Verohallinto & kumppanit tekevät brändäystä tiedotuksen kustannuksella

18.1.2022
Janne Fredman

Verohallinto on kiillottanut aktiivisesti kilpeään erilaisilla somealustoilla sinällään virkistävällä, hyvin toteutetulla ja humoristisella viestinnällä. KELA kampanjoi ansioistaan kadunvarsimainoksilla. DVV kehui Suomi.fi-projektin onnistumista jo kauan ennen kuin se loppujen lopuksi onnistui. On syytä muistaa, että nämä viranomaiset eivät tee mainetyötä omilla rahoillaan, vaan sinun ja minun verorahoilla. Ja ihan ilmaista tällainen kampanjointi ei ole.

Samaan aikaan ainakin yrityspuolelle suunnattua varsinaista tiedotusta hoidetaan joskus vasemmalla kädellä. Ja pyydän nyt ontuvaa vertausta anteeksi tutuilta ja tuntemattomilta vasenkätisiltä. Yrityspuolen asiatiedotuksesta tinkiminen voi olla tahatonta tai harkitsematonta. On ehkä hauskempaa ja näyttävämpää täräytellä somessa veronmaksuhuumoria ja veronmaksun ilosanomaa. Palaute esimerkiksi YLE:n toimittajilta ja keskusteluohjelmien vakiokasvoilta on riemastuttavan ihailevaa. Varmasti tällä viestinnällä myös onnistutaan ylläpitämään suomalaisten hyvää veronmaksumoraalia, mikä totisesti on tarpeen tällaisina aikoina.

Tulorekisterin virhetilanteet näyttäytyivät usein tilitoimistojen asiakasyrityksille tilitoimiston virheinä.

Yrityksille ja erityisesti niitä palveleville tilitoimistoille asiatiedotuksen puute on ongelma. Erityisen ongelmallista viranomaisille on ollut ongelmista tiedottaminen. Esimerkiksi tulorekisterissä oli lanseerauksen jälkeen lukuisia vakavia virheitä ja ongelmatilanteita, mikä sinällään on täysin ymmärrettävää tämän kokoluokan projektissa. Sen sijaan virheistä vaikeneminen ei ollut ymmärrettävää. Kymmenet yritykset ja tilitoimistot selvittivät samoja virhetilanteita, miltä olisi voitu välttyä, jos virheistä olisi ripeästi kerrottu julkisuuteen. Tulorekisterin virhetilanteet näyttäytyivät usein tilitoimistojen asiakasyrityksille tilitoimiston virheinä. Näitäkin väärinkäsityksiä olisi ollut helpompaa oikoa, jos Verohallinto olisi sivuillaan ottanut vastuun virheistä.

Myös viiveistä ja ruuhkista olisi syytä tiedottaa rehellisesti. Esimerkiksi Verohallinto pitää radiohiljaisuutta veronoikaisuvaatimusten pitkistä käsittelyajoista, vaikka toiminnan lainmukaisuutta arvioivat viranomaiset ovat ongelmasta toistuvasti muistuttaneet. Viimeksi asian nosti esille eduskunnan apulaisoikeusasiamies tiedotteessaan 11.10.2021. Tiedote on kerta kaikkiaan korutonta kertomaa. Samaten DVV on ollut varsin hiljaa virkailija­valtuutuspalvelun ruuhkista sekä siitä, millä aikataululla ruuhkia ollaan purkamassa.

Onkin syytä muistuttaa viranomaisiakin ohjelmistoyritysten hyvistä käytännöistä virheistä ja ongelmista tiedottamiseen:

  • Kerro ongelmasta ripeästi ja oma-aloitteisesti.
  • Kerro ongelman syy ja taustat.
  • Kerro, miten ongelman kanssa. eletään, kunnes tilanne on korjattu.
  • Kerro, miten ja milloin tilanne aiotaan korjata.
  • Pahoittele rehellisesti.

Parhaimmillaan viranomaistiedotus on tasapuolinen yhdistelmä ongelmista ja onnistumisista kertovaa tiukkaa asiaa, selkeitä ohjeita, viranomaisen toimintaa ja olemassaolon tarkoitusta taustoittavaa tarinaa sekä eloisaa huumoria. Te pystytte siihen Kati & kumppanit.