Säästetään aikaa

Aika on tunnetusti rahaa. Tuo väite kulkee “ensimmäiseksi amerikkalaiseksi” tituleeratun Benjamin Franklinin nimissä. Aika on arvokasta, eikä sitä pidä tuhlata tuottamattomuuteen.

Monet ajattelevat, että aikaa voi myös säästää ihan niin kuin rahaa. Tosin harva onnistuu tallettamaan aikaa niin, että olisi mistä ottaa silloin, kun sitä todella tarvitsee. Meillä on kovempi kiire kuin koskaan, vaikka pystymme hoitamaan monet asiat paljon nopeammin kuin takavuosina.

Aika ei ole rahaa. Aikaa ei voi säästää. Aika asettaa meille rajat ja muistuttaa meitä omista rajoistamme. Jaksamisestamme ja sen rajoista. Ehtimisemme ja elämisemme rajoista.

Tiimalasia on vanhastaan käytetty katoavaisuuden symbolina. Ajan kulku on vääjäämätöntä, viisas tarttuu hetkeen, on valppaana, tarkkailee aikaansa ja ottaa siitä onkeensa.

Kotiseurakuntani on valmistellut pääsiäistä edeltävän seitsemän viikon paaston ajaksi aineiston, joka kysyy kohtuullisuuden perään. Paaston varsinainen tarkoitus kun ei ole nälän näkeminen tai muukaan eksoottinen ruokavalio, vaan omantunnon tutkistelu ja oikean elämänasenteen etsiminen. Tuossa Malmin seurakunnan paastovihkosessa on annettu kullekin paastoviikolle oma näkökulmansa kohtuullisuuteen.

Neljännen paastoviikon näkökulmana on ajankäyttö: osaanko erottaa kiireen tunnun varsinaisesta kiireestä? Annanko tärkeimmille asioille sen ajan, mikä niille kuuluu? Missä minua ja minun aikaani todella tarvitaan juuri tässä elämänvaiheessa?

Nämä ovat kysymyksiä, joita me olisimme mieluummin esittämättä itsellemme. Mieluummin me puolustelisimme valintojamme uskottelemalla, että meillä ei vain ole vaihtoehtoja.

Ei meillä aina olekaan. Silti ajankäyttö on aina arvovalinta. Jos minulla ei ole aikaa lähimmille ihmissuhteilleni, kyse on oikeastaan vain siitä, että minulla on mielestäni jotakin tärkeämpää tekemistä. On aivan turha väittää periaatteessa arvostavansa jotakin ja samalla surra, että siihen ei ole käytännössä tarpeeksi aikaa. Kaikkein tärkeimmille asioille on aina aikaa.

Aika panee meidät opettelemaan luopumista. Kaikkea ei voi saada. Paasto on itsetustkistelun aikaa, jolloin voi kaikessa rauhassa pohtia sitä, mikä minun elämässäni on aidosti luovuttamatonta ja mistä minun ehkä tulee luopua tehdäkseni tilaa jollekin tärkeämmälle ja arvokkaammalle.

Arvot voi aika pitkälle tarkistaa almanakasta. Tämä pätee sekä yksilöihin että yrityksiin. Olisi hyvin valaisevaa kirjata joskus asia asialta, mitä kaikkea yhden työpäivän aikana tekee. Monella meistä on nimittäin aivan väärät luulot siitä, mitä teemme työksemme.

Jos valtaosa työajasta menee turhanpäiväisissä palavereissa istumiseen, se kertoo siitä, että työpaikalla arvostetaan juuri kokoustamista. Jos työaika tuntuu haihtuvan erilaisten kiireellisten pikkuasioiden hoitamiseen niin, ettei siihen varsinaiseen työhön meinaa jäädä aikaa, on kysymys pikkuasioiden yliarvostamisesta.

Joskus on niin kova kiire, että ei ehdi tehdä mitään. Se on kiireen kaikkein huvittavin muoto, sillä sen lopputulos on täsmälleen sama kuin täydellisessä laiskottelussa: pyöreä nolla. Paitsi että laiskottelu on hyödyllisempää. Luovuuden tutkijat ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että kaikesta tulostavoitteellisuudesta riisuttu joutenolo on ehdoton edellytys sille paljon puhutulle innovatiivisuudelle, kekseliäisyydelle.