Työaikasaatavien raukeamisesta (KKO 2018:10, ään. ja TT 2019:30, ään.)

13.1.2020
Jaana Paanetoja OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti Työneuvosto

Työsuhteesta johtuvat palkka-, vahingonkorvaus- ja vastaavat saatavat vanhentuvat muiden velkojen tapaan. Työsuhteessa velkojana on useimmiten työntekijä ja velallisena työnantaja. Jos erääntynyttä saatavaa ei makseta oma-aloitteisesti, velkoja menettää siihen oikeutensa, ellei hän säädetyssä määräajassa vaadi velalliselta suoritusta tai muuten muistuta suoritusvelvollisuudesta. Jos määräaika, joka on joko vanhentumis- tai kanneaika, ylitetään, on saatava siis rauennut eikä velallisen tarvitse sitä maksaa.

Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaan työsuhteen aikana vanhentumisaika on viisi vuotta saatavan erääntymisestä. Palkkasaatava erääntyy palkanmaksupäivänä, ja siitä lasketaan viiden vuoden pituinen määräaika, jonka kuluessa työntekijän on vaadittava saatavaa työnantajalta joko vapaamuotoisesti muistuttamalla tai nostamalla siitä kanne käräjäoikeudessa.

Lainsäätäjä on todennut säännöksen perusteluissa, että viiden vuoden vanhentumisaika koskee kaikkia työntekijän palkkasaatavia työnantajalta riippumatta siitä, perustuvatko ne lakiin, työsopimukseen vai työehtosopimukseen. Eräille saataville, kuten työaikalakiin perustuville saataville on kuitenkin säädetty erityinen lyhyt vanhentumisaika, joka on kanneaika.

Työntekijän on nostettava kanne tuomioistuimessa kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus saatavaan on syntynyt. Esimerkiksi vuonna 2019 syntynyttä ylityökorvausta on vaadittava kanteella viimeistään 31.12.2021 (työaikalain 38 §). Jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kanneajassa, oikeus saatavaan menetetään. Kanneaikaa ei voida katkaista samalla tavoin vapaamuotoisella muistutuksella kuin edellä mainittua viiden vuoden vanhentumisaikaa.

Korkein oikeus joutui tuomiossaan KKO 2018:10 (ään.) ratkaisemaan, missä ajassa työehtosopimuksessa sovitut työaikasaatavat vanhenevat, toisin sanoen, sovelletaanko niihin työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista viiden vuoden pituista vanhentumisaikaa vai työaikalain 38 §:ssä säädettyä kahden vuoden pituista kanneaikaa.

Neljä kantajaa, jotka työskentelivät lapsikylävanhempien sijaisina SOS-Lapsikylä ry:n palveluksessa, vaativat kanteessa yhdistyksen velvoittamista maksamaan heille ylityö-, iltatyö-, yötyö-, lauantaityö- ja sunnuntaityökorvauksia. Vaatimuksensa he perustivat työsopimukseen ja yksityisen sosiaalialan työehtosopimukseen. Vastaajan eli SOS-Lapsikylä ry:n mukaan saatavat olivat vanhentuneita työaikalain 38 §:n perusteella. Kantajat sen sijaan katsoivat, että saatavat eivät olleet vanhentuneita, koska niihin tuli soveltaa työsopimuslain 13 luvun 9 §:n säännöstä eli viiden vuoden pituista vanhentumisaikaa.

Korkeimman oikeuden tuomion lopputulos on aiheuttanut vilkasta keskustelua ja ihmetystäkin.

Korkein oikeus päätyi siihen, että kun kantajien kaikki vaatimukset olivat perustuneet työaikalain työaikaa koskevaan sääntelyyn, oli niiden vanhentumista arvioitava työaikalain kanneaikasäännöksen pohjalta. Lopputulos tarkoitti sitä, että työaikalain 38 §:n kanneaikasäännös tuli korkeimman oikeuden mukaan sovellettavaksi työsuhteen aikana myös sellaisiin ylityö-, iltatyö-, yötyö-, lauantaityö- ja sunnuntaityökorvauksiin, joista oli sovittu työhön sovellettavassa työehtosopimuksessa. Korkein oikeus luokitteli työehtosopimukseen perustuvat ylityö-, iltatyö-, yötyö-, lauantaityö- ja sunnuntaityökorvaukset työaikasidonnaisiksi korvauksiksi. Näin ollen osa saatavista oli vanhentuneita eikä niitä voitu enää tuomita maksettaviksi.

