Ay-mafiasta ja Etelärannan herrakerhosta
Taloushallintoalalla harjoiteltiin ensimmäistä kertaa työtaistelutoimia, kun ammattiyhdistysliikkeet Erto ja Pro asettivat alkuvuodesta ensin koko toimialaa koskevan liukumakiellon ja sen jälkeen uhkasivat paria sataa tilitoimistoa työnseisauksella. Suurin osa toimialan työntekijöistä ja työnantajista olivat ensimmäistä kertaa mukana työtaisteluissa, joten luonnollisesti prosessi olisi aiheuttanut paljon hämmennystä ja väärinkäsityksiä jo ilman neuvottelevien osapuolten provosoivaa tai harhaanjohtavaa viestintää prosessin aikana.
Ammattiyhdistys perustelee värikästä viestintäänsä sanoman perille menemisellä; työnantajapuolen on kuulemma helpompi selventää asiat kouralliselle yrityksiä kuin heidän tuhansille työntekijöille. Mutta tämä ei päde taloushallintolalla, jossa on tuhansia yrityksiä ja työnantajia, kuten on tuhansia työntekijöitäkin. Omasta mielestäni viestintä, jolla yritetään lietsoa eripuraa ja aiheuttaa vastakkainasettelua, on vastaanottajan aliarvioimista, eikä siten palvele tarkoitustaan. Taloushallintoalalla työskentelevät ovat asiantuntijoita, jotka työkseen tulkitsevat ohjeita ja säädöksiä, eli kirjoitettua tekstiä, ja soveltavat sitä työssään. Taloushallinnon asiantuntijat viestivät työkseen, kirjallisesti ja suullisesti eri sidosryhmien kanssa, ei heille tarvitse ay-liikkeen viestiä kuten Paperiliiton jäsenille.
Taloushallintoliitto ei ole, eikä halua olla, työehtoneuvotteluissa neuvotteleva osapuoli. Olemme monesti todenneet, ettemme halua edistää yleissitovuutta toimialalla, koska emme usko sen edistävän toimialan menestymistä. Tästä huolimatta ammattiyhdistys yritti vaikuttaa meihinkin pariin otteeseen neuvottelujen aikana, muun muassa syyttäen tekemäämme toimialatutkimusta mahdollisen lakon vaikutuksista laittomaksi ja uhkailemalla meitä toimenpiteillä.
Kaipasin myös työnantajapuolen viestintään enemmän läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Koska ammattiyhdistysliike kohdensi työtaistelutoimia myös yrityksiin, jotka eivät ole järjestäytyneitä, eli Paltan jäseniä, olisi työnantajia edustavan osapuolen kerrottava avoimesti kaikille, mitkä asiat neuvotteluissa hiertävät. Työnantajapuoli, tapansa mukaan, vetäytyi kuoreensa ja kieltäytyi kommentoimasta asioita vedoten neuvottelurauhan säilymiseen. Koska työtaistelutoimet koskivat liukumakieltojen osalta suurinta osaa alan yrityksistä, olisi neuvottelevien osapuolten tullut yhdessä laatia selkeitä ja neutraaleja tiedotteita, joissa kumpikin osapuoli olisi kertonut mitä he tavoittelevat ja mistä asioista ei olla vielä päästy yhteisymmärrykseen.
Taloushallintoalaa vaivaa työvoimapula, joka suurelta osin johtunee vaatimattomasta kompensaatiosta suhteessa työn vaativuuteen ja hektisyyteen. Toimiala ei houkuttele tarpeeksi kyvykästä uutta ja nuorta työvoimaa, joka haluaisi ensin syventyä kirjanpitoon, verotukseen tai palkkahallintoon ja kykenisi kasvamaan näillä osa-alueilla asiakkaalleen lisäarvoa tuottavaksi neuvonantajaksi. Toimialalla on alueellisia, kohta varmaan myös toimialakohtaisia, eroja palveluiden hinnoittelussa. Asiakkaalle tarjottavien palvelujen kirjo on myös hyvin laaja, lähtien lakisääteisten asioiden itsepalvelualustan tarjoamisesta aina henkilöstö- ja yritysjärjestelyissä neuvonantajina toimimiseen. En usko olevan mahdollista luoda yleissitovaa työehtosopimusta, joka pystyisi ottamaan huomioon tasapuolisesti kaikki edellä mainitut ulottuvuudet ja sen lisäksi huomioimaan lainsäädännön ja verottajan asettamat reunaehdot ja aikataulut tehtävälle asiakastyölle.
Suomessa voi yrittäjä ostaa maailman parasta taloushallintoa, joka on edullista ja laadukasta, eli ajantasaista, luotettavaa ja asiakkaalleen lisäarvoa tuottavaa. Toimialan menestyminen edellyttää jatkossakin työntekijöiltä joustavuutta ja halua oppia uutta sekä työnantajilta suurempia investointeja osaamisen kehittämiseen ja rohkeampia kompensaatiomalleja. Ei pilata etumatkaamme jäykistämällä asioita, vaan annetaan positiiviselle kierteelle mahdollisuus jatkua.
