Järjestöjä, näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa – mutta mihin?

20.5.1996
pauli
Pauli Vahtera

Suomi on tunnetusti järjestöjen ja yhdistysten maa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan kahvikutsupiiri kun jo perustetaan yhdistys ja sen päälle liitto. Taloushallintoonkin vaikuttavat kymmenet erilaiset yhteenliittymät – mutta mitä ne ovat saaneet aikaan.

Meillä on maailman monimutkaisimmat arvonlisäverojärjestelmä, palkanlaskentajärjestelmä, työmarkkinamekanismi, poistojärjestelmä, korkein veroaste, useimmat verot, kallein kirjanpidon byrokratia, sadat byrokratian edellyttämät luvat ja esteet yrittämiselle ja kuitenkin meillä on maailman tehokkaimmat kirjanpidon menetelmät. Miten tämä kaikki on mahdollista? Sillä onhan meillä esim. kirjanpitosäännöksien kehittämistä varten Kirjanpitolautakunta, jossa kaikilla järjestöillä on paikkansa. Meillä on ainakin kuusi tarkastajajärjestöä, kirjanpitotoimistojärjestö, TT, keskuskauppakamari, kauppakamarit, veronmaksajien järjestöt, pankkiyhdistys, yrittäjäjärjestö, korkeakoulut … Satoja virkamiehiä Aleksanterinkadulla, Brysselissä – pohjoismaista yhteistyötä – FEE, EU, YK:n alaiset työryhmät … Vain universaalinen harmonisointijärjestö puuttuu – mutta sekin vielä saadaan, jotta järjestöjen kokouksia voidaan viedä paratiisisaariakin etäämmälle. Ehkä järjestöjä on niin paljon, että ne sekoavat jo asianvalmistelussa hämähäkinverkkoihinsa vai kutovatko ne nekin itse, koska asioiden valmistelu kestää usein vuosia ja vuosikymmeniäkin.

Kun kahviseurasta on tullut järjestö, se tarvitsee näkyvän hallituksen ja toiminnanjohtajan. Toiminnanjohtaja taas tarvitsee valtaa, jota tuo vaihtuvat hallitukset ja oma organisaatio. Kymmenessä vuodessa järjestön palveluksessa on kymmeniä henkilöitä, jotka ovat jo unohtaneet järjestön tarkoituksen, jos sitä koskaan on edes kenellekään kerrottu. Järjestöjen toiminta laajentuu, vaikka toiminta järjestön jäsenien keskuudessa vähenisikin – näin on käynyt mm. pankkitoiminnassa.

Työmarkkinajärjestöt puhuvat suureen ääneen uudistuksista ja niiden tarpeellisuudesta. Todellisuudessa ne eivät halua mitään näennäis-uudistuksia kummempaa, koska molemmat osapuolet tulisivat tarpeettomiksi, mikäli työntekijät voisivat itsenäisemmin sopia työehdoistaan suoraan yrityksissä. On siis selvää, että on täysin mahdotonta sopia mistään merkittävästä, mutta koska tarvitaan näkyvyyttä, neuvotellaan televisiokameroiden valossa yötä myöten. Ja tuloksena on 253. palkkalaji ja lisää sotkua taloushallintoon. Onhan saatu taas jotain aikaan!

Järjestöt istuvat myös kahdella tuolilla. Niiden on saatava edustajansa jokaiseen mahdolliseen toimikuntaan. Kun tämä edustaja kiertää toimikunnasta toiseen, hän ei juurikaan ehdi puuttumaan asioihin. Siksi toimikunnan yksittäinen vahva jäsen voi viedä uudistuksen mihin suuntaan haluaa: näin kävi mm. poistouudistuksessa. Kun esitys on järjestön avulla tehty, alkaa julkinen nalkutus. Poistouudistuksessakin käydään puolustustaistelua, jolloin kaikilta jää näkemättä, että nykyinen säännöstö on niin huono, ettei sitä kannattaisi puolustaa, vaan alkaa koko homma alusta.

Merkittävä uudistus olisi se, ettei järjestö, jonka edustaja on mukana toimikunnassa saisi enää sanoa lausuntokierroksella yhtään mitään. Tämä pakottaisi edustajan paneutumaan asiaan kunnolla jo valmisteluvaiheessa. Ehkä se myös johtaisi edustusten karsimiseen: oltaisiin mukana vain olennaisessa.

Järjestöjen oma väki muuttuu vuosien mittaan virkamiehiksi ja -naisiksi. He ovat yhä lähempänä valtaa – ministereitä, tiedotusvälineitä, valtion virkamiehiä – ja yhä kauempana kentästä: yrittäjistä, yrityksistä, ammattilaisista. Tällainen ristiriita sumentaisi kaikkien ajatukset: onkin oltava vallan mieliksi, jotta varmistetaan ringissä pysyminen. Kenttähän ei ole ongelma, koska jäsenten suuri enemmistö etääntyy yhä kauemmas toiminnasta ja näkyvyyttä haluavat luottamushenkilöt vaihtuvat tiuhaan tahtiin: tämä on taattu mm. kierrätyssäännöksillä. Kuten osakeyhtiöissä toimiva johto valitsee tilintarkastajat ja hallituksen jäsenet myös järjestöissä palkattu johto valitsee luottamusmieshallituksensa.

Luottamushenkilöjohto haluaa olla kultapossukerhon jäsen: ehkä se kaksi vuotta julkisuutta riittää oman näkyvyyden nostamiseen tasolle, joka tuo lisää bisnestä omalla alueella. Todelliset asiat ja muutokset vaatisivat suuren panostuksen, mutta palkaton työ ei nykyaikana viehätä – vaatiihan jo itse byrokratia suuren uhrauksen. Mitä tämä johto voi antaa itse asialle: missä ovat ne visiot, uudistukset ja parannusehdotukset, joilla järjestön jäsenistön asema paranee seuraavien vuosien aikana. Kun visiot puuttuvat, joudutaan koulutuskierteeseen: kaikki se byrokratia, monimutkaisuus ja tehottomuus, joka lakeihin on rakennettu, antaa järjestöille mahdollisuuden jokavuotiseen koulutukseen, joka tuo paitsi sympatiaa myös rahaa toiminnan edelleen laajentamiseen.

Tämä kaikki johtaa varovaisuuteen, jonka tarkoituksena on miellyttää kaikkia. Itsesensuuri ja epäolennaisiin asioihin keskittyminen vaivaa monia järjestöjämme. No jos jäsenet eivät saakaan sitä mitä varten yhdistys perustettiin, he saavat kuitenkin alennuksia bensiinin ja hotellien hinnoissa, ryhmähenkivakuutuksia ja – kauniita jäsenlehtiä.

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki