Kirjanpitojärjestelmä ja bottom up -periaate
On varsin häkellyttävää seurata kansainvälistä keskustelua kirjanpitosäännösten standardisoinnista. Keskustelun herättäjänä on ollut erityisesti IASB, kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja valmisteleva organisaatio, joka pitää majaansa Lontoossa. Järjestö on tähän asti käsitellyt tilinpäätösstandardeja, jotka on valmisteltu koskemaan lähinnä sellaisia suuria kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, joiden osakkeet noteerataan päivittäin jossain maailman pörsseistä. Näiden määrä kaikista yrityksistä on promilleluokkaa.
Pörssiyhtiöiden osalta eri osapuolten kuten sijoittajien ja rahoittajien tarve kansainvälisten tilinpäätösstandardien käyttöön on ilmiselvä ja jopa välttämättömyys tämän päivän kvartaalitaloudessa.
IASB on nyt avannut keskustelun kansainvälisten tilinpäätösstandardien luomisesta pk-yrityksille, joista esimerkiksi Suomessa 97 % on alle 10 henkeä työllistäviä. Nämä ovat paikallisesti toimivia mikroyrityksiä, jotka omistaa useimmiten yksi omistajayrittäjä. IASB on astunut avauksillaan alueelle, joka ei ole sen ominta aluetta eli pieniin kotimarkkinayrityksiin, joilla ei ole minkäänlaista kansainvälistä ulottuvuutta.
Kysymys herää silloin, mihin nämä mikroyritykset tarvitsevat kansainvälisiä standardeja, jotka todennäköisesti vain monimutkaistaisivat sääntelyä. Onko niihin tarvetta yrittäjällä, sijoittajilla, asiakkailla, rahoittajilla tai jollain muulla ryhmällä? Tuskin kellään ainakaan nykyistä monimutkaistaviin säännöksiin.
Kun hallituksen esitys kirjanpitolain muuttamiseksi oli eduskuntakäsittelyssä, käytiin kiivasta keskustelua siitä, pystyvätkö kaikki ammattitilintarkastajan pätevyyden omaavat KHT- ja HTM-tilintarkastajat tarkastamaan kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisen tilinpidon sen monimutkaisuuden vuoksi. Hyvä kysymys on silloin, mikä kirjanpitäjä kykenee tällaiset tilit tekemään, jos tilien tarkastaminenkin on jo ammattitarkastajillekin niin vaikeaa.
EU:n yksi keskeinen periaate on bottom up -periaate, jonka mukaan säännökset tulee rakentaa lähtien tyypillisen säännöksen soveltamispiiriin kuuluvan yrityksen näkökulmasta ja tarpeet huomioiden. Suuria yrityksiä koskevat erityispiirteet lisätään näitä koskevina lisäsäännöksinä tämän päälle. Tällainen näkökulma on ainoa oikea myös kirjanpitosäännöksissä.
Nyt yhdestä keskeisimmästä elinkeinolainsäädännön sääntelystä eli kirjanpitosääntelystä uhkaa tulla monimutkaisuudessaan ainutlaatuinen. Millä muulla sääntelyn alueella pk-yritykseen saattaisi tulla sovellettavaksi pahimmillaan neljä lakivaihtoehtoa: “normaalin” kansallisen kirjanpitolain perussäännökset, pienyrityksille säädetyt poikkeusäännökset, kansainväliset tilinpäätösstandardit sekä kansainväliset pk-yrityksen tilinpäätösstandardit, jos tällaiset luotaisiin.
Bottom up -periaate on tästä kaukana. Kenen etua tällainen monimutkaistava kehitys Suomessa tai kansainvälisesti palvelisi? Kaikkein vähiten pienyrittäjien ja niitä palvelevien palveluntuottajien, joiden pitäisi tällaisia monimutkaistuvia säännöksiä soveltaa. Kansainvälisen standardin luominen ja säännösten yksinkertaistaminen pitäisi edetä hillitysti niin, ettei kumpaakaan laiminlyödä. Muuten mennään ojasta allikkoon.