CTA Paikka

Matkaeväitä

23.8.2016
Juha Ahvenniemi
Juha Ahvenniemi

Tilisanomat ja Taloushallintoliitto ovat tehneet vuosia yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Tämä lehden numero jaetaan oppilaitoksiin taloushallinnon opiskelijoille opettajien kautta. Nuoret ovat alalle kuin alalle tärkeitä, nuorissa on myös taloushallinnon tulevaisuus. 

Taloushallinnon todelliseksi asiantuntijaksi tuleminen vaatii alan opintojen lisäksi vuosien työkokemusta, jatko-opiskelua sekä tietojen ja taitojen ylläpitoa ja kehittämistä. Vastalahjaksi ala tarjoaa mielenkiintoisia haasteita ja mahdollisuuden toimia yritystoiminnassa ajan hermolla.
Lehden tässä numerossa on kiinnostavia artikkeleita erityisesti nuorille.

Tuore KLT Anne Sunila kuvaa erinomaisesti kokemuksiaan KLT-tutkinnosta ja sen merkityksestä (s. 58). Taloushallintoalan vaativan KLT-tutkinnon on suorittanut tähän mennessä jo 2 700 taloushallinnon ammattilaista. KLT-tutkinnon suorittaminen on yhä useamman nuoren ja vähän varttuneemmankin korkeakoulututkintoa suorittavan tai jo suorittaneen taloushallintoalan ammattilaisen tavoitelistalla. 

”Täältä tullaan elämä” on Tilisanomien pitkäaikaisen ja legendaarisen kolumnistin, alan grand old manin, ikinuoren Pauli Vahteran kirje nuorille (s. 12).  Paulin lennokas kirje kuvaa alan kehittymistä omien kokemusten valossa. Lisäksi Pauli antaa omat vinkkinsä tämän päivän nuorille uraa ja elämää varten. 

SRV Groupin Talous- ja rahoitusjohtaja Ilkka Pitkänen antaa omat teesinsä nuorille, jotka haluavat pärjätä taloushallinnon tehtävissä (s. 14). Ilkka kuvaa omaan uraansa sekä kokemuksiaan työstään talousjohdon tehtävissä.

Nuorilla on edessään tulevaisuus. Vanhojen alan osaajien kokemuksista voi oppia paljonkin. Monet lainalaisuudet pätevät myös tulevaisuuden taloushallinnossa. Keskeistä nuorten kannalta on, että taloushallinnon vahvaa asiantuntemusta tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa niin kauan kuin länsimainen markkinatalous ja yritystoiminta pyörittävät maailman talouselämää. 

Nuorille on tarjolla entistä kiintoisampia tehtäviä. Digitalisaatio vähentää tylsää rutiinityötä ja tarjoaa parempia työkaluja, ja kaiken päälle saa mahdollisuuden oppia ja kehittyä erilaisissa taloustehtävissä koko työuran ajan.

Ps. Teimme toukokuussa lukemistutkimuksen Tilisanomat-lehdestä ja saimme teiltä erinomaista palautetta. Vastaajista 93 {be22849a1ddabe0c5f27cb7dad0d52973e84ce7d17ff6a4709d8c6219a532c75} piti Tilisanomia hyödyllisenä oman ammatillisen kehittymisen kannalta. Hyödyllisyyteen vaikutti muun muassa se, että Tilisanomat-lehdessä on sisältöä, mitä ei voi lukea muualta. Pääset tutustumaan lukemistutkimuksen tuloksiin Tilisanomien verkkosivuilta.

PääkirjoitusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki