Hurahduksen kesä
Ihmisiä on kahdenlaisia: niitä jotka hurahtavat, ja niitä jotka eivät. Näin ajattelevat varsinkin hurahtamattomat. Olisiko hurahtaminen sittenkin yleisinhimillinen kyky, jota hyödynnetään surkean vähän?
Edellisen kerran hurahdin yli 20 vuotta sitten. Oli poikkeuksellisen hyvä sienivuosi. Päivät kuluivat hillittömässä sienten keruussa ja yöt itiöpölytestejä tehdessä lajikkeiden tunnistamiseksi. Nelivuotias poikani katseli touhua empatiaa tulvillaan. Lopulta hän kysyi: “Äiti, olisiko parempi, jos sieniä ei olisi ollenkaan?”
Seuraava hurahdus osui viime kesään. Hurahdin tekoälyyn ja sen etiikkaan. Nytkin on niitä, jotka kysyvät, olisiko parempi, ettei tekoälyä olisi ollenkaan. Tekoälyn kehitykseen liittyy monia pelkoja, koska tekoäly muistuttaa sieniä monella tavalla: rihmastosta suurin osa on näkymättömissä. Pinnalle näkyvät itiöemät ovat häviävän pieni osa kokonaisuudesta. Sieni ja tekoäly elävät symbioosissa monien muiden lajien kanssa: tekoälykin on kiinnittynyt muihin neljännen teollisen vallankumouksen osa-alueisiin. Se ilmenee huomaamattamme monien kehittyvien alojen yhteydessä. Ei ole helppoa sanoa, täsmälleen missä kohtaa tekoälyä on rajoitettava, jotta se pysyisi halutussa uomassa. Itse en näe enkä kuule uhkia juuri hurahduksen vuoksi.
Hurahdukselle on tyypillistä, että kaikki paikoilleen jumiutunut ja pysähtynyt lähtee liikkeelle. Toinen hurahduksen merkki on merkityksellisyyden kokemus: yhtäkkiä koko elämä huokuu merkitystä.
Rationaalinen ihminen ei sentään hurahda, eihän? Psykologinen taloustiede on pannut merkille, että ihmisillä on rajallisesti aikaa ja aivovoimaa, joten turvaudumme päättelyssämme peukalosääntöihin, jotka aina aika ajoin tuottavat ajattelun harhoja. Muutenkin touhuamme irrationaalisia asioita sen sijaan, että harrastaisimme rationaalista optimointia. Richard Thaler antaa esimerkkejä. Kun nälkäinen ihminen menee sunnuntaina kauppaan, hän ostaa tiistai-illaksi paljon enemmän ruokaa kuin ostaisi kylläisenä. Sama fiksu tyyppi syö tiistaina kiltisti kaiken ostamansa ruoan, vaikkei olisikaan nälkäinen: muutenhan kallis ruoka menee haaskioon.
Onko järkevää sekään, että odotamme lahjoja sinä nimenomaisena vuoden päivänä, jona olemme sattuneet syntymään tai menemään naimisiin, vaikka kaikki päivät ovat järki-ihmisen kannalta samanlaisia? Ihmiselämä on täynnä pienoisia hullutuksia. Voisivatko lajillemme tyypilliset irrationaalisuudet olla hauskoja ja hyödyllisiä? Kuten nyt hurahtaminenkin.
Hurahduksen edellytyksenä on se, että kysyy itseltään, mitä oikeasti itse haluaa tehdä. Ulkoisiin paineisiin vastaaminen ei tuota hurahdusta. Velvollisuuksien hoitaminen ei hurahduta. Oman tonttimme hoitaminen on tietysti välttämätöntä, mutta tuskin riittävää syvän merkityksen löytämiseksi. Kesällä on aikaa kysyä itseltään, mitä haluaisin tehdä, jos uskaltaisin. Kun vastaa itselleen ja toteuttaa aikeensa, muut toteavat itsestäänselvyyden: se on hurahtanut.
Tervetuloa klubiin!