Enkeleitä, onko heitä?

14.3.2006
pauli
Pauli Vahtera

YRITTÄJYYDEN YMPÄRISTÖ on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana paljon. Aikaisemmin olimme rehellisempiä. ”Suomalaisen miehen sanaan voi luottaa”. Tänään ympäristötekijöitä on paljon enemmän, mutta vanha yrittäjyyden leima ”itsenäinen ja itsepäinen” on pysynyt muuttumattomana. Väärä itsepäisyys voi johtaa väärien päätöksien kierteeseen, jota on vaikea katkaista.

Monella suomalaisella pienyrityksellä on puute rahoituksesta ja neuvoista, joilla yritys tekisi oikeita ratkaisuja. Parhaiten yritystoiminta nousee lentoon, kun kaksi tai useampi henkilö lyö osaamisensa ja resurssinsa aidosti yhteen. Hyvään liikeideaan ja osaamiseen haluavat vaikuttaa monet muutkin tahot. Tällaisen kanssayrittäjyyden hankinta on kuin minkä tahansa yritysresurssin hankinta, joka tulee tehdä harkiten ja perusteellisesti taustat selvittäen. Pahimmassa tapauksessa menettää kaiken näiden bisnesenkeleiden seireeninlauluihin: ”On fiksumpaa omistaa 10 prosenttia 100 miljoonasta kuin 100 prosenttia miljoonasta.”

Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa tuetaan paitsi valtion avustuksilla ja opastuksilla, myös lukuisilla yksityisten tahojen keinoilla. On suoria sijoituksia, mentoreita, uusyrityskeskuksia, kanssayrittäjiä, senioreita, hallitusjäsenyyksiä ja bisnesenkeleiksi mainittuja auttajia. Enkeleiden taivaita ovat erilaiset yhteistyöjärjestöt. Enkelin motiivi tulisi selvittää ennen kuin oman yrityksensä saloja on avannut lainkaan. Miten joku yritysjohtaja voi ehtiä samanaikaisesti hoitamaan oman yrityksensä ja lukuisan määrän muita yrityksiä? Onko motiivina vilpitön auttamisen halu, ahneus vai narsismi? On hienoa olla arvostettu ja ihailtu guru, joka antaa neuvoja muille.

Suomessa on tällä hetkellä liikaa rahaa suhteessa innovaatioihin ja hyviin investointikohteisiin. Pääomista on ylitarjontaa, mutta kaikki muut resurssit ovat niukkoja. Ilman rahaa et kuitenkaan voi saada mitään merkittävää aikaan, jos ei ole mahdollisuutta odottaa vuosia tai vuosikymmeniä ja yrittää rahoittaa toiminta tulorahoituksella.

Aloittavat yritykset tarvitsevat juurtuakseen ainakin viisi vuotta. Sinä aikana yritys nostaa päätään kasvavasta versosta yritystaimeksi. Suurin osa versoista tukehtuu tuon viisivuotiskauden aikana. Enkeliksi julistautuminen on kätevä tapa saada yritysversot hakeutumaan enkelin taivaaseen. Muussa tapauksessa enkeli joutuisi etsimään lampaitaan kuin paimen erämaasta. Enkelien hoivaan hakeutuvat yrittäjät ovat liian usein kilttejä ja innostuneita asiastaan. Valitettavan usein he sokaistuvat kauniisiin puheisiin ja puitteisiin. Etenkin liiketoimintasuunnitelmat häikäisevät, vaikka tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Jokaisen tulisi laatia yksinkertainen kalkyyli tupakkiaskin kanteen. Jos enkeli tai hänen konsulttinsa laskuttavat 200 euroa tunnin työskentelystä tai tekevät rahoitussitoumuksen 20 000 euron sijoittamisesta yritykseen saaden siitä 40 %:n omistusosuuden, on yrittäjän arvotettava oma työnsä samalla tavalla. Yrittäjä on saattanut kehitellä ideaansa 10 vuotta eri tehtävissä ja sitten perustaa yrityksen. Ensimmäisten vuosien aikana hän ei juurikaan nosta palkkaa, eikä saa kuuluisia verottomia osinkoja itselleen. Hän saattaa tehdä työtä yrityksensä eteen 2 500 tuntia vuodessa. Viidessä vuodessa työtunteja tulee yli 10 000. Hänen työnsä arvo on vähintään sama kuin enkelinkin työn arvo. Pienyrittäjä laittaa siis omana panoksenaan 2 000 000 euroa ja enkeli laittaa vain rahaa, ja sitäkin paljon vähemmän.

Rahasta on ylitarjontaa, mutta innovaatioista pulaa. Kuitenkin yrittäjän työ- ja osaamispanos arvostetaan paljon mitättömämmäksi kuin rahoittajan panos. Tämä on markkinataloutta. Poliittisten päättäjien tehtävä on kohtuullistaa markkinatalouden pelisääntöjä ja luoda niille oikeudenmukaisempia vaihtoehtoja. Se olisi itse asiassa helppoa.

Eduskunta voisi säätää, että Tekes, TE-keskukset ja muut rahaa vastikkeetta jakavat tahot siirtyisivät pelkästään pääomalainamuotoiseen rahoittamiseen. Se karkoittaisi rahojen saajien joukosta rikkaat pörssiyhtiöt, mikä olisi vain hyvä asia. Jos yrityksellä menee hyvin, se maksaisi lainan takaisin korkoineen valtiolle. Jos yritys epäonnistuu, se on toteutunut riski, ei sen enempää. Nykyinen menettely on hölmöläisten hommaa. Yritys voi saada miljoonienkin eurojen avustukset, tehdä suurta voittoa ja jakaa avustukset verovapaina osinkoina omistajilleen.

Samalla voitaisiin luoda yksityisille kansalaisille vaihtoehto pörssiosakesijoituksille. Ne eivät luo yhtään uutta työpaikkaa, paitsi sijoitusanalyytikkojen ja pörssivälittäjien työpaikat. Yksityiset kansalaiset voisivat sijoittaa pienyrityksiin pääomalainoina. Koska lainojen tuotot ja tappiot ajoittuvat epätasaisesti pitkälle ajalle, voidaan niiden kuittaamisaika asettaa ikuiseksi. Pääomalainatappiot voitaisiin vähentää muista tuloista – myös ansiotuloista alijäämähyvitysten tapaan. Pääomalainan korkotuotot voitaisiin määrätä verovapaiksi kuten osingotkin.

Pääomalaina olisi erinomainen pienyrityksen rahoitusmuoto. Pääomalainaehtoihin ei kuitenkaan tule missään tapauksessa hyväksyä vaihtovelkakirjalainaoikeutta eli lainanantajan oikeutta konvertoida velka osakepääomaksi, jos lainaa ei voida maksaa takaisin tietyssä ajassa. Konvertointi mahdollistaa yrityksen kaappauksen juuri silloin, kun se olisi nousemassa pinnalle.

1990-luvun vahingot Suomen kansantaloudelle ja kymmenille tuhansille yrittäjäperheille olisivat olleet merkittävästi pienemmät, jos valtio olisi suoran pankkituen sijasta myöntänyt pankkien asiakkaille pääomalainatakauksen yrityksen lainalle. Yrittäjät olisivat voineet pitää yrityksensä ja asuntonsa. He olisivat hankkineet lisäelantoa vaikka metsämarjoista, koska heillä olisi ollut toivo paremmasta. Historia osoitti, että laman varjolla tehtiin jopa 1930-luvun laman pakkohuutokauppoja suurempi omaisuuden jako Suomessa, jossa jaettiin yritykset, innovaatiot ja yrittäjien asunnot pilkkahintaan sijoittajille ja muille onnekkaille. Valtion takaamalla yritysten pääomalainalla suuri osa tuosta vääryydestä olisi jäänyt toteutumatta. Lamasta selviäminen palautti vakuuksien reaaliarvon, mutta siitä huolimatta varansa menettäneet yrittäjät jäivät ikuiseen turmioon korkeakorkoisine velkoineen. Kyse ei ole jälkiviisaudesta, sillä asia on esitetty pääministerille ennen pankkitukiratkaisuja. Varallisuuden uusjakoa haluavat kuitenkin jyräsivät esityksen maan rakoon.

Valtio on eriskummallinen kumppani yritykselle. Toisille yrityksille se kaataa rahaa sammioittain – suurin osa ei saa mitään. Rahaa saa enemmänkin sillä, että osaa tehdä hyvät rahoitushakemukset kuin suurilla innovaatioilla. Kun yritys ponnistelee ensimmäisiä raskaita vuosiaan, valtio on lähettämässä sakkoja ja rangaistusmaksuja mitä pienimmistä virheistä ja viiveistä. Nämä rangaistukset määrätään suurille pörssiyhtiöille samansuuruisina. Ja kun yritys sinnittelee voitolliseksi, vie valtio positiivisen kassavirran tuloksesta laskettuihin veroihin ja seuraavan vuoden ennakkoveroihin. Näin varmistetaan, ettei omillaan toimeen tulevalla yrityksellä ole helppoa ainakaan ensimmäiseen kymmeneen vuoteen. Valtiohan vannoo kasvuyritysten nimiin. Jos yritys kasvaa ja hankkii lisää vaihto- ja käyttöomaisuutta, valtio ottaa vapaan kassavirran veroihin. Samaan aikaan ministeriö suunnittelee vanhojen ja vauraitten sukuyhtiöitten tukemista verovapauksilla. Valtio on siis bisnesenkeleistä suurin. Se antaa niille, joilla jo muutoinkin on tarpeeksi, mutta ottaa niiltä, joilla ei vielä mitään ole.

Bisnesenkelit jakavat usein toisten rahaa. Sijoitusyhtiöihin tai rahastoihin ovat sijoittaneet lukuisat tahot omia ja yhteisiä varoja, esimerkiksi eläkevaroja. Se selittää, miksi enkelien rahanjako joskus näyttää täysin järjenvastaiselta. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteen IT-kupla oli mahdollista juuri päättömien sijoitusten avulla. Kukaan järki-ihminen ei sijoittaisi niin paljon rahaa niin heppoisin perustein. Tosin ahneet sopulilaumat seuraavat aina tällaisia tahoja, mikä selittää, että tuulipukukansakin jonotti ylikalliiksi hinnoiteltuja IT-osakkeita.

Viime vuosina rahastot ovat sijoittaneet erilaisiin toimiviin suuryrityksiin. Näihin sijoituksiin liittyy erityisen suuria riskejä, vaikka ne onkin puettu toimialajärjestelyjen tai vastaavien kauniitten asioiden kaapuun. Yritysten jatkuva kasvattaminen yritysostoilla, pörssiin vieminen, pilkkominen ja muu järjestely tukehduttaa yritystoiminnan. Kaikki ei voi ikuisesti kasvaa. Lisäksi sijoittajien tuottovaatimukset ovat niin suuret, että yritys joutuu kasvamaan liian nopeasti. Suuri osa tuottavuudesta joudutaan antamaan sijoittajille. Viimein sen kilpailumahdollisuudet heikkenevät ja ketterämmät kilpailijat vievät markkinat.

Piru ei muutu enkeliksi, eikä päinvastoin. Joidenkin bisnesenkelien varallisuus on seurausta onnistuneista järjestelyistä pörssikuplien yhteydessä. Kuplien avulla pennoset ovat muuttuneet sadoiksi miljooniksi euroiksi. Kupla muuttuu rahaksi, kun hyppää oikeaan aikaan pois ja jättää kuplan rahoittajat nuolemaan pettyneinä näppejään. Tällainen vaurastuminen ei ole pelkästään hyvää tuuria, vaan siihen tarvitaan myös liikemiesmäistä mieltä. Sillä kuplasta poistuvalla miljardöörillä on käytössään kaikki tietous yrityksestään. Ei hän myisi osakkeitaan, jos hänellä ei ole parempaa tietoa kuin tuulipukukansalla, joka haluaa sekin rikastua ja jonottaa vaurauttaan kuten aikaisemmin näin naapurissa ruokaa.

Tyhjästä upporikastunut ei muutu enkeliksi uusissa sijoituksissaan. Hän tietää, ettei lottovoittokaan tule kahdesti samalle henkilölle, minkä vuoksi enkeli ei tee suuria riskisijoituksia omilla varoillaan, vaikka hänen rahansa eivät loppuisi edes polttamalla niitä nuotiossa. Bisnesenkelistä tulee päinvastoin entistäkin tarkempi. Hän tekee riskisijoituksia, mutta suurimmat riskit siirretään pienyrittäjälle, yhteiskunnalle tai rahoituslaitokselle. Jos hankkeesta tulee voitollinen, bisnesenkeli ottaa suurimmat rahat ja todelliset riskinottajat ovat tyytyväisiä, jos saavat omansa pois. Siksi olisin varovainen, jos äkkirikastunut enkeli tulisi tarjoamaan apuaan pienyrittäjälle.

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki