Avoir fiscal – auvoisaa ahneutta

Suuri suomalainen verouudistus teki sen, että palkansaajien verotus on maailman korkein, mutta yrittäjilläkään ei ole hurraamista. Sillä nettovarallisuutta ei ole uusissa yrityksissä, eikä niin suuria summia pienissäkään yrityksissä. Sitä enemmän suurissa ja myös vähemmän dynaamisissa yrityksissä.

Avoir fiscal-järjestelmää perusteltiin sillä, että sen avulla yrityksiin jää omaa pääomaa ja velkaantuneiden suomalaisten yritysten omavaraisuusasteet kohotetaan kansainvälisille tasoille kestämään lamoja ja laskusuhdanteita ja mahdollistamaan uuden investoinnit ja innovaatiot.

Avoif fiscal synnytti ennennäkemättömän ahneuden suomalaisiin yrityksiin. Kun alhaiset verot on jo yrityksen toimesta maksettu, ne on saatava keinolla millä hyvänsä omistajien käyttöön pääomatuloina. Sanotaan, että se onkin yritystoiminnan tarkoitus: tuottaa tuloa omistajille. Viis silloin työllistämisestä, jatkuvuudesta, investoinneista, kansantaloudesta.

Verolainsäädännön muuttaminen on saanut monet yritykset varuilleen. 28 %:n verokeskustelu teki jo sen, että osinkoja jaettiin viime vuodelta reilummin kuin aiemmin. Puheet osinkotulojen verojen “omavastuuosuudesta” saivat aikaan jo valmiiksi tuhansien ylimääräisten yhtiökokousten kokouspöytäkirjat, jotka tulostetaan paperille, jos uusi hallitus koskee tähän ainutlaatuiseen etuisuuteen. Verokonsultit puhuvat, ettei tämän sukupolven aikana enää näin hyvää verolakia tule ja yritysten tyhjentäminen kiihtyy.

Tilinpäätöksiä on rukattu osingonjakokuntoon. Mitä suurempi nettovarallisuus, sitä pienemmät omistajan verot. Sen saa aikaiseksi jättämällä kuluja kirjaamatta ja poistoja tekemättä. Jälleen kirjanpitolaki jää verotuslakien jalkoihin.

Palkkatuloja on muutettu osinkotuloiksi. Kaikki kynnellekykenevät tilienpitäjät, tilintarkastajat ja asianajajat etunenässä alentavat palkkojaan ja ottavat erotuksen osinkoina. Totta kai, sillä sanotaanhan, että “Toisia hän on auttanut ja itseään tulee auttaa ensimmäisenä.” Tilinpäätösten vertailukelpoisuuden kanssa on sitten niin ja näin. Voitot suurenevat ja henkilöstökulut alenevat. Toiminta näyttää tehostuneen. Muttei yhtiön taloudellinen asema siitä muutu, koska rahat jaetaan osinkoina.

Liika ahneus pilaa hyvät asiat. Kun optiolainoja alettiin järjestää markan lainoilla ja miljoonavoitoilla nousi kansalaisten kateus barrikaadeille ja lakia jouduttiin muuttamaan. Suomalaisille ei riitä mikään: parempi olisi saada vähän ja pitkään, eikä kaikkea kerralla.

Avoir fiscaliin liittyy myös riskien karttaminen. Investointien sijasta hyvin menestyneiden yritysten kassat pullottavat rahaa, koska se lisää nettovarallisuutta. Vaikkei käyttöpääomaa tarvittaisikaan, kannattaa tehdä osakepääoman korotus ja siirtää vaikka lainaksi otettua rahaa yrityksen kassaan. Quick ratiot ovatkin aivan uusilla asteikoilla seuraavaan osingonjakoon saakka.

Verosuunnittelu on saanut yritysten sisäisetkin suhteet äärirajoille. Kukaan ei enää pohdi, miten yritys pärjää viiden vuoden kuluttua, vaan kaikki haluavat jakaa itselleen avoir fiscal-tuloja. Tämä sodan jälkeen syntynyt sukupolvi, joka jo muutoinkin on saanut kaiken haluaa vielä lisää. Useissa yrityksissä on syntynyt väliinputoajien sukupolvi, jotka jäävät paitsi osakkuudesta, osingoista, asiakkaista ja veroeduista. Mutta mikä pahinta: yrityksen jatkuvuudesta ei enää huolehdita. Sen sijaan käydään tarjouskilpailuja vessapapereiden hankinnoissa – lisäähän sekin avoir fiscaalia.

Tämän pakinan viestiä kielletään sillä, ettei kaikkia voittoja jaeta osinkoina. Eipä niin, vielä, sillä 15 %:n nettovarallisuuskatto hidastaa voiton jakoa. Suunnitelmat yrityspankkien purkamisesta ovat jo olemassa: jos hallitus korottaa pääomatuloveroa, puretaan Suomessa tuhansittain yrityksiä. Sitä ennen niiden liiketoiminta on myyty uudelle samannimiselle yritykselle, joka saa verovähennykset tuloistaan ja vanhaan jäävä iso varallisuus siirretään pääomatuloina omistajille.

Toivottavasti ne rahat sijoitetaan myös osingonsaajan eläketurvaan, sillä työ- ja yrittäjäeläkkeet jäävät avoir fiscalin jalkoihin. Sitä paitsi palkka voidaan nostaa pilviin kun eläkeikä lähestyy, sillä vanhojen vuosien eläkemaksujen määrällä ei ole mitään vaikutusta eläkekertymään. Suurten ikäluokkien pitää saada kaikki.

Suomi on todellinen veroparatiisi. Monet Cayman-saarille rahansa siirtäneet pohtivat, miten ne saataisiin tänne takaisin, kun täällä todellinen verokanta on nolla, eikä täällä tarvitse maksaa rekisteröimismaksuja eikä pelätä hämärämiesten välistävetoja.

Ei ihme, että kaikki vastustavat pääomatuloihin kajoamista. Onhan se ihan oikein, että palkkatulojen marginaaliverotus on 70 % silloin kun voi käytännössä verotta nostaa miljoonien osingot tekemättä yhtikäs mitään. Asiaa perustellaan myös sillä, että yritysten maksamat verot ovat lisääntyneet ja pääomatuloverojen määrä on pieni. Tietenkin näin on, koska samanaikaisesti avoir fiscalin takia moninverroin suurempi määrä palkkaveroja on jäänyt kokonaan maksamatta. Vaikka palkkaveroja korotetaan, verokertymä alenee.

Pääoman karkaamisen pelossa voitaisiin pohtia, missä maassa verot ovat miinusmerkkiset. Eli valtio maksaa yritykselle siitä, että se jakaa osinkoa. Sekin maa on lähempänä kuin arvaattekaan, sillä niin monen yrityksen jakamat omistajille verovapaat osingot ovat lähtöisin yritystuista, vientiavustuksista, työllistämistuesta ja investointiavustuksista. Nekin varat on ensin kerätty keskiluokalta korkeina palkkaveroina. Sellaisen maan täytyy olla Hölmölandia.

PS. Lipposen hallitusohjelmassa verokanta nostettiin 28 %:iin, vaikka fiksumpaa olisi ollut laittaa osingoille pieni lähdevero. Enää voi vain toivoa, että siirtymävaraukset voitaisiin siirtää verotta omiin pääomiin, sillä muutoin olemme nähneet vasta alkua avoir fiscalin negatiivisista vaikutuksista yritystoiminnan kehittämiseen.