Korkeimman oikeuden tuomion lopputulos on aiheuttanut vilkasta keskustelua ja ihmetystäkin. Se on ongelmallinen erityisesti siksi, että aiemmin eri yhteyksissä katsottiin vakiintuneesti, että työehtosopimukseen perustuvat työaikasaatavat vanhenevat työsuhteen aikana työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaisessa viiden vuoden määräajassa (= vanhentumisaika). Selvänä pidettiin myös sitä, että työaikalakiin perustuviin saataviin tulee niin työsuhteen kestäessä kuin sen päättyessäkin sovellettavaksi työaikalain 38 §:ssä säädetty kahden vuoden pituinen kanneaika.

Asia ei jäänyt kuitenkaan mainitun korkeimman oikeuden tuomion varaan. Työtuomioistuin joutui pian sen jälkeen arvioimaan samaa kysymystä eli sitä, sovelletaanko työehtosopimukseen perustuviin työaikasaataviin työaikalain 38 §:n kanneaikasäännöstä vai työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista vanhentumisaikaa (TT 2019:30, ään.). Työtuomioistuin viittasi perusteluissaan siihen, että korkein oikeus poikkesi tuomiossaan KKO 2018:10 työtuomioistuimen aiemmin omaksumasta työaikalain 38 §:n sanamuodon suppeasta tulkinnasta ja laajensi säännöksen tulkintaa katsomalla työaikalaissa tarkoitetuiksi korvauksiksi myös työehtosopimukseen perustuvat työaikasaatavat.

Työtuomioistuin päätyi korkeimman oikeuden näkemyksen kanssa vastakkaiseen lopputulokseen jatkaen aiempaa vakiintunutta tulkintalinjaansa. Sen mukaan työaikalain 38 §:ää oli tulkittava siten, että säännöstä ei sovelleta työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvissa riita-asioissa, joissa on kysymys työehto- ja virkaehtosopimuksiin perustuvista saatavista. Työtuomioistuimen mukaan mainittuihin saataviin sovelletaan työsuhteen aikana työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista vanhentumisaikaa, jonka mukaan palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Syntynyt asetelma on erikoinen ja erityisen hankala yksittäisen työntekijän näkökulmasta. Jos kysymys on sellaisesta työehtosopimukseen perustuvasta työaikasaatavasta, jota koskevaa riitaa ajetaan yleisessä tuomioistuimessa, käy luultavimmin niin, että saatavan katsotaan korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen viitoittamin tavoin – aiemmasta poiketen – vanhentuvan työaikalain 38 §:n mukaisessa kanneajassa. Riippumatta siis siitä, että saatava perustuu ja perustetaan työehtosopimukseen. Tällaista ei kukaan ole voinut ennakoida. Mikäli sen sijaan on käsillä tilanne, jossa kanne voidaan nostaa työtuomioistuimessa, jatkunee siellä tulkinta, jonka mukaan työehtosopimukseen perustuva työaikasaatava vanhenee työsuhteen aikana viidessä vuodessa.

Työntekijän oikeussuojan toteutuminen näyttää siis jäävän riippuvaksi osittain siitä, missä foorumissa saatavaa koskeva kanne pannaan tai voidaan panna vireille.

Korkeimman oikeuden näkemys, jonka mukaan työehtosopimukseen perustuvat työaikasaatavat vanhenevat työsuhteen aikana kahden vuoden kanneajassa, voi johtaa käytännössä hankaliin tilanteisiin työpaikoilla. Jos työnantaja ei maksa vapaaehtoisesti työntekijän vaatimaa työehtosopimukseen perustuvaa työaikasaatavaa, on asiasta ryhdyttävä riitelemään tuomioistuimessa ja melko lyhyessä määräajassa. Aiemmin saatavan sai pidettyä ’hengissä’ muistuttamalla siitä työnantajaa vapaamuotoisesti viiden vuoden vanhentumisajassa, ja näin voitiin pitkään välttyä tuomioistuinprosessilta.

TyöoikeusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki