Kavaltajain valtakunta

Pakinoitsija Knapsu nalkuttaa, jäkättää ja marmattaa alan ilmiöistä ja välillä muustakin. Vaikka nimimerkin taakse kätkeytyvän pakinoitsijan annetaan (toistaiseksi) olla työsuhteessa Taloushallintoliittoon, hänen näkemyksensä eivät kaikilta osin vastaa liiton ja sen toimielinten virallista näkemystä.
14.1.2019
Knapsu

Me, jotka luemme lehtiä, emme ole voineet välttyä huomaamasta, että kavaltaminen, luottamusaseman väärinkäyttö tai ihan vaan hyvän maun vastainen veronmaksajan rahojen kuppaaminen on suomalaisen poliitikon luontainen toimintamalli. Tämä koskee politiikan piirisarjaa, maakuntasarjaa ja valtakunnallista huippua. Ja tämä koskee paitsi kepuleita ja kokkareita, myös demareita, vasureita, vihervasureita, persuja ja uuvatteja. Paavo Väyrysen puolue lienee sentään epäilysten yläpuolella.

Mutta entäpä ammatit, joihin on totuttu liittämään arvostusta ja kunniallisuutta? Pah! Meillä on piispa, jonka edustaminen ja matkalaskujen laadinnan etiikka saa ATK-firman myyntireiskan vaikuttamaan kunnian mieheltä. Meillä on poliisipäällikkö, joka käräjäoikeuden mukaan on harjoittanut (sinällään menestyksekästä!) huumeiden tukkukauppaa. Meillä on upseereita, jotka ovat myyneet maansa rahasta naapurille. Meillä on sisarhentovalkoisia, jotka ovat vieneet mummojen rahat ja maksaneet insuliinilla.

Mutta ei kai sentään kirjanpitäjät! Meidän yrityksessä ja meidän alalla on rehellisiä ihmisiä! Ei tällaista voi tapahtua ainakaan meidän tilitoimistossa tai meidän yrityksen talousosastolla. Katinkontit, sanoo pakinoitsija Knapsu. Kerrataanpa, mitkä syyt saavat ihmisen tekemään omaisuusrikoksia. Tsekkilista alla:

Huonot kaverit, jotka ajaa mopolla ja polttaa röökiä. OK. Ei koske kirjanpitäjiä, myönnetään.

Kovempien huumeiden hankinnan rahoittaminen tai huumevelat. Myönnetään. Vaikka useimmat kirjanpitäjät tekevät nykyään työtään päivittäin pilvessä, raskaampien huumeiden käyttö on alallamme onneksi äärimmäisen harvinaista.

Rahapelit RAY:n kasinolla tai netissä???? BLINGGG! Kolahti. Kolahti. Tästä kavallus alkaa. Ensin lainataan vähän, sitten lainataan lisää. 
Ja sitten lisää. Sillä seuraavalla voitolla maksetaan sitten takaisin.

Meidän yrityksessä ja meidän alalla on rehellisiä ihmisiä!

Uskallan väittää seuraavaa: kukaan ei opiskele tradenomiksi päästääkseen isona tilitoimistoon kavaltamaan asiakkaan rahoja tai pörssiyhtiön talousosastolle kavaltamaan pörssiyhtiön varoja. Kavallus on seuraus huonosta onnesta elämän arpajaisissa ja yhdestä väärästä valinnasta. Uskallan myös väittää, että kenestä tahansa meistä on kavaltajaksi, kun oikein silmiin katsotaan.

Älkäämme siis olko tekopyhiä ja sanoko: ”tämä ei koske meitä ja meidän alaamme”. Luodaan sen sijaan laadukkaita prosesseja ja kohtuullinen määrä kontrolleja. Ja vaaditaan ohjelmistotoimittajilta parempaa tuotekehitystä, joka auttaa vilungin havaitsemisessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä on tilitoimiston etu, asiakkaan etu ja sen ihmisen etu. Kun teko havaitaan siinä vaiheessa kun on lainattu viisi tonnia, ei elämä ole pilalla. Kun on lainattu 250 000 euroa, ollaan aika kanveesissa.

Ja nyt se pakollinen sukupuolinäkökulma. Miksi se kavaltaja on melkein aina nuorehko tai keski-ikäinen nainen, yleensä vaaleaverikkö, brunetti tai tummahiuksinen? 
No, jos luette tätä töissä, katsokaa ympärillenne.

PS. Jos haluatte minimoida todennäköisyytenne päätyä kavaltajan uralle, pysykää kasinojen ohella kaukana myös lapsienne urheiluharrastuksen hallinnoinnista. Siellä sitä rahaa piisaa ja valvonta on löperöä tai olematonta. Siellä on monen vanhemman ja lapsen elämä pilattu vippaamalla seuran kassasta seuraavan illan voittoisaan rahapelisessioon.

 

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki