Päämääriä ja välineitä

Jokaisella yrityksellä on arvot. Toiset firmat ovat määritelleet ne tarkasti ja edellyttävät henkilöstönsä sitoutuvan niihin. Toisissa firmoissa arvoja ei ole lausuttu julki, vaan ne vaikuttavat ikään kuin kirjoittamattomina lakeina. Se, onko arvoja määritelty ja lausuttu vai ei, ei vielä kerro mitään yrityksen arvojen moraalisuudesta tai moraalittomuudesta. Saattaa olla, että yritys, jolla ei ole esittää PowerPointia omista arvoistaan, noudattaa silti korkeata yritysetiikkaa. Sellainen yritys, jonka arvot on huolellisesti sommiteltu osaavan konsultin johdolla, noudattaa arkisissa käytännön ratkaisuissaan kenties joitakin ihan muita arvoja.

Arvot voidaan määritellä toivottaviksi asiaintiloiksi. Jos yrityksen arvona on ”very human”, kuten eräällä suomalaisella matkapuhelinvalmistajalla, se merkitsee, että yhtiössä arvostetaan ihmisyyttä ja inhimillisyyttä; arvokkaana pidetään ihmisläheisyyttä, persoonan kunnioittamista ja sen tapaisia asioita. Varmaan myös sitä, että ihmisten on mukava ja helppo käyttää yrityksen kauppaamia tavaroita ja palveluja.

Erään kaupan keskusliikkeen arvopakettiin kuuluvat asiakkaiden odotusten ylittäminen ja alan parhaana oleminen. Kauppiaille ei siis riitä pelkkä asiakastyytyväisyys, vaan asiakkaan odotukset pitää suorastaan ylittää. Sama kunnianhimo näkyy siinä, että hyvä ei riitä, pitää olla paras. Muuan vakuutusyhtiöiden ryhmä ilmoittaa arvoikseen ”asiakkaiden edun, yhdessä menestymisen, yrittäjähenkisyyden sekä eettisen toiminnan”. Viimeksi mainittu määritellään rippikoulusta tutulla tavalla: ”kohtele asiakastasi ja työtoveriasi kuten toivot itseäsi kohdeltavan”.

Moraalifilosofiassa arvot tavataan jaotella päämäärä- ja välinearvoihin. Päämääräarvoilla eli itseisarvoilla tarkoitetaan sellaisia asioita, jotka ovat arvokkaita itsessään ja joita kannattaa tavoitella niiden itsensä takia. Välinearvojen arvo syntyy siitä, mitä hyvää niillä voidaan saada aikaan.

Esimerkiksi rahan arvo on tunnetusti puhtaan välineellistä. Jos jonkin katastrofin seurauksena kaikki muut ihmiset kuolisivat tästä maailmasta ja kaikki maailman rahat ja tavarat jäisivät minulle, en tekisi rahoillani yhtään mitään. Sillä ei olisi edes status-arvoa, koska en pääsisi leuhkimaan rahoillani kenellekään. Jos minulla olisi maailman ainoa puhelin, mitä iloa siitä minulle olisi? Kukaan ei voisi soittaa minulle, enkä minä saisi sillä ketään kiinni. Harvoinpa tavaralla itsellään on muuta kuin käyttöarvo.

Rahan ohella esimerkiksi valta ja maine ovat tyypillisiä esimerkkejä välinearvoista: vain hölmö tavoittelee niitä niiden itsensä takia. Viisas käyttää niitä taitavasti jonkin itsessään arvokkaan päämäärän toteuttamiseen.

Ehkä olennaisempaa kuin pohtia, millaisia arvoja yritys edustaa ja edistää, on miettiä, mitä asioita yrityksessä pidetään päämääräarvoina ja mitä välinearvoina. Jos nimittäin vaikkapa henkilöstön hyvinvointia pidetään pelkästään välineellisenä asiana, saattaa hyväkin tarkoitus kääntyä itseään vastaan. Ihmistä kun pitää kunnioittaa, vaikka siitä ei mitään hyötyä firmalle olisikaan.

Toisaalta pitää muistaa, että työn tarkoitus nousee työn ulkopuolelta: mikään työ ei ole oma tarkoituksensa. Sitä kai aito asiakaskeskeisyys tarkoittaa: kaiken työn perimmäinen tarkoitus on vastata jonkun tai joidenkin johonkin tarpeeseen.

Luterilaisessa työetiikassa (josta muuten on paljon vääriä käsityksiä liikkeellä) korostetaan juuri tätä piirrettä. Esimerkiksi rikastuminen on kehällistä, ei se voi olla yritystoiminnan keskeinen motiivi. Luterilaisen käsityksen mukaan moraalisesti oikeutettua on kaikki sellainen työ, joka merkitsee hyvän kierrättämistä. Ja vain sellainen. Työn päämääränä on ihmisten yhteinen hyvä. Siksi oikeastaan minkä hyvänsä yrityksen keskeisenä arvona tulisi olla maailman parantaminen. Se voi tarkoittaa vaikkapa laadukkaita taloushallintopalveluja, maailmanparannusta sekin.