Liian sosiaalinen?

Työelämän tutkijat ovat puhuneet työn muuttumisesta yhä ”kasvollisemmaksi”. Se tarkoittaa sitä, että aiemmin useimpien ihmisten työ on ollut aika lailla persoonatonta työtehtävien suorittamista, nykyisessä työelämässä työntekijän persoonalliset ominaisuudet korostuvat.

Pelkkä ammattitaito ei enää riitä. Nykyään tarvitaan myös sosiaalisia kykyjä ja yleistä elämänymmärrystä. Ja kykyä verkostoitua eli käyttää ihmissuhteita hyödykseen. Sellaista on joskus pidetty arveluttavana piirteenä. Nyt taito hyödyntää ja hyväksikäyttää ystäviä ja tuttuja on suuri hyve.

Työn muuttuminen yhä kasvollisemmaksi merkitsee myös sitä, että nykyaikainen työelämä on yhä enemmän omien kasvojen kauppaamista.

Tehtävästä riippumatta jokainen on ammatiltaan myyntineuvottelija. Jokaisen tuotteena on oma osaaminen. Jokapäiväinen työ on yhä enemmän sitä, että istutaan palavereissa, joiden päällimmäinen tarkoitus on vakuutella omaa tarpeellisuutta sekä kollegoille että esimiehille.

Parikymppiset puhuvat itsestään ”portfolio-sukupolvena”. He ovat tottuneet suhtautumaan kaikkiin tekemisiinsä siltä kannalta, miltä se näyttää ansioluettelossa. Heille oman osaamisen kauppaaminen on aivan luontevaa.

Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on huomauttanut, että ujot ja hiljaiset jäävät tämän päivän työelämässä suulaitten ja ulospäinsuuntautuneiden ihmisten jalkoihin. Tosiasiassa vain harvassa ammatissa tällaisilla temperamenttieroilla on merkitystä. Sitä paitsi temperamentiltaan ujo ihminen voi olla sosiaalisesti vaikka kuinka lahjakas, empaattinen ja ihmistä ymmärtävä, mutta hänen sosiaalisuutensa on erilaista kuin rempseän visionäärin.

Silti rempseyttä arvostetaan paljon enemmän kuin ujoutta ja hiljaisuutta.

Sosiaalisuudella tarkoitetaan sitä, kuinka riippuvainen ihminen on toisten hyväksynnästä ja kuinka seurallinen ja ihmisrakas hän on. Keltikangas-Järvisen mukaan hyvin sosiaalinen ihminen ei sovi johtajaksi. Ylisosiaalinen ihminen on liian riippuvainen muiden mielipiteistä voidakseen tehdä itsenäisiä ratkaisuja.

Tämä näkyy varsinkin ikävissä päätöksissä. Jokaisen johtajan hommiin kuuluu myös vaikeiden ja ikävien ratkaisujen tekeminen. Ylisosiaalinen esimies ei niitä kuitenkaan tee vaan sälyttää ne muille. Tässä näkyy henkilökohtaisia ominaisuuksia korostavan kasvollisen työn paradoksi: kasvonsa säilyttääkseen oikein sosiaalinen ihminen väistää henkilökohtaisia ratkaisuja.

Olisimmeko palaamassa kohti asiaosaamisen aikoja? Kohti aikoja, jossa työhön suhtaudutaan ihan vain työnä? Jossa johtamisopiksi riittää melko yksinkertainen Management by managing. Unohdettaisiin se jokaisen sisäinen toimitusjohtajuus.

Voisi nimittäin olla, että selkeästi määritellyt työnkuvat, ymmärrettävästi määritellyt vastuualueet, osaamisen arvostaminen ja normaalit käytöstavat toisivat raikkaan tuulahduksen monelle työpaikalle.