Herra, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät
1980-luvulla luulin, että byrokratiaa voi hillitä paremmalla osaamisella. 1990-luvulla ymmärsin, ettei byrokratiaa voi hillitä, se tulee aina lisääntymään. Kuvittelin, että internetin avulla byrokratian voi automatisoida pois näkyvistä. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä verottaja otti atk:n byrokratiatuekseen ja jouduimme entistä suurempiin ongelmiin. Byrokratian voi voittaa vain sota tai muu suurkatastrofi.
Vuoden suurin laskentateko olisi se, ettei mikään muuttuisi. Maailma olisi paljon parempi, jos kaikki viime vuosien laskentatoimen muutokset olisi jätetty tekemättä.
Taloushallinto ei tarvitse lisää tehokkuutta, ei uutta lainsäädäntöä, ei verotilejä, ei IFRS-tilinpäätöksiä suurille eikä pienille yrityksille, ei uusia liitetietoja, ei pakollisia sähköisiä veroilmoituksia, ei uusia poistosäännöksiä, ei yritystukia, ei EU-hankkeita, ei uusia veroilmoituslomakkeita, ei tilaajan selvitysvelvollisuutta, ei enää mitään uutta. Me emme olisi tarvinneet palkka.fi:tä, emme uusia laskumerkintäsäännöksiä, emme välitilinpäätöksen laadintapakkoa ennakkoverojen määräämiseksi.
Koska emme osaa edes vanhoja säännöksiä. Koska emme ymmärrä poistojen merkitystä yritystoiminnalle, ei meille pidä luoda uusia poistosäännöksiä.
Tunnustan. Kirjoitin tilintarkastuksen oppikirjan, vaikken ymmärtänyt tilintarkastuksesta juuri mitään. Kirjoitin kirjanpitolautakunnan poisto-ohjeet, vaikka en ymmärtänyt poistoja. Olin tilintarkastajana 15 ensimmäistä vuotta osaamatta tarkastaa tilejä. Olen antanut monta tilintarkastuskertomusta, joiden taustalla olleet tilinpäätökset olen vuosia myöhemmin todennut virheellisiksi. Uskallan tunnustaa puutteeni, koska en kuitenkaan ole ollut työssäni keskimääräistä onnettomampi tilintarkastaja.
Monilla meistä on intoa enemmän kuin järkeä. Innostuneisuudella löytää joskus kultajyviä, kuten itse löysin tositetiliotteen TITOn keksiessäni. Mutta ei pelkällä innostuksella herran huonetta rakenneta.
Totta kai meillä kaikilla on viisautta, jota olemme saaneet kouluista, kirjoista, KILAn lausunnoista ja seminaareista. Kirjaviisauden olemme osoittaneet tutkinnoilla, joista KLT ja KHT ovat taloushallinnon mestaritutkintoja. Käsi sydämelle. Voiko missään asiassa tulla asiantuntijaksi kolmen vuoden työkokemuksella? Huippuosaaminen vaatii vuosikymmenien ajan huippuahkeruutta. Siihen ei useimpien kantti riitä.
Asioiden henkilöiminen toisi vastuuta huonojen ajatusten esittäjille. Ei uutta poistoesitystä kirjoittanut yritysverotuksen työryhmä, ei sen puheenjohtaja, eikä veroprofessori, vaan esityksen on kirjoittanut työryhmän sihteeri, neuvotteleva virkamies. Se, jolla on kynä, on eniten valtaa. Kauppakorkeakoulun professori Martti Saario kirjoitti vuonna 1945 väitöskirjansa käyttöomaisuuden poistoista. Hänen kynän jälkensä näkyy niin 1968 elinkeinoverolaissa kuin 1973 kirjanpitolaissa. Jos Saario olisi päätynyt siihen, että investoinnit maksetaan heti kassasta ja ne pitää saada vähentää heti tuloksesta, olisi lainsäädäntömme ollut erilainen, kauppakorkeakoulun opetus erilaista, ja me kaikki pitäisimme itsestään selvänä sitä, että poistojen sijasta verotuksessa vähennettäisiin koko hankintameno. Myös ristiriita IFRS-tilinpäätöksiin olisi helppo ratkaista, koska kukaan ei kyseenalaistaisi investointien verovähennysoikeutta. Toki meillä olisi joku häirikkö, joka puhuisi poistojen puolesta, mutta häntä ei otettaisi vakavasti.
Samalla tavalla verotuksessa käytettävien rangaistusmaksujen määrääjä ei ole verohallitus, vaan joku sen virkamies. Tämän virkamiehen nimen esille tulo olisi parasta demokratiaa, mitä yritysverotuksessa voi tapahtua. Pienille yrityksille ajettavan IFRS-säännösten kirjoittaja ei ole IAS Board, vaan joku henkilö. Sitä ei Suomeen tule ajamaan EU:n komissio, KHT- eikä HTM-yhdistys tai Kirjanpitolautakunta, vaan ihmiset, joilla on nimi. Usein ajajana on vain yksi ihminen, jolla on vahva ote viiteryhmässään.
En enää usko oikeaan tilinpäätökseen. En edes nykyiseen. Me kaikki uskottelemme toisillemme, suurelle yleisölle ja itsellemme, että kaikki olisi oikein ja hyvin. Ja etenkin silloin kun KLT laatii ja KHT- tai HTM-tarkastaja tarkastaa. En usko enää edes itseeni. Kävin pari kuukautta tilinpäätöksen tarkastamisen jälkeen asiakkaani uudessa etävarastossa. Kun olin kävellyt varaston päästä päähän tajusin heti, että olisi pitänyt esittää enemmän epäkuranttiusvähennyksiä. Kaikki näyttää kirjanpidossa hyvältä ja oikealta. Varasto kiertää, eikä tuotteet näytä paperilla vanhalta. Me kaikki kurkotamme marketissa maito- ja kermahyllyn taakse ja otamme sieltä ne tuotteet, joissa viimeinen myyntipäivä on pari päivää edempänä kuin edessä olevat tuotteet. Näin toimivat myös myyjät, koska se on helpompaa kaupankäyntiä.
Kun näkee, että osa tavaroista on seinäkukkasena hyllyn yläosassa, jonne kesän aikana kasvaa hämähäkinseittejä, on vaikeaa uskoa inventaariin. Miksi ihmeessä sitten jaksotamme jotain vakuutusmaksuja ja vahdimme laskujen kirjautumista eri tilikausille. Miksi ihmeessä laitamme liitetietoihin asioita, joista tuskin kukaan edes ymmärtää, mistä on kyse. Miksi leikimme näillä poistoilla.
Kokemuskaan ei auta, eikä jatkuva asioihin perehtyminen. Olen tänäkin vuonna vastannut satoihin kirjanpitäjän ja yrittäjän kysymyksiin. Aivan liian usein on ollut tunnustettava, etten tiedä. Pitää selvittää. Suuret tili- ja tilintarkastustoimistot mainostavat, että heillä on satoja asiantuntijoita vastaamassa yrittäjän ongelmiin. Näin se on paperilla, mutta ei työnteosta tule mitään, jos koko ajan joutuu soittamaan kymmenille asiantuntijoille asian selvittämiseksi. Nämä kysymykset ovat useimmiten sellaisia, ettei asiantuntijakaan osaa niihin vastata suoralta kädeltä. Kuinka usein on käynytkään siten, ettei lamppu ole syttynyt. Asiaa ei ole lainkaan selvitetty.
Lääkärin tekemä virhe näkyy hautausmaalla. Kirjanpitäjän ja tilintarkastajan virhe ei näy missään. Yrittäjä maksaa liikaa veroja, mutta sehän ei ole laitonta. Yritysten hautausmaalla, konkurssitilastoissa, on myös kirjanpitäjien ja tilintarkastajien virheitä. Emme tietenkään niitä tunnusta, koska ihmisluonto on sellainen, että vain muut tekevät virheitä. Omaan virheettömyyteen pakottavat myös ankarat rankaisutoimenpiteet ja vahingonkorvaukset pienistäkin virheistä.
Naureskelin ensin tilintarkastajien vaihtopakkoa, jota EU on ajanut. Viime vuodet pienyritysten tarkastajana on saanut ajatuksiin, että tilintarkastajan vaihtopakko pitäisi koskea etenkin pörssin ulkopuolisia yrityksiä. Näin tämä teatteri oikeista tilinpäätöksistä voisi edes joskus muuttua oikeaksi elämäksi. Tilintarkastuspakkoon suhtaudun erittäin torjuvasti. Olen nähnyt aivan liian paljon yrittäjän kannalta onnettomia tilinpäätöksiä, jotka on laatinut KLT ja tarkastanut KHT/HTM. Ei voida pakottaa ostamaan huonoa työtä, ei vaikka ei itse voisi arvioida työn onnistumista.
Maailma ei ole täydellinen. Kaikki eivät voi saada oikeaa tilinpäätöstä oli laki millainen tahansa, ja on tekijöiden valvonta mitä tahansa.
Mitä me tarvitsemme? Tarvitsemme inhimillisyyttä, osallistumista, empatiaa, uteliaisuutta. Tarvitsemme vakautta. Kun tilintarkastaja tai tilitoimiston kirjanpitäjä käy asiakkaansa luona katsomassa toimitiloja, varastoja, tehdasta, myymälää ja toimistoa sekä tapaamassa yrittäjiä ja henkilökuntaa, hän vaikuttaa tilinpäätöksen oikeellisuuteen paljon enemmän kuin käymällä pakollisessa auktorisointikoulutuksessa.
Empatian alkeet tunnistava ymmärtää, ettei kirjanpitoa pidetä sijoittajia, ei luontonantajia, eikä edes verottajaa varten. Kirjanpitoa pidetään, jotta yrittäjä voi toimia paremmin liiketoiminnassaan ja hallita riskejään. Tämä asia on unohtunut. Kirjanpitolakia kehittävät tahot keskustelevat keskenään. Yrittäjiä tarvitaan vain laskun maksajiksi.
Mihin itse asiassa tarvitsemme tilinpäätöstä? Pörssiyhtiöiden osavuosikatsaukset ovat niin kattavia, etteivät tilinpäätökset tuo mitään uutta tietoa. Tavara- ja palveluluoton antajat eivät lue tilinpäätöksiä, vaan yrityksen viimeaikaista maksukäyttäytymistä. Yrittäjä itse ei tilinpäätöstiedoilla tee osingonjakopäätösten lisäksi mitään. Tuloverot määräytyvät tilinpäätöksistä, mutta yhtä hyvin ne voitaisiin laskea arvonlisäveroilmoitusten yhteydessä. Verottaja seuraa nykyään yrityksen toimintaa reaaliaikaisesti kuukausittaisten ilmoitusten ja maksujen kautta.
Jos yrittäjien omia toiveita selvittää tarkemmin, huomaa, että he ovat enemmän kiinnostuneita tulevasta kirjanpidosta kuin menneestä. He tarvitsevat tietoa tulevasta kassavirrasta ja sen riittävyydestä, selvityksiä investoinneista sekä tilastoja tuotteista ja asiakkaista. Heitä kiinnostaa hinnoittelun onnistuminen ja uusien tarjousten hinnoittelun perusteet. Lisäksi tarvitaan tietoa maksamattomista osto- ja myyntilaskuista. Varastojen osalta on nähtävä, mitkä tuotteet ovat jäämässä myymättä. Kirjanpitolaki ja siihen perustuva tilitoimistotyö ei tue yhtäkään yrittäjän aitoa tietotarvetta yrityksestään. Ei edes avointen laskujen luettelolla ole mitään käyttöä, koska sen tulee olla joka päivän ajan tasalla. Epäkuranttiusvähennyksen tekeminen varastoista on aivan liian myöhäistä, sillä tuotteet olisi voitu myydä puoli vuotta sitten hyvälläkin hinnalla, jos tieto takahyllylle jäävistä tuotteista olisi ollut olemassa.
Elämä on lyhyt pyrähdys syntymän ja kuoleman välillä. Elämään kuuluu jatkuva oppiminen. Ei sen takia, että maailma muuttuisi nopeasti, vaan sen takia, että ihminen oppii vähitellen ja parhaiten virheitten ja epäonnistumisten kautta. Tietenkään ei voida tehdä maailmaa sellaiseksi, että KLT- ja KHT-tutkinnon voi suorittaa vasta 50-vuotiaana. Mutta sen tunnustaminen, ettei ole mitään huippuosaamista, jonka kaikki jakavat, olisi suuri voitto paremmalle maailmalle.
Voisimme vähentää tätä suurta teatteria oikean tilinpäätöksen ympärillä. Voisimme tunnustaa, että parempi vanha kirjanpitolaki kuin jatkuva lain muuttaminen.
