CTA Paikka
CTA Paikka

Laskuttajan ilmiantokanavat

5.3.2020
Knapsu
Knapsu

Yle uutisoi 13.2.2020:

”Rakennusalan jätti YIT ilmoitti kaikille Tripla-hankkeen aliurakoitsijoille, että niiden laskut maksetaan vasta lisäselvitysten jälkeen. Urakoitsijoilla voi olla kymmenien tuhansien saatavat ja laskuista osa on erääntynyt jo pari kuukautta sitten.”

Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen tarttui YLE:n haastattelussa aiheeseen:

”Maksuehtolain mukaan yli 30 päivän maksuajoista pitää sopia, mutta lakia ei noudateta.”

”Kyseessä on suurten yritysten asenneongelma – ajatellaan, että pientä yritystä voi käyttää ison yrityksen pankkina.”

Pentikäisen mukaan hyvä ratkaisu olisi esimerkiksi tarjota yrityksille anonyymi tapa ilmoittaa viranomaisille laskun maksun viivästymisestä.

”Yrittäjien toiveissa anonyymi ilmiantokanava”, tiivistää YLEn toimittaja Suomen Yrittäjien toiveen.

Pentikäinen tarttuu haastattelussa tärkeään ja vaikeaan ongelmaan. Suuryritykset, sekä suomalaiset että ulkomaiset, käyttävät härskisti pieniä alihankkijoitaan ja tavarantoimittajiaan pankkina. Maksuaikojen systemaattinen pidentäminen sekä ennen kaikkea yllättävä ja sattuman­varainen pidentäminen on ajanut monia pk-yrityksiä kassakriisiin.
Tasapuolisuuden nimissä ehdotan kuitenkin myös toista ilmiantokanavaa. Siinä laskuttavien yritysten, niin suurten kuin pienten, työntekijät voivat ilmoittaa anonyymisti viranomaisille (ja ehkä asiakkailleen!) asiattomuuksista laadittujen laskujen sisällössä – esimerkiksi ylilaskutuksesta.

Asiakaslaskutuksesi työtuntien mukaan olet vähintään 234 vuotta vanha.

Kaikki tietävät vitsin kuolleesta lakimiehestä taivaan porteilla. Edesmennyt lakimies on 56-vuotias. Hänen edessään jonottaa portille kymmeniä vanhuksia. Pietari vilkuttaa kuitenkin iloisesti lakimiehelle ja huikkaa: ”Tules jonon ohi, vanhimmat pääsevät ensin”. Lakimies ihmettelee Pietarille asiaa ja Pietari toteaa: ”Asiakaslaskutuksesi työtuntien mukaan olet vähintään 234 vuotta vanha”.

Ylilaskutusta harjoitetaan myös monilla rehelliseksi arvoiduilla toimialoilla. Olen työskennellyt 20 vuotta eri toimialojen suurempien ja pienempien yritysten laskutusprosessien parissa. Näkemäni perusteella monella toimialalla ja monessa yrityksessä asiakkaalta laskutetaan systemaattisesti suurempi tuntimäärä kuin asiakkaalle on todellisuudessa työaikakirjanpidon mukaan tehty. Tällaista tapahtuu varsinkin aloilla, joissa digitalisaatio tehostaa työtä, mutta asiakkaalta veloitetaan tuntihintaa. Dilemma ”mitä enemmän investoit ja tehostat, sen enemmän liikevaihto laskee” on johtanut monet yrittäjät lavealle tielle. Suosittelen miettimään sopimusten hinnoitteluperusteita ja harkitsemaan esimerkiksi kiinteää kuukausiveloitusta. Lisäksi voi pohtia perusasioita, esimerkiksi Suomen rikoslakia.

”Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa dataa syöttämällä, muuttamalla, tuhoamalla tai poistamalla taikka tietojärjestelmän toimintaan muuten puuttumalla saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa.”

Pakinoitsija on laskutusprosessin asiantuntija, rehellisen liiketoiminnan kannattaja ja YIT:n pienosakas.

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki