CTA Paikka
CTA Paikka
Kumppanikolumni Kaupallinen yhteistyö: Heeros Oyj

Kehittyvä ohjelmisto tukee paremmin liiketoimintaa

Tekniikan kehittyminen sekä automaation ja robotiikan lisääntyminen ovat tuoneet monet taloushallinnon ohjelmistot, kuten Tikonin, siihen pisteeseen, ettei niiden kehitystä jatketa enää aktiivisesti. Tällöin monilla taloushallinnon ammattilaisilla on käsissään sammuva ohjelmisto, jonka vaihto on pakostikin edessä.
23.9.2019
Dina Rissanen Toimialapäällikkö, tilitoimistot, Heeros Oyj

Vaikka muutos on aina mahdollisuus, aiheuttaa se helposti myös valtavan määrän huolta ja kysymyksiä. Mistä löydämme sopivan kumppanin ja ohjelmiston, mitä kaikkea vaihdossa tulee huomioida, kuinka opimme uuden järjestelmän ja miten henkilöstö suhtautuu muutokseen? Vaihtoprosessin aikana taloushallinnon rutiinien on kuitenkin samalla pyörittävä keskeytyksettä.

Kiireetön ja suunniteltu vaihto tapahtuu hallitusti ja aikataulussa. Yhteistyössä yrityksen henkilöstön kanssa kartoitetut tarpeet vähentävät muutosvastarintaa, eivätkä sido henkilöstön työtunteja tuottamattomaan työhön. Hyvissä ajoin aloitettu vaihtoprosessi antaa paremmat edellytykset muutoksen toteuttamiseen, joten ohjelmiston vaihtamista ei kannata jättää viimetippaan.

Siirtymä- ja muutosvaiheessa on tärkeää, ettei asiakas jää yksin suuren muutoksen kanssa. Me Heeroksella olemme halunneet helpottaa ohjelmiston vaihtoa valmiilla palvelukonseptilla, jossa nimetty projektipäällikkö huolehtii siirtymävaiheesta yhdessä asiakkaan kanssa. Tuotteistetun projektin avulla vaihtaminen tapahtuu vaivattomasti ja sovitussa aikataulussa. Lisäksi asiakkaan opastus ohjelmiston käyttöön ja jatkuva tuki takaavat töiden onnistumisen uuden ohjelman parissa.

Ohjelmistotalona haluamme nähdä asiakkuuden kokonaiskuvan, emmekä toimittaa ainoastaan tuotetta. Vinkkinä voisin sanoa, että kannattaa hakea rinnalleen sellainen taloushallinnon ohjelmistotalo, jonka kulmakivenä on kuunnella ja kehittää tuotteita yhteistyössä asiakkaiden kanssa, kehittää myös tarjottavien tuotteiden valikoimaa sekä tukea asiakasta koko palvelukaaren ajan. Tämä siksi, koska taloushallinto on mielestämme palvelua.

Ohjelmiston vaihtoprosessin läpikäyneet asiakkaamme ovat antaneet positiivista palautetta. Kiitosta ovat saaneet muun muassa vaihtamisen helppous valmiin prosessin ja osaavien Heeros-ammattilaisten avulla sekä ohjelmiston käyttäjäystävällisyys ja tuki siirron aikana ja sen jälkeen. Monet asiakkaistamme kehottavat myös niitä taloushallinnon ammattilaisia, jotka tällä hetkellä painivat ohjelmistovaihdon kanssa, ottamaan rohkeasti vaihtamisen askeleet. Näin ei tarvitse murehtia vanhan ohjelmiston toimivuudesta ja esimerkiksi verottajan vaatimusten ajantasaisuudesta.

Taloushallinnon ohjelmistojen jatkuva tuotekehitys takaa, että yritys pysyy kehityksessä mukana, jonka lisäksi se antaa paremmat avaimet liiketoiminnan kasvuun. Moderni ja kehittyvä ohjelmisto luo paremmat edellytykset myös menestymiseen. Koska sammuva ohjelmisto on uusi mahdollisuus – tartu sinäkin siis heti härkää sarvista kiinni.

KumppanikolumniUusimmat Artikkelit
Katso kaikki