Pro bono
Otsikko on latinaa eikä se tarkoita kansanliikettä tunnetun rock-tähden pelastamiseksi. Sikäli pro bono ja Bono-niminen U2-yhtyeen laulaja-lauluntekijä liittyvät yhteen, että Bono on tullut tunnetuksi juuri uutterasta pro bono -toiminnastaan: vapaaehtoisesta panoksestaan ihmisoikeuksien edistämisessä ja köyhien maiden puolesta puhumisessa. Kaikkea mahdollista vähättelevät kyynikot ovat ruvenneet puhumaan ”bonottelusta”, jolla he tarkoittavat sitä, että elähtänyt poppari kääntää julkisen huomion huonoksi käyneestä musiikista muihin asioihin ja pysyy kätevästi edelleen parrasvaloissa.
U2 ja Bono eivät tosin ole osoittaneet minkäänlaisia merkkejä elähtämisestä sen paremmin kuin laadun tai suosionkaan hiipumisesta. Bonottelu on kuulunut orkesterin tapoihin alusta asti. Suosionsa ensi päivistä alkaen he ovat pyrkineet käyttämään osakseen koitunutta julkisuutta hyväkseen puhuakseen tärkeinä pitämistään asioista: oikeudenmukaisuudesta ja reilusta maailmasta.
Pro bono on lyhentynyt latinankielisestä lauseesta pro bono publico, suomeksi ”yhteisen hyvän puolesta”. Se on amerikkalaisperäinen bisnestermi, jolla tarkoitetaan yritysten yhteiskuntavastuuta. Yritysten yhteiskuntavastuu taas saattaa tarkoittaa mitä vain.
Joissakin yrityksissä pro bono merkitsee konkreettisen työpanoksen antamista esimerkiksi kansalaisjärjestöjen käyttöön. Suomessakin useat mainostoimistot ovat tehneet ilmaiseksi tai huomattavan halvalla kampanjoita Pelastusarmeijalle ja muille sen kaltaisille pienen budjetin hyväntekijöille.
Pro bono eroaa tavanomaisesta vapaaehtoistyöstä siinä, että palvelujaan myyvät firmat tarjoavat vastikkeetta ammattireiskojen palveluja niille, jotka ovat sellaisen tarpeessa, mutta joilla ei ole siihen varaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain asianajajajärjestön ABA:n eettisissä ohjeissa suositellaan, että sen jäsenet käyttäisivät vuodessa vähintään 50 tuntia pro bono -palveluihin, ja monissa yrityksissä on sovittu, kuinka paljon työntekijä voi vuodessa käyttää palkallista työaikaansa pro bonoon.
Mutta pro bono -ajattelu ei merkitse vain almumaista hyväntekeväisyyttä. Pro bono -ajattelun takana näkyy ymmärrys siitä, että olemme ihmiskuntana saapuneet siihen pisteeseen, jossa on viimein pakko tajuta, että kotiplaneettamme kohtalo on kaikille yhteinen. On pakko tajuta, että jokaisella yrityksellä on muitakin vastuita kuin taloudellinen vastuu osakkaille.
Riippuu tietysti vähän siitä, mitä sanalla ”taloudellinen” ymmärretään. Jos se ymmärretään oikein, sanan alkuperäisessä ja laajassa merkityksessä, niin silloin taloudelliseen vastuuseen kuuluvat myös esimerkiksi ihmisistä ja ympäristöstä huolehtiminen. ”Talous” kun viittaa sanana taloon (aivan kuten sana ”ekonomia” viittaa kreikan kotia merkitsevään sanaan ”oikos”), joten ”taloudellinen vastuu” tarkoittaa hyvää huushollin pitoa. Ja siihen kuuluu paljon muutakin kuin raha-asioita, paljon laajempi ja kokonaisvaltaisempi näkemys ihmisten hyvinvoinnista.
Työnantaja voi toteuttaa yhteiskuntavastuutaan päästämällä työntekijöitä työajalla yhteisvastuukerääjiksi, mutta yrityksen yhteiskuntavastuu on aika paljon leveämpi käsite. Sen pitäisi läpäistä koko yrityksen toiminnan: sen pitäisi merkitä ihmisistä huolehtimista sekä hyvinä että huonoina aikoina, sen pitäisi merkitä sen tajuamista, että pienillä arkisilla ratkaisuilla voi olla suuria, jopa koko maapallon kattavia vaikutuksia – ja ennen kaikkea sen pitäisi merkitä sen ymmärtämistä, että vaikka maailma on entistä selvemmin jakautunut ”meihin” hyvinvoiviin menestyjiin ja ”niihin” köyhiin ja kurjiin, niin silti tuo me/ne-jako ei pidä paikkaansa. Meitä ei ole täällä ketään muita kuin me.
Se mikä tapahtuu yhdelle meistä, tapahtuu meille. Täällä ei ole enää auttajia ja autettavia, vaan meidän kaikkien kohtalo on sama. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä vaan reilusta jakamisesta. Ja tämä on se yksi ja ainoa maailma, jossa joka ainoa yritys toimii.