Päästäänkö hallinnollisen taakan vähentämisessä tuloksiin?
Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti vastikään seminaarin teemalla Keveneekö yritysten byrokratia. Tarkoituksena oli esitellä maan hallituksen toimintaohjelman tilannekatsaus ja keskustella teemasta. Seminaarissa tuotiin esille kiintoisia näkökulmia hallinnollisen taakan keventämiseen ja sen lainalaisuuksiin.
Erityisesti Verohallinnon pääjohtaja Mirjami Laitisen alustuksessa oli monia näkökulmia, joihin on helppo yhtyä. Hallinnollinen taakka ja sen keventäminen ymmärretään usein liian suppeasti. Hallinnollinen työ yrityksissä ei ole pelkkää taakkaa vaan esimerkiksi taloudellisen informaation kerääminen palvelee yrityksen oman talouden ohjausta ja päätöksentekoa. Myös koko elinkeinoelämän sekä kansantalouden ja näiden toimivuuden kannalta hallinnollista työtä tarvitaan eri tarpeista lähtien.
Koko hallinnollisen taakan keventäminen täytyykin nähdä laajempana kysymyksenä.
Se edellyttää pitkäjänteistä työtä niin yrityksiltä kuin lainsäätäjältäkin. Miten maan hallitus tätä asiaa ohjaa? Yritetäänkö joitakin ongelmia edelleen ratkaista siten, että säädetään hallinnollisia velvoitteita kaikille, vaikka ongelmien aiheuttajana on pieni vähemmistö.
Näin menetellen byrokratia varmasti kasvaa. Näinhän on niin usein toimittu eduskunnassa.
Esimerkiksi perusinfraan kuuluva arvonlisäverotus ja sen peruslogiikka ei ole kovinkaan helppo asia sisäistää. Rakentamispalveluihin tuotu uusi rinnakkainen alv-perusinfra eli käännetty arvonlisäverojärjestelmä on hyvä esimerkki. Harmaan talouden torjunta on luonnollisesti erittäin tärkeää. Tehty ratkaisu tuo mukanaan vaikeita rajanvetokysymyksiä ja tulkintatilanteita sekä erilaisia hallinnollisia prosesseja. Yhden asiantuntijaluennon kuunteleminen aiheesta tuo jo mukanaan harmaan talouden torjuntaa pyrkivän järjestelmän opiskelussa harmaita hiuksia alan asiantuntijoille, yrittäjistä puhumattakaan.
Myös muut taloushallinnon lainsäädännön perusinfraan tehtävät rinnakkaiset järjestelmät ovat pahinta myrkkyä hallinnon keventämiselle. Ironista on se, että näiden järjestelmien perusteluna jopa EU:ssa käytetään usein hallinnollisen taakan keventämisen tavoitetta.
Pitääkö lainsäädäntöä rakentaa niin, että taloushallinnon perusinfrassa rakennnetaan lukuisia rinnakkaisia järjestelmiä. Esimerkiksi taloudellisessa raportoinnissa olisi pahimmillaan ehdolla neljä erilaista rinnakkaisratkaisua: IFRS, pk-IFRS, kansallinen pk-säännöstö ja mikroyritykset. Onko pienessä Suomessa tarvetta ja varaa tällaiseen monimutkaistamiseen vai pärjätäänkö vähemmällä.
Samaa voidaan kysyä EU:n piirissä keskustelussa olevasta tilintarkastuksen ”light versioista”, jotka ovat monelta osin kovin lähellä toisiaan, mutta kuitenkin eri periaatteilla toimivia, ja joille lisäarvoa tuottavaa tarvetta ainakaan Suomessa on vaikea nähdä. Samaa voidaan kysyä tilintarkastuksen rinnalle käyttöön otetusta toiminnantarkastajajärjestelmästä.
Työnantajavelvoitteet ovat luku sinänsä. Siellähän rinnakkaisia järjestelmiä löytyy lähes loputtomasti.
Tärkeintä hallinnollisen taakan keventämisessä eivät ole määräaikaiset ”keventämisohjelmat” vaan kotiläksyjen tekeminen jatkuvasti ja pitkäjänteisesti kunnolla. Tämä koskee niin yrityksiä itseään kuin lainsäätäjääkin.
Yritykset ja elinkeinoelämä laajemminkin voi katsoa peiliin ja kysyä: kuinka hyvin olen järjestänyt hallinnolliset asiani. Ovatko talous- ja hallintoasiani hyvissä ja osaavissa käsissä ja käytänkö esimerkiksi tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia tehokkaasti hyväksi talouden rutiineissa. Ihan kaikesta ei voi syyttää pelkästään monimutkaisia järjestelmiä.
Julkinen sektori voi kysyä itseltään: ovatko lainsäädäntöä tehtäessä vaikutusarviointiasiat kunnossa ja nähdäänkö yksittäisen lain säätämisen laajemmalle ulottuvat vaikutukset vai jääkö tarkastelu vain lain tavoitteena olevan yksittäisen hyvän edistämiseen. Hyvä kysymys on: lisääkö vai vähentääkö uusi laki hallinnollista työtä. Sillä testataan, pyritäänkö aidosti tarpeettoman taakan keventämiseen vai ollaanko vain juhlapuheiden tasolla.
