Elementissään

Yritykset muodostuvat henkilöstöstä eli ihmisistä. Muodostuvat ne tietenkin muustakin, työkaluista ja ideoista esimerkiksi, mutta täysin virtuaalista yritystä ilman yhtään ihmistä tai ihmisten välistä vuorovaikutusta ei ole olemassakaan, ainakaan virtuaalitodellisuuden ulkopuolella.

Yrityksen etiikan kannalta olennaista on juuri se, että yritys muodostuu ihmisistä, jotka yhteistyössä toisten ihmisten kanssa tuottavat hyödykkeitä muille ihmisille. Siksi yritysetiikka perustuu aina ihmiskäsitykselle eli näkemykselle siitä, millainen ihminen syvimmiltään on, mitkä tarpeet ja motiivit ihmistä ajavat eteenpäin, mitkä ihmisen ominaisuudet ovat arvokkaita ja tavoiteltavia ja mitkä taas pikemminkin hillitsemisen tarpeessa.

Vaikka yrityksen etiikka ei teoriassa tai ääneen lausuttuna mihinkään ihmiskäsitykseen perustuisikaan, niin käytännössä yritystoiminta perustuu aina sille, minkälaisena olentona ihmistä pidetään. Ihmiskäsitys vaikuttaa joko tiedostettuna tai tiedostamatta jokaiseen liiketoimintaa koskevaan päätökseen. Se näkyy rekrytoinneissa, johtamiskulttuurissa, markkinoinnin ja mainonnan strategioissa, henkilöstöpolitiikassa ja kahvipöytäkulttuurissa.

Erityisesti kristinuskon vaikuttamassa kulttuurissa korostetaan ihmisen mittaamatonta arvoa. Jokaiselle ihmiselle kuuluu luovuttamaton ihmisarvo, jota ei voi lisätä eikä vähentää. Menestys, arvonimet tai korkea palkka ei tee ketään arvokkaammaksi kuin vähemmän menestyneet ja päinvastoin. Eikä ihmisarvoaan voi myöskään menettää edes raskaisiin rikoksiin syyllistymällä. Siksi ihmisarvoa kunnioittavissa maissa ei käytetä kuolemanrangaistusta.

Ajatus ihmisen mittaamattomasta arvosta pitää sisällään myös ajatuksen ihmisen itseisarvosta: ihmistä ei saa käyttää pelkkänä välikappaleena, vaan ihminen on päämäärä itsessään. Tällainen käsitys ihmisestä vaikutti aikanaan ratkaisevasti orjuuden loppumiseen. Toisaalta voidaan myös esittää kysymys, onko orjuus sittenkään loppunut, ehkä se on vain löytänyt uusia muotoja. Silloin kun yritys suhtautuu ihmisiin pelkästään työvoimana, se orjuuttaa ihmisen pelkäksi persoonattomaksi välineeksi. Tilannetta ei ratkaisevasti muuta miksikään se, että ihmisen välineellistämisestä maksetaan palkkaa.

Ihmisen näkeminen itsessään arvokkaana tarkoittaa työn suhteen muun muassa sitä, että ihminen voi työssään kokea olevansa omassa elementissään. Se merkitsee, että hänen ei tarvitse arvottaa itseään minkään muun kuin oman arvoasteikkonsa mukaan. Valitettavasti tätä osataan käyttää myös härskisti hyödyksi: perinteisillä kutsumusaloilla, kuten hoito- ja kasvatustyössä, tienaa huomattavasti heikommin kuin monilla muilla aloilla.

Elementissään oleminen edellyttää vapautta. Nämä yhdessä ovat luovuuden välttämättömiä edellytyksiä. Puheet luovuuden ja innovatiivisuuden arvostamisesta ovat vain latteita korulauseita, jos vapaus puuttuu yrityksen arvopakista.

Ihmisen arvoa ei voi milloinkaan mitata rahassa. Mutta paatuneenkin yritysjohtajan kannattaisi joskus miettiä, miksi yrityksessä on töissä myös ihmisiä eikä pelkkiä koneita. Yrityksen kannalta ihmiset ovat arvokkaita myös rahassa mitaten, ja jo pelkästään siitä syystä omistajien ja johtajien kannattaisi kiinnostua firmassaan työskentelevien ihmisten hyvinvoinnista.