Serendipin prinssit

Englannin kieleen ilmaantui 1700-luvun puolessa välissä uusi sana: serendipity. Suomeksi se on serendipiteetti tai vielä suomemmaksi serendipisyys. Yhtään sen suomenkielisemmäksi sanaa ei voi kääntää ilman, että sen alkuperä katoaa tyystin. Kyseinen käsite nimittäin juontaa juurensa ikivanhaan persialaiseen satuun kolmesta Serendipin prinssistä, jotka pystyivät kamelin jälkiä tutkimalla päättelemään yllättäviä asioita.

Serendipisyydellä tarkoitetaan sellaisten hyvien asioiden löytämistä, joita ei ole osannut etsiä. Parhaat paikat löytyvät eksymällä tieltä.

Silkkaa tsägää serendipisyys ei silti tarkoita. Onnekasta eksymistä ei olisi voinut tapahtua lähtemättä liikkeelle.

Pidän kirjastoissa luuhaamisesta juuri siksi, että olen monet kerrat löytänyt kirjastoista sellaista hyvää luettavaa, jonka olemassaolosta en ollut aikaisemmin tiennyt. 

Sama juttu Spotifyn kanssa, monenlaista ennenkuulematonta musiikkia olen näennäisen sattumanvaraisesti sieltä kuultavakseni saanut.

Ja elämäni tärkeimmät ihmiset. En ole osannut nimenomaisesti heitä hakea.

Serendipisyys edellyttää avoimuutta, sitä että ei aloittaessaan tiedä, millaiseen lopputulokseen on päätymässä. Tieteellinen ajattelu perustuu serendipisyydelle: jos tutkijalla on tutkimustaan aloittaessaan varma käsitys tutkimuksensa tuloksista, hän hakee vain vahvistusta ennakkokäsityksilleen, jolloin häneltä todennäköisesti jää tärkeitä asioita huomaamatta.

Elämässä pitää olla valmis yllättymään. Kysymys on kyvystä joustaa. Jos me itsepintaisesti takerrumme siihen, millaiseksi me elämää ja maailma luulemme, emme luultavasti koskaan oivalla ja keksi mitään. 

Saksalainen fyysikko Wilhelm Conrad Röntgen havaitsi aineen läpinäkyväksi tekevät säteet aivan muita asioita tutkiessaan. Penisilliinin keksijä Alexander Fleming havaitsi aivan vahingossa, että home tuhoaa bakteereja vahingoittamatta valkosoluja. Silkkaa sattumaa heidän havaintonsa eivät silti olleet, ne syntyivät heidän varsinaiseksi kuvittelemansa tutkimuksen sivutuotteena.

Joskus virhe saattaa kätkeä sisäänsä suuren serendipisen oivalluksen. Hyvä esimerkki tästä on post it -lappu. Vuonna 1974 valmistettiin 3M-yhtiön liimatehtaalla virheellinen erä liimaa, se ei tarttunut kunnolla kiinni. Koko suuri satsi väärin tehtyä liimaa oli ongelmajätettä. Liima­tehtaalla työskennellyt Arthur Fry, innokas kirkkokuorolainen, oli kyllästynyt nuottikirjojen välistä tipahteleviin lappuihin ja keksi, että tuota huonosti tarttuvaa liimaa voisi käyttää muistilappuihin, joita pystyisi kätevästi siirtämään tarpeen mukaan. Hänen serendipinen keksintönsä mullisti koko konttorielämän kaikkialla maailmassa.

Kristilliset mystikot opettavat, että jos haluaa oppia tuntemaan Jumalaa edes vähän, olisi syytä tyhjentää mielensä Jumalaa koskevista käsityksistä, koska ne ohjaavat ajatteluamme liikaa ja estävät meitä hoksaamasta, näkemästä Jumalan jälkiä.

Tämä tarkoittaa sitä, että elämä on ihmeellisempää kuin miltä äkkipäätään näyttää. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jokainen ihminen on paitsi laulun arvoinen, myös verrattomasti kiehtovampi ja monimutkaisempi olento kuin ne leimat, joita me toinen toisiimme lyömme. Me kuvittelemme tuntevamme toisemme, itsemmekin. Mutta me voimme löytää toisistamme sellaisia hyviä asioita, joita emme ole ollenkaan osanneet etsiä, emmekä vain toisistamme vaan itsestämmekin.

On asioita, joita ei voi saavuttaa tavoittelemalla niitä. Ne syntyvät sivutuotteena. Onnellisuus ja menestyminen näyttävät olevan juuri sellaisia. Laskelmointi ja kaiken välineellistäminen menestyksen ja onnellisuuden instrumenteiksi hävittävät elämästä ilon ja sitä kautta mahdollisuuden menestykseen ja onnellisuuteen. Sen sijaan kun avautuu elämälle onnellisuudesta ja menestyksestä piittaamatta, saattaa sivutuotteena saada juuri ne omakseen. 

 

Jaakko Heinimäki

jaakko.heinimaki@saunalahti.fi