasin, ei Anri ollut huomannut mitään kömpelöistä tutustumisyrityksistäni. Ja tehdään selväksi: Anri elää hyvässä avioliitossa Satakunnassa ja hän oli ahkerin kirjoittaja minulle Etelä-Amerikan matkallani vuonna 2003.

Mielikuvamme kirjanpitäjistä on, ainakin Suomi-filmeistä päätellen, nutturapää, joka nyhertää numeroidensa kanssa. Halusin kirjoituksella avaa kaikki nutturat ja muistuttaa siitä, että kirjanpitotyötä tekevät naiset ovat aivan niitä samoja, joihin minä ja Kari Peitsamo ollaan ollut niin hullaantuneita.

PV

Miksi (eräistä) ihanista kauppaopiston naisista tulee kirjanpitäjiä, jotka epäilevät kaikkea vääräksi ja kaikkia rikollisiksi. Miksi he eivät välitä siitä, miten heidän työtoverinsa, asiakkaansa ja yhteistyökumppaninsa selviytyvät, sillä heidän tärkein huolensa on se, että kaikissa papereissa on nimet ja puumerkit, tiliöintileimat ja puukstaavit. He ovat huolissaan ensisijaisesti siitä, ettei tilintarkastaja pääse sanomaan väärästä tiliöinnistä ja epäselvästä puumerkistä ja ettei verotarkastaja pääse jälkiverottamaan.

Kirjanpitäjien, talouspäälliköiden, kassanhoitajien ja heidän taustallaan olevien sisäisten ja ulkoisten tarkastajien nöyryyttämänä pennittömänä vieraassa maassa haluan kuitenkin uskoa, että ne naiset, joita niin suuresti kauppaopiston tyttöinä palvoin, ovat edelleen olemassa. Heidän kauneutensa, hymynsä, ilonsa ja luottamuksensa ihmisiin on vain piilossa. Tämän viimeisen Reviisorin kolumnin myötä haluan palauttaa heidän itsetuntonsa. Itsetunnon, jonka ovat vieneet säännöt, pykälät, tilitoimiston omistajat, tilintarkastajat, verotarkastajat sekä kaikki byrokratia ja byrokraatit, jotka ovat aina käskyillään piilottaneet ne ihanat naiset sanoen, ettette te muuta osaa kuin näppäillä sokkona tili-markkaa. Ja silloinkin teette tiliöintivirheen.

Riistetyn itsetunnon takia he piiloutuvat nutturoiden taakse, eivät työssään meikkaa eivätkä käytä huulipunaa – kaikkea sitä pientä, jolla miehet on niin helppo saada pikkusormensa ympärille. Ja vaikka olinkin lähettänyt viisi sähköpostia, kaksi kirjettä ja kaksi faksia, joissa oli yhteensä neljä kynällä tehtyä allekirjoitusta, haluan uskoa, että kirjanpitäjä ei ollut ilkeä, vaikka hän vaati viidettä allekirjoitusta, jonkun kaavakkeen faksaamista, vaikka tiesi, ettei rahat (oma palkkani) enää ehdi minulle ja vaikka sen takia jouduin pulaan. Ei, ei hän ollut ilkeä, eikä tyhmä, ja hän osaa ajatella omilla aivoillaan – mutta hän vain noudatti jotain himskutin käsikirjaa ja hyväksymisohjesääntöä. Juuri samanlaista säännöstöä, joilla he pilaavat niin monen ihmisen työpäivän. Omalla työpaikallani samanlainen kassanhoitaja hyvällä tuulella ollessaan pilaa vain muutaman ihmisen päivän – normaalitilassaan melkein kaikkien. Hänkin on ihana nainen, joka on nöyryytetty noudattamaan sääntöjä liian kirjaimellisesti.

Nämä samat ihanat naiset vapaa-aikanaan opiskelevat ranskan kieltä, he laittavat ihania antipasto- ja kala-aterioita, he huolehtivat lapsilleen yliopistokoulutuksen, he rakentavat omakotitaloja ja kesämökkejä, ja maksavat velkansa tunnollisesti, he käyvät oopperassa Helsingissä, Roomassa ja Pariisissa, he ihailevat Firenzen taideaarteita, he jatko-opiskelevat, he kirjoittavat runoja, he pukeutuvat tyylikkäästi ja ovat hurmaavia… Huomisaamusta lähtien nämä ihanat naiset ovat työpaikallaan samanlaisia – suurenmoisia kauppaopiston naisia, jotka ovat vuosien myötä muuttuneet kaunottarista naisiksi – naisiksi, joiden älykkyys hurmaa kaikki, joiden olemus saa miesten sydämen sykkimään, jotka ajattelevat ensisijaisesti sitä, mikä toimii. Sillä vaikka seitsentoistavuotisna nainen on kauneimmillaan, elämänkokemus tekee heidät haluttaviksi, eroottisiksi ja lumoaviksi.

He sanovat hankalille tilintarkastajille: oliko muuta, saisiko olla kahvia. Mutta he eivät enää tanssi ripaskaa, jos tarkastaja niin käskee. Päinvastoin – he tanssittavat näitä kaiken osaavia, pikkutärkeitä pykäläsimulaattoreita – pistävät heidät ryömimään lattialla, jos ystävällinen “Jo riittää simputus, kiitos” ei riitä. Nämä ihanat naiset tanssivat, mutta eivät käskystä, vaan mielihyvästä ja nautinnosta – halusta tehdä itselle hyvä mieli ja joku toinen onnelliseksi edes hetkeksi. Mies tekee mitä vain kun nainen niin haluaa. Noudatetaan tätä luonnonlakia myös kirjanpidossa.

Nämä ihanat kauppaopiston naiset heittävät merkkipohjaisella kirjanpito-ohjelmallaan vesilintua ja vaativat itselleen työkalut, jotka vastaavat heidän ammattitaitoaan ja osaamistaan. Samassa yhteydessä työpaikalta hävitetään kirjoituskone, laskukone, tositemappihyllyt, matriisikirjoittimet, paperiset kirjanpitokirjat, kellokortit ja kellot. Tylsien papereiden täyttämien huoneiden sijasta heille tarjotaan tilaa, avaruutta, palmupuita ja maalauksia. Aamulla hän ei enää keitä kahvia, vaan hänelle tarjotaan gourmet-aamiainen. Kahvin ja iänikuisten pipareiden sijasta hänen työpaikallaan on jatkuvasti saatavilla tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja donitseja. Suomalaisen kirjanpitäjän ammattitaito on maailman paras – hän ansaitsee maailman parhaat työkalut. Virtuaalisen taloushallinnon. Ja viihtyisän työympäristön.

Joulu lähestyy. Nämä ihanat naiset eivät enää syö lanttulaatikkoa firman pikkujoulujuhlissa. Turha hänelle on tuoda firman pyyhettä joululahjaksi. Vihje kirjanpitäjien joululahjalistaksi: Koonuga Hill chardonnay viiniä, silkkilakanat, Chanel 5 hajuvettä, lippu lentolippuineen Cats-musikaaliin Broadwayllä. Ja sitoumus olla puuttumatta pikkuasioihin. Ja tämän jouluaterian haluan tarjota kaikille ihanille naisilleni a la Lehtovaara: alkucocktail dry martini, etanoita tirisevässä tyrnivoissa, ranskalaisessa ankanrasvassa paistetut perunat ja coeur de filet, suklaapyramidi ja valkosuklaa-passionhedelmäkuula, ruokajuomana 1990 Cuvée Palmes d´or Brut, Nicoles Feuillet (siis samppanjaa koko illan) ja lopuksi espressokahvin kera Martell Cordon Bleu.

Oodi kauppaopiston naisille:
Kirjanpito on kivaa
Virtuaalinen kirjanpito on kivempaa
Kauppaopiston naiset ovat kivoimmat.
Ne todella kääntää mun pään.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki