Internet and EDI in Effective Accounting
Taloushallinnon tehokkuudesta ja tuottavuudesta on puhuttu pari vuosikymmentä. Erityisesti on uskottu sähköisen taloushallinnon vähentävän merkittävästi taloushallinnon kustannuksia. Paljon odotuksia on kohdistettu verkkolaskutukseen.
Tiedotusvälineet kohkaavat jatkuvasti sitä, kuinka maailma muuttuu nopeasti ja kuinka meidän on sopeuduttava muutoksiin yhä nopeammin. Todellisuudessa muutokset ovat hyvin hitaita. Tiliote tositteena -palvelu tuli tuotantokäyttöön kesällä 1992, ja edelleen suurin osa kirjanpidoista Suomessa pidetään niin, ettei sähköisen tiliotteen mahdollistamaa automaatiota hyödynnetä. Toki sähköisiä tiliotteita otetaan vastaan, mutta siitä eteenpäin työtavat eivät juurikaan ole muuttuneet. Ensimmäiset verkkolaskut lähetettiin Suomessa 1999, ja valtaosa laskuista kulkee edelleen paperilla. Yhden ihmissukupolven aikana ei kovinkaan suuria tuottavuuteen vaikuttavia muutoksia saada taloushallinnossa aikaan.
Käytännössä onkin niin, että kaiken sen vähän, mitä tuottavuuden kehityksellä on saavutettu, olemme menettäneet moninkertaisesti puuhasteluun. Joku pienyritysten IFRS-hanke on niin kallis, ettei ole mitään mahdollisuutta saada tuottavuutta kehittämällä sen aiheuttamia lisäkustannuksia takaisin. Verohallinto on siirtänyt kaiken aiemmin tekemänsä työn automaation varjolla yritysten itse korvauksetta tehtäväksi. Verot eivät kuitenkaan ole vastaavasti alentuneet. Päinvastoin, yritykset joutuvat itse maksamaan automaation aiheuttamat lisäkustannukset. Kun verohallinnolta on vapautunut resursseja, ne käytetään teettämällä itsestään selvistä asioista monimutkaisia kyselyjä, joihin tilitoimistoilta menee yhä enemmän aikaa. Ei kai se voinut olla tarkoitus.
Ei riitä, että nyt teemme itsepalveluna ilmaiseksi aiemmat pankkien, vakuutusyhtiöiden, vero- ja muun julkishallinnon työt. Sähköisen taloushallinnon takia meille on tulossa yhä laajemmin internetin pakkokäyttö, jopa sakon uhalla. Saahan jo nyt eräistä käsin täytetyistä ilmoituksista sakot. Aikatauluja on kiristetty. Myös maksamisen aikatauluja kiristetään koko ajan, vaikka yrityksen maksut yhteiskunnalle jo alunperin ovat olleet etupainotteiset. Samaan aikaan globalisaatiota toteuttavat yritykset maksavat omat laskunsa entistä myöhemmin. Likdiviteettikatastrofi on valmis.
Ihmispalvelu on tyystin kadonnut eräistä palveluista ja jopa ihmisten nimet ja puhelinnumerot on piilotettu, jotta koneiden voima olisi täydellinen. Sähköinen taloushallinto mahdollistaa myös valvonnan lisääntymisen. Tietokoneilla voidaan valvoa pienimpiäkin virheitä, jotka aiemmin jäivät maamerkeiksi inhimillisestä elämästä. Myös sanktiot ovat lisääntyneet. Jos emme palvele sähköistä verottajaa riittävän nopeasti ja täydellisesti, saamme siitäkin entistä suuremmat sakot.
Joku uusi työmenetelmä toki voi merkittävästikin vähentää työhön käytettyä aikaa. Siitä ei kuitenkaan ole käytännössä mitään hyötyä, koska tuottavuushyöty maksetaan palvelun tuottajalle: esimerkiksi ulkoistuspalveluja tuottavalle yritykselle tai tilitoimistolle. Kansantaloudellisesti suomalainen kilpailukyky ei ole yhtään parantunut, mutta olemme kuitenkin menettäneet työpaikkoja, koska automaation vähentämät työpaikat eivät kompensoidu sillä, että automaatiota tuottamaan tarvitaan henkilökuntaa. Verkkolaskutuksen hyödyt on toistaiseksi menetetty moninkertaisesti kehittämis- ja konsultointikustannuksiin.
Joskus tuottavuushyödyn kustannukset ovat irvokkaita. Tämä on mahdollista silloin, kun palvelun rahoittajana on yhteiskunta. Sähköistä henkilökorttia on tarjottu kansalaisille kymmenen vuoden ajan, vaikka juurikaan ei ole ollut tarjolla palveluja, joissa korttia voidaan käyttää. Näin yhden henkilökortin käyttökerran kustannukset yhteiskunnalle ovat nousseet 4 000 euroon. Samalla tavalla palkka.fi-palvelun perustamis- ja käyttökustannukset eivät ole missään suhteessa palvelun yhteiskunnalle tuottamaan hyötyyn. Valtio on niin innoissaan tietoyhteiskunnasta, että talonpoikaisjärki jää liian usein hyllylle. Palkka.fi-palvelu tuhoaa kilpailun pienten yritysten palkkapalvelujen tuottamisesta, heikentää palkkapalvelujen tasoa pitkällä tähtäimellä ja maksaa moninkertaisesti enemmän kuin yksityisten palvelujen tuottaminen maksaisi. Ilmaispalvelun maksamme siis moninkertaisesti veroina, mutta siitä ei kukaan kanna huolta. Kaiken lisäksi palvelu ei edes ole kunnollista, koska siitä ovat puuttuneet yhteydet maksuliikenteeseen ja kirjanpitoon. Jos verohallinto olisi jättänyt miljoonat eurot hassaamatta palkka.fi-palveluun ja maksanut sähköisistä ilmoituksista korvauksen lähettäjille tai tilitoimistoille, olisivat sähköiset ilmoitukset saavuttaneet verohallituksen halvemmalla ja tehokkaammin.
Toki suuria menestyksiäkin on saavutettu. Parhaimpia innovaatioita Suomessa on ollut viitenumeropalvelu, jota on käytetty jo 35 vuoden ajan. Palvelu toimii niin hyvin, ettemme juurikaan sitä huomaa, emmekä pohdi. Toki älyttömiä ja turhan pitkiä viitenumeroita edelleen käytetään, mutta nekin on opittu hyväksymään. Viitteettä maksavatkin lähinnä vain kansainvälisiä taloushallinnon järjestelmiä käyttävät suuryhtiöt. Huonosti toteutetun viiteautomaation voi aina korvata uudella automaatiolla kuten pankkiviivakoodilla ja verkkolaskuilla. Innovaatiota ei osata käyttää kuin myyntilaskujen suoritusten kohdistamiseen, vaikka yhtä lailla voitaisiin ostoreskontran ja palkkojen maksujen valvonta automatisoida viitenumeroilla. Vaikka suomalainen kännykkä on käytössä kaikkialla maailmassa, ei valtakunnallista kirjanpitoon integroitua viitenumero- eikä tiliote tositteena -palvelua ole muualla maailmassa käytössä. Erilaisia vaatimattomia viritelmiä kyllä näkee. Tämä osoittaa, että tavarat ovat globaaleja, mutta palvelut eivät ole.
Jos viitenumeroita ei olisi, Suomessa tarvittaisiin 2 000 reskontranhoitajaa enemmän. Pankeissa tiliote tositteena -palvelu yhdistettynä muihin pankkipalveluihin mahdollisti pankkien suuren saneerauksen 1990-luvulla. Pankeista vähennettiin 25 000 henkilöä. Huvittava yksityiskohta on se, että kun pankit tallensivat itse asiakkaiden maksut, olivat maksuliikennepalvelut ilmaisia. Nyt itsepalvelu- ja automaatioaikana maksamme pankeille sekä maksujen saajina että maksajina. Ei ole ihme, että pankkien voitot ovat nousseet satumaisen suuriksi.
Pankkipalvelut ovat konkreettinen esimerkki siitä, kuinka automaatio vie työpaikat. Siksi puhuminen suomalaisesta työvoimapulasta on yksipuolista. Tässä on päinvastoin käymässä niin, että maailmassa on kohta kahdeksan miljardia ihmistä vailla järkevää tekemistä ja miljardi ihmistä tekee työt. Työn hedelmistä nauttivien määrä jää miljooniin, eikä tulonjako-ongelmia pystytä ratkaisemaan oikeudenmukaisesti. Siksi olen kääntänyt kelkkani automaation puolestapuhujana, jollainen vuosikymmenet olin.
Maksamme automaatiosta korkean hinnan. Suurten yritysten ja viranomaisten palveluksessa olevat eivät näe, kuinka suuri tuska nykyään on tietotekniikan hallitsemisessa. Jokaisen oikeastaan olisi palkattava oma kotinörtti hoitamaan tietokoneyhteyksiä. Ei riitä, että palomuurit ja virustorjuntaohjelmat tekevät internettyöskentelyn hitaaksi. Ei, joku paikka reistailee aina. Joko nettiyhteys pätkii, laajakaistayhteydet ovat poikki, palveluntuottajan järjestelmä on kaatunut, modeemi on rikki, kaapeli on mutkalla, verkko sekaisin, tietokone kaatuu tai nettiyhteys toimii, jos muistaa rukoilla iltarukouksessa armahdusta seuraavaksi päiväksi. Asiaan ei auta edes raha, koska ei edes voi tietää, mihin ottaisi yhteyttä vian takia. Kaikkein nöyryyttävintä on mennä pöydän alle matkapuhelimen kanssa saatuaan puolen tunnin odotuksen jälkeen yhteyden vikapalveluun. Niin monta kertaa olen selittänyt puhelimeen vilkkuu, ei vilku, jotta vian lähde voitaisiin paikallistaa. Aikaisemmin riitti, että osti kaksi kuulakärkikynää. Toisen sen varalle, että ensimmäisestä muste loppuu.
Automaation suurimmat kustannukset ovat vaikeasti mitattavissa, ja siksi niistä on alettu puhua vasta viime vuosina. Olemme aina töissä, koska voimme tehdä taloushallintoa missä päin maailmaa tahansa koska tahansa: niin jouluna, juhannuksena kuin yölläkin. Automaation takia taloushallinnostakin on tullut pakkotahtista työtä, vaikka tarkoitus oli juuri poistaa tylsä ja pakkotahtinen työ. Automaatio mahdollistaa työntekijän tehokkaan valvonnan ja työsuoritusten mittauksen. Joissakin tilitoimistoissa työpäivä on pilkottu jo kuuden minuutin jaksoihin. Eihän siinä ajassa ehdi edes vessassa käydä. Verohallinto on tehnyt tammikuusta tilitoimistojen helvetin. Esitäytetyn veroilmoituksen hinta kirjanpitäjille on ollut kohtuuttoman suuri. Tilintarkastajat saavat sentään levätä pakkotahtisen talven jälkeen, mutta kirjanpitäjille ei tällaista helpotusta suoda.
Automaatiota ei kuitenkaan voi vastustaa ja se etenee vääjäämättä. Yksi syy on se, että vaikka automaatio kansakunnan kannalta tuo monenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia ratkottavaksi, se tekee kuitenkin yksilön elämän mukavaksi. Ilman teollisuusautomaatiota ei tavallinen kansalainen voisi ostaa jääkaappeja, kodin viihdekeskuksia eikä tietokoneita. Jos pankkipalveluautomaatiota ei olisi, jonottaisimme pankkien kassoilla tai maksaisimme laskumme tuulikaapeissa. Kukapa sellaista enää haluaa, kun on tieto paremmasta ja mukavammasta elämästä.
Puhuminen palvelujen tuottavuuden jatkuvasta lisääntymisestä on myös puhetta epäinhimillisyydestä. Voi olla, että joku joskus juoksee sata metriä alle yhdeksän sekunnin, mutta se ei ole mahdollista ilman keinotekoisia olosuhteita eikä monimuotoista dopingia. Huipun perässä eivät 11 sekunnin juoksijat ole mitään, vaikka sekin vaatii suuria ponnistuksia onnistuakseen. Palvelujen tuottavuus johtaa samalla tavalla bluffiin ja mahdottomiin vaatimuksiin kaikilta. Pitäisikin puhua vaikuttavuudesta – sitä millaisia vaikutuksia uudistuksilla on.
Kolumnin nimi tulee kirjasta Internet and EDI in Effective Accounting (Salmi-Vahtera), joka ilmestyessään helmikuussa 1997 oli maailman ensimmäinen internet-taloushallintoa käsittelevä kirja. Kirja oli taloudellinen katastrofi, kuten niin monet muutkin liian aikaisin toteutetut hankkeet, vaikka kirjaa myytiin www-kirjakaupan avulla 30 eri maahan.
