Kuka auttaisi aloittavaa yrittäjää?
Nuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on kasvussa. Yhä useampi nuori miettii itsensä työllistämistä yrittäjyyden kautta. Yhä nuoremmat perustavat itselleen yrityksen. Tutkimusten mukaan 4H-yrittäjien määrä on kasvanut 60 prosenttia vuosien 2019–2024 aikana. Myös Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin tekemän tulevaisuusraportin mukaan nuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on kasvanut, ja yrittäjyys koetaan yhteiskunnalliselta merkitykseltään tärkeäksi.
Meillä on valtakunnallisesti olemassa paljon maksutonta palvelua aloittavalle yrittäjälle. On esimerkiksi uusyrityskeskuksia, kuntien elinkeinopalveluita ja erilaisia yrittäjien palveluita. Nämä tahot ovat korvaamattomia ja loistavia apuja yrityksen alkuun saattamisessa tai aloittavan yrittäjän mahdollisten saatavissa olevien tukien löytämisessä. Nämä palvelut eivät kuitenkaan ole tarkoitettu jatkuvaan rinnalla kulkemiseen ja arjen asioiden hoitamiseen. Lähes poikkeuksetta yrittäjä tarvitsee rinnalleen myös kirjanpitäjän, ammattilaisen, joka auttaa joka kuukausi yrittäjää yhteiskunnan velvoitteiden hoitamisessa ja lakien noudattamisessa.
Taloushallinnon voimakkaasti digitalisoituessa meillä on uusille yrittäjille jo nyt tarjolla paljon erilaisia helppoja palveluita, joissa pienen yrityksen asiat hoituvat sujuvasti ilman ihmistä. Me tiedämme, että henkilökohtainen palvelu maksaa, ja mitä isompi palveluntarjoaja on kyseessä, sitä enemmän ihmisen tuottamasta palvelusta pyritään eroon tai se kohdistetaan ainoastaan suurasiakkaille. Verkosta on saatavilla valtava määrä ohjeita ja neuvoja, ja tekoälyn kehittyessä kuka tahansa voi sen avulla hoitaa itse asiansa ilman ihmistä. Vai voiko sittenkään?
Uusi yrittäjä tarvitsee paljon apua ja tukea, nuori yrittäjä ehkä vielä enemmän. Yrittämisen lainalaisuudet eivät ole ennestään tuttuja, ja valitettavan vähän yrittämisestä puhutaan myös koulumaailmassa, toivottavasti tulevaisuudessa enemmän. Koska meillