CTA Paikka

Kaksi valuuttaa

23.5.2017
pauli
Pauli Vahtera

Neuvostoliitossa markan virallinen kurssi 1970-luvulla oli 7 markkaa yhdestä ruplasta. Kurssi seuraili dollaria. Samaan aikaan pimeä kurssi kadulla oli markalla rupla. Ei ihme, että suomalainen duunari tunsi olevansa edes kerran elämässä upporikas Leningradissa ja Tallinnassa käydessään.

Afrikassa kulkiessani yksi dollari Suomessa on vastannut parhaimmillaan 10–20 dollaria paikallisena valuuttana. Kun Suomi antaa afrikkalaiselle maalle miljoona euroa kehitysapua, sen ostovoima paikallisesti voi olla 20 miljoonaa euroa.

Suomessa yrityksen ja kuluttajan rahan arvon ero euroina on samalla tavalla huima.

Kun ostaa kuluttajana älypuhelimen, on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja sadasta eurosta 700 euroon. Kun saman puhelimen ostaa yrityksen nimiin, saa arvonlisäveropalautuksen ja oikeuden vähentää hankinta yrityksen kuluna. 600 euron puhelin maksaakin osakeyhtiölle 387 euroa. Kiusaus ostaa kallis puhelin on suuri, vaikkei sen kaikkia ominaisuuksia tarvitsekaan.

Todellisuudessa ero on paljon suurempi. Keskituloinen suomalainen joutuu ansaitsemaan lisää tuloja tuhat euroa, jotta hän saa hankittua itselleen viimeisenä lisähankintana kalliin älypuhelimen. Jos hän saa puhelimen työsuhdekännykkänä käyttöönsä, puhelin maksaa yritykselle 387 euroa, sekä vuodessa luontoisedusta arvonlisäveroa ja sosiaaliturvamaksua 63 euroa.

Kaikki työntekijät eivät saa työsuhdekännykkää. Suomessa palkan maksava yritys joutuu hankkimaan lisätuloja 1 700 euroa, kun huomioidaan palkkaan liittyvät sosiaalikulut, loma-ajan palkat sekä muut tekemättömän työajan palkat, jotta työntekijä saisi maksettua uuden 600 euron puhelimensa. Raha on ansaittava katteena. Jos myyntikate on 20 prosenttia, puhelimen hankinta edellyttää 8 000 euron liikevaihtoa ja arvonlisävero huomioiden 10 000 euron lisämyyntiä.

 

Tee se itse tai ulkoista

Kuudensadan euron älypuhelin maksaakin 10 000 euroa, sillä mistä muualta työntekijä saisi rahaa kuin työnantajaltaan. Suomessa yhteiskunta ottaa niin paljon välistä, että verotus tukee rikollisuutta: halvimmalla puhelimen saa varastamalla. Sen jälkeen ostamalla varastetun puhelimen. 

Ilmaiseksi puhelimen voi saada sosiaalitukena. Kun ilmaisia lounaita ei ole, yhden älypuhelimen maksamiseen menee kolmen suomalaisen keskipalkkaisen kuukausipalkan kaikki valtion verot.

Puhelinta ei voi tehdä itse, mutta kaikki palvelut Suomessa ovat samalla tavalla ylihinnoitellut. Kun kotona on tehtävä seinien tapetointi, muuttuu 600 euron työsuoritus samalla tavalla 10 000 euron kotiremontiksi. Siinä ei kotitalousvähennys paljoa auta. Siksi tapetointi tehdään itse, kaveriapuna tai pimeästi. Jollain lailla pimeä työ on hyväksyttävää. Pimeäkin raha kiertää taloudessa tapettikaupalle ja rahan saajan ostoina. On parempi tehdä pimeästi ammattitaidolla kuin itse ammattitaidottomana. Huonosti kiinnitetyt tapetit repsottavat joka päivä vuosien ajan tai putoavat seinästä uudestaan kiinnitettäväksi.

Suomessa pimeän työn määrä on pieni, jossain Välimeren EU-maassa paljon enemmän. Afrikassa yleensä veroa ei makseta lainkaan, joten kaikki työ on suomalaisittain pimeää. 

Tiedän ettei tätä saa sanoa, mutta pimeä työ kertoo enemmän hyvinvointiyhteiskunnasta kuin pimeyteen sotkeutuneista ihmisistä. Monien kansalaisten elämä on niin solmussa, ettei heille muuta mahdollisuutta ole kuin toimia verovilpillisesti.

 

Eläminen nuukana

Asuntosäästäjä joutuu miettimään tarkoin, mitäs tänään syötäisiin tai millaisia hankintoja kotiinsa tekee. Ostaako tarjouksesta Lenkki Blueta vai söisikö tänään kaurapuuroa. Asuntosäästäjä voi kävellä montakin kilometriä saadakseen tarjouksesta kympillä kolme pakettia kahvia. Entä tilaako sanomalehden tai viikkolehden vai riittääkö lukemistoksi YLEn nettiuutiset, koska YLE-vero on pakko maksaa.

Vapaa kansalainen voi elää nuukasti, mutta yritys ei. On paljon pakollisia maksuja, jotka ovat yhtä suuret köyhälle ja varakkaalle yritykselle. Jos köyhällä yrityksellä on tiukkaa, se joutuu maksamaan pakollisista maksuistaan enemmän kuin varakas. Huonosti menestyvällä yrityksellä ei edes ole kaurapuurovaihtoehtoa. Menot on maksettava ensin, jotta ylipäätään voi yrittää. 

Osakeyhtiön perustaminen sähköisesti maksaa 330 euroa, paperilla 380 euroa. Hinnoittelulla pyritään ohjaamaan yrittäjät tekemään kaikki työt itse ja viranomaiset vain rahastavat. Valmista perustamispakettia käyttäen kaupparekisterin tekemän työn määrä jää pienessä yhtiössä alle tuntiin. Tilitoimiston kirjanpitäjän pitää tehdä työtä koko päivän saadakseen saman rahamäärän palkkojen ja muitten kulujen katteeksi. Suuren osakeyhtiön monimuotoisempi yhtiöjärjestys ja useampien vastuuhenkilöiden rekisteröinti maksaa yhtä paljon.

 

Yrityksenkin on oltava nuuka

Monelle yritykselle liika raha on ollut turmioksi. Toki on hyvä maksaa laskut ajallaan, mutta jos rahaa on liikaa, sitä tuhlataan. Pörssikuplissa on terveitä yrityksiä mennyt konkurssiin siksi, että likvidejä varoja on sijoitettu pörssiin. Moni yrityskauppa tehdään liian rahan siivittämänä liian korkeisiin hintoihin. Seminaari on kivempi pitää Alpeilla kuin kotikunnan kahvilassa.

Nuukuus ei tarkoita tulostuspapereiden käyttöä molemmin puolin (sellainenkin yritys on tullut vastaan). Tai kun menin Pohjanmaalle tilejä tarkastamaan, yrittäjä kehotti tulemaan lentokentältä bussilla, ei taksilla. Mutta se tarkoittaa tiukkaa talouskuria ja tarpeettomien ostojen tekemistä.

Varastoon ja tarvikkeisiin tulee ostettua turhaa tavaraa kun suuremman määrän saa kappaleelta halvemmalla. Tai töiden joustamiseksi enemmän kuin tarvitaan. Olen monelle yritykselle sanonut, että ajattele että tuolla hyllyllä on sadan euron seteleitä, jotka koit syövät.

 

Ei ne suuret tulot vaan pienet menot

Niin kotitalouteen kuin yrityshankintoihin pesiytyy vuosien kuluessa menoja, jotka yksitellen maksaessa eivät tunnu niin suurelta. Mutta vuosien kuluessa pieniin menoihin uppoaa suuria summia.

Kaikkien säännöllisten menojen läpikäynti ainakin joka kolmas vuosi voi säästää paljon rahaa, vaikka niihin voi suhtautua niinkin, että saahan menon vähentää verotuksessa. Otan esimerkin tallelokerosta, joka vuokrattiin 1980-luvulla osakesäästöjä varten. Vuodet kuluivat, osakkeet siirtyivät sähköiseen arvo-osuusjärjestelmään ja tallelokeroon jäivät vuosiksi vanhentuneet vakuutusasiakirjat ja kerätyt juhlakolikot. 

Pankki nosti tallelokeron maksua hitaasti hivutellen ja lopuksi 80 euron vuosimaksu muuttui rysäyksellä 20 euron kuukausimaksuksi. Lokeron toista avainta ei löytynyt vuoden etsinnän jälkeen. Lopulta oli maksettava lopetusmaksu 240 euroa. Lokerosta oli turhasta maksettu vuosien kuluessa 2 500 euroa. Sillä olisi saanut lentoliput Tongaan ja takaisin ja rahaa olisi jäänyt matkaan Beniniin asti.

 

Muuta turhaa

Matkapuhelinoperaattorit tarjoavat toinen toistaan halvempia palveluja, kunhan sitoutuu kahdeksi vuodeksi. Pitkään asiakkaina olleista ei kukaan välitä, jos ei itse pidä huolta. Uudistamalla sopimuksen voi vanhalla kuukausimaksulla saada puolen vuoden puhelut.

Vuokrat, lehdet, jäsenmaksut, nettipalvelut – kaikki menoja, joihin sitoudutaan kerran ja sen jälkeen ne maksetaan miettimättä vuosikymmeniäkin. Käteväksi tehty jatkuva tilaus jatkuu kuoleman jälkeenkin, jos sitä kukaan ei laita poikki. Joskus käy niinkin, että irtonumeroiden ostaminen tulee tilauksia halvemmaksi.

 

Hinnat nousevat kun toinen maksaa

Vakuutusmaksut ja yhteiskunnan tuet nostavat palvelujen hintoja. Kotitalousvähennys nosti remonttien ja siivouksen hintoja vähennyksen määrän. Näin siirrettiin verorahoja suoraan yrittäjän tilille. Terveydenhoitopalveluissa on eri hinnasto, jos maksajana on kuluttaja, yritys tai yhteiskunta. Autoremonteissa ennen hinta-arvion saamista kysytään, meneekö vakuutukseen. Ilmaisia lounaita ei ole. Korkeamman hinnan maksavat kaikki vakuutuksen ottajat yhteiseen kassaan.

Sosiaalitoimiston kassasta on tullut tuhlauskassa. Omalla lompakolla maksavat kierrättävät ja käyttävät kirpputoreja. Kun sosiaalitoimisto maksaa, ostetaan parhainta ja kalleinta, mitä markkinoilta löytyy.

 

Voittaja on – valtio

Maksetaan liikaa tai liian vähän, aina voittaja on valtio. Valtio tulee väliin ja kauhaisee suuren osan rahoista itselleen jakaakseen ne uudelleen. Robin Hood jakoi rahansa oman kylän raskautetuille, mutta valtio ei rahanjaossaan tunne rajoja eikä säästäväisyyttä. Tukia maksetaan jopa rikkaille monikansallisille yrityksille. Rahat menevät kuin tuhka tuulen tuulivoimaan. SOTEn tultua veroparatiisiyhtiöt kiittävät. Julkisen rahan tuhlaaminen ei ole keneltäkään pois.

Valtion antama sosiaalituki verotetaan osin takaisin arvonlisäverona, sekä ruokakauppiaan voittoa ja myyjän palkkaa verottamalla. 

Kansalainen voi poimia ja syödä metsämarjoja ilman yhteiskunnan väliintuloa. Kun marjat myydään torilla, ottaa valtio omansa lisäämällä arvonlisäveron myös poimijan saamaan hintaan. Naapuriapua ei vielä veroteta, mutta talkootyö voidaan verottaa.

Maailma ei ole reilu. Jos joku maksaa liian paljon tai itselleen turhasta palvelusta, joku toinen elää saamallaan turhalla rahalla hyvin. 

Viisas elää vähemmällä – on helpompi säästää euro kuin hankkia se työnteolla tai yrittämällä.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki