Arvon lisän mekin ansaitsemme

20.5.1994

Eduskunnan lainsäädäntöinto on kasvanut vuosi vuodelta ja olemme sopeuttaneet lainsäädäntöämme Euroopan Unionin direktiiveihin jo vuosia, ennen kuin mitään neuvottelutuloksia oli edes käytettävissä.

Lainvalmistelun määrä ja laatu eivät ole pitkään korreloineet keskenään. Saamme yhä keskeneräisempiä lakeja, joihin viimeisen yön kiireessä tehdään eduskunnassa kompromisseja ja välistävetoja, jotka eivät ainakaan paranna lainvalmistelun tasoa.

Eduskunnalla ei tosiasiassa ole paljoakaan sanomista lakiteksteihin. Suurin osa teksteistä syntyy virkamiestyöskentelyssä vuosien mittaan. Virkamiehet ovat yhä sulkeutuneempia valmistelutyöstään ja monet heistä ovat vieraantuneet elävästä elämästä. Siksi he vilpittömästi luulevat, että kaikki se teksti, jota he kynästään suoltavat, on ymmärrettävää ja kaikille kansalaisille ohjeeksi ja opastukseksi.

Eikä opastusaikaa edes tarvita – riittää kun he armollisesti meille ilmoittavat, että nyt se sitten alkaa. Muistamme, että kirjan-pitolaki koki suurimman uudistuksensa joulun ja uuden vuoden välillä vuonna 1992 ja lakihan tuli voimaan 1.1.1993.

Arvonlisäverolaki on malliesimerkki siitä, miten lakia ei saisi tehdä. Laki on täynnä poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia, siirtymä-aikoja ja kapulakieltä. Tästä maasta löytyy tuskin kymmentäkään henkilöä, jotka edes pääpiirteissään hallitsevat lain. Lain johdosta ovat kymmenet asiat täysin auki, eikä niihin osaa kukaan antaa vastausta. Monille yrityksille vastaamattomat kysymykset ovat elämän ja kuoleman asioita. Kuvitellaanko, että kaikilla yrityksillä on mahdollisuus palkata maan parhaat konsultit tulkitsemaan heille lakia, kun silloinkin vastaus jää epävarmaksi.

Ei riitä, että arvonlisäverolain säädöstekstit hiotaan juristien ymmärtämäksi viidakoksi, vaan paljon tärkeämpää on, että laki-tekstien ja niihin liittyvien soveltamisohjeiden avulla mikä tahansa yritys pystyy kesäkuun 1. päivä laskuttamaan suoritteensa, ostamaan tuotannontekijät, tekemään kirjanpitonsa ja elokuussa maksamaan tilitettävän veron. Ohjelmistotalon pitää pystyä muuttamaan laskutus- ja kirjanpito-ohjelmansa ilman konsulttien viidakkoa. Kampaajan on pystyttävä soveltamisohjeiden avulla hinnoittelemaan hiustenleikkuunsa myös kesäkuussa pelkäämättä, jääkö työstä riittävästi käteen arvonlisäveron maksun jälkeen.

Eikä tämäkään riitä. Taksinkuljettajan niin Helsingissä kuin Posiollakin on pystyttävä harjoittamaan ammattiaan hankkimatta taksiaan täyteen tietokonetekniikkaa ja samalla pelkäämättä sitä, että ilman näitä Ritari Ässän ihmevempaimia hän ottaa riskin arvioverotuksesta. Urheiluseuran judokurssin pitäjän on tiedettävä, millä edellytyksillä hän voi pitää kurssiaan joutumatta arvonlisäveron syövereihin.

Ei, nyt haaveilen jostain tuonpuoleisesta – eihän tällaista voi edes unissa toivoa, sillä mistä sitten eläisivät verokonsultit, KHT-tarkastajat, KLT-kirjanpitäjät ja mistä verotarkastajat saisivat elämäänsä eliksiiriä. Tämä joukkohan on yhteiskuntamme erityisessä suojeluksessa toisin kuin ne sadat tuhannet yrittäjät, joiden on suoriuduttava arvonlisäverotuksesta kaiken muun ohella.

Tätä kirjoitettaessa, juuri lehden mennessä painoon, on usea muutos arvonlisäverotukseen vielä virkamiesten valmisteltavana. Lehtitietojen mukaan tavoitteena on, että muutokset tulevat vielä voimaan kesäkuun 1. päivänä. Ja niitä, joita ei ehditä muuttaa, muutetaan sitten tammikuun 1. päivänä. Mitä siitä, että se vaatii taas uusia muutoksia atk-järjestelmiin, kirjanpitoon, koulutukseen, opastukseen jne. jne.

Tietenkin verotarkastaja voi antaa vastauksen jälkiverotuksessaan kolmen vuoden kuluttua. Ainoa keino varautua tähän on siirtää kaikki varat piiloon ja antaa mennä sitten konkurssiin koko juttu.

Yritystoimintaan kohdistuva lainsäädäntö alkaa saada jo surku-hupaisia piirteitä. Miten kenenkään mieleen voi edes juolahtaa, että yrityksen pitää maksaa korvaus, jos yrityksen työntekijä vihjailee toiselle työntekijälle olevansa hänestä sillä tavalla kiinnostunut. Eikö tässä vaiheessa riittäisi yrittävän, siis erotiikkaa yrittävän, sakottaminen? Onkohan kyse vain lakiesityksen kirjoitusvirheestä? Vai voitaisiinko koko homma hoitaa korva-tillikalla?

Kiinassa virkamiehet pistettiin aikoinaan maalle sikoja hoitamaan, jotta totuus ei pääkaupungin humussa unohtuisi. Pitäisikö meidänkin laittaa innokkaimmat lainvalmistelijat välillä tekemään kirjanpitoja, maksamaan arvonlisäveroja, nipistelykorvauksia ja jälkiverotuksia jäämämaksuineen eli käytännössä tulemaan toimeen heidän itsensä säätämillä lakipykälillä? Taitaisi muuttua ääni myös eduskunnan kellossa! Ja viimeistään siinä vaiheessa loppuisi poistoerojen laskenta tässä maassa.