Debet ja kredit eivät täsmääkään!

20.10.1993
pauli
Pauli Vahtera

Kirjanpidossa on ollut kaksi totuutta ylitse muiden, debet on ikkunan puolella ja debet on yhtä suuri kuin kredit. Ensimmäinen totuus menetettiin tietokoneiden takia, mutta miten on käynyt toiselle.

Suomessa on sinänsä ansiokkaan meno-tuloteorian ansiosta tuloksen laskenta ollut tärkeämpää kuin taseen osoittama taloudellinen asema yrityksestä. Tase on jäänyt toissijaiseksi ja siksi se ei kuvaa oikeastaan mitään.

Me laskentaihmiset olemme olleet timantintarkkoja siinä, että pankkitilillä on taseessa pennilleen se määrä rahaa, mitä tiliote ja saldovahvistus osoittaa. Ostovelkojen jaksotus on tarkastettu lasku laskulta moneen kertaan. Mutta loput onkin saanut olla matematiikkaa.

Siirtovelkojen ja siirtosaamisten jaksotus on voitu tehdä suhteellisen tarkasti palkkatietojen, vakuutusmaksulaskussa olevien päivämäärien ja vuokrasopimusten ennakkojen perusteella. Mutta silti tuntuu, että jotakin puuttuu. Eivätkä siirtosaamiset ole edes mitään saamisia.

Jos tehdään maailmanlaajuinen konsernitilinpäätös, johon lasketaan mukaan ei pelkästään Suomen, vaan kaikki maailman yritykset yhdessä valtiollisten pankkien, valtioiden, kuntien, YK:n, Wider-Instituutin, Maailmanpankin ja kaikkien muittenkin laitosten kanssa, pitäisi tilinpäätöksen edelleen suunnilleen täsmätä. Toki yksityistalouksien velat ja saamiset puuttuvat tästä konserni-tilinpäätöksestä tiliristikon toiselta puolelta, mutta silti.

Mutta jos mietimme ensin vierasta pääomaa. Suomalaisissa yrityksissä on vieraan pääoman osuus yleensä yli neljä viidennestä taseen loppusummasta. Jos mietimme montako kymmentä miljardia velkaa ovat pelkästään pörssiyhtiöt ja sen päälle lasketaan pankkien velat, valtion velat, kuntien velat, eläkevelat, kattamattomat eläkevastuut jne. jne., alkaa päätä jo hirvittää. Sitten voi miettiä, kuinka hirvittävä velka on USA:n valtiovelka. Tässä tietokoneessa eivät nollat riitä sen esittämiseen. Velkaa ovat kolmannen maailman valtiot korvia ja silmiä myöten kukkuroillaan. Niin myös EY:n valtiot ja Saksakin velkaantuu DDR:n sotkujen korjauksissa. Satojen miljardien velat eivät ole edes kirjatut tilinpäätöksiin. Näin esimerkiksi eläkevastuiden osalta.

Mitä meillä on debetpuolella. Voiko Japanissa, Hongkongissa ja Singaporessa olla niin paljon saamisia, että debet täyttyy? Vaikea uskoa. Velan katteeksi meillä onkin olemattomia saamisia, käyttöomaisuutta ja vaihto-omaisuutta. Sitten meillä on liikearvoja ja muita tulevaisuuden odotuksia.

Sanotaan, ettei aine mihinkään häviä. Eli raha on jossain, jos se on jonkun velaksi tullut. Jos kiinteistön arvo on romahtanut, on se raha kuitenkin kiinteistönvälittäjän ja rakennusmiesten pankkitilillä. Mutta näin ei olekaan.

Debet ja kredit täsmäävät siten, että Etelä-Amerikan valtiot ilmoittavat, etteivät ne maksa velkojaan. Sen jälkeen maailmanpankki tai joku muu takaaja korvaa luottotappion kansainväliselle rahalaitokselle. Mutta sekin tekee vain kirjauksen kirjanpitoonsa, joka on katteeton. Samoin Venäjä ilmoittaa kerran vuodessa maksavansa Neuvostoliitonaikaiset velat. Tämä ilmoitus pitää debetin ja kreditin tasan, vaikka kaikki tietävät, ettei Venäjä pysty ainakaan kahteen sukupolveen maksamaan yhtään mitään.

Kirjanpito saadaan täsmäämään inflaatiolla, ruplia painattamalla, devalvaatioilla, luonnonvaroja ehdyttämällä ja ympäristöä tuhoamalla, Kun pankkiryöstäjä saa saaliikseen 100 markkaa, vaatii hyvä kirjanpitotapa sen kirjaamista. Mutta kun troolikalastaja vie viimeisenkin muikun järvestä tai kun uusiutumaton raakaöljy nostetaan maasta, ei mitään kirjausta saa tehdä. Kun tankkeri uppoaa kalojen kutupaikkojen päälle tai kun öljy kulutetaan Helsingin keskustan ruuhkissa, osoittavat kirjanpidot eri yrityksissä kuluja ja tuottoja, joiden nettovoitto ei kuvaa sitä menetystä, mitä maapallolle tapahtui. Ja kuitenkin meillä on vielä maksamatta järjettömästi kasvavan ihmisjoukon elättämiseen tarvittavan ruoan ehtymisestä aiheutuvat ongelmat, ympäristön korjaamisesta aiheutuvat menot, puhumattakaan niistä sairauksista ja geeniperimävirheistä, jotka vaanivat vuosikymmeniä saasteiden ympärillä asuneita eläimiä, ihmisiä ja luontoa.

Koko kirjanpito onkin siten harhaa. Velat ovat jäljellä, mutta saamiset on tuhlattu. Rakennusliikkeen palkansaajat, yritysten omistajat, lupia myöntävät virkamiehet, kirjanpitäjät ja tilintarkastajat ovat tuhlanneet rakennuksen myynnistä saamansa rahat etelänmatkoihin, ylensyömiseen, liian hyvään elämään, elämän keinotekoiseen pidentämiseen jne. Valmistuneen rakennuksen arvo on romahtanut samalla tavalla kun tämä hyvinvointi on mennyt taivaan tuuliin.

Kirjanpito saadaan täsmäämään vain, mikäli viimeinen takaaja merkitsee saamisensa olevan tulevaisuudelta. Mutta tulevaisuus joutuu maksamaan käyttöomaisuutemme aiheuttamat ympäristötuhot, vaikka tasearvot suunnitelman mukaisten poistojen jälkeen ovatkin korkeat. Tulevaisuudella ei ole rahaa, eikä edes mahdollisuuksia kaikkien velkojen maksamiseen.

Siksi ehdotan, että kaikki liikearvot, tuotekehitysmenot, konserniaktiivat, perustamismenot, poistoerotukset, fuusioerotukset ja kuluvan käyttöomaisuuden markkina-arvon ylittävät erät puhdistetaan taseista. Kun ne esitetään oikeilla nimillään tasenimikkeen ”Velka tulevaisuudelle” alla, saadaan kirjanpidot kuvaamaan todellisuutta. Monien yritysten omavaraisuusasteet menevät tämän jälkeen yli sata prosenttia negatiiviseksi, mutta vasta sitten nykyinen haihattelu suurten ikäluokkien eläkkeistä ja loppumattomasta hyvän olon kuvitelmasta saadaan poistettua.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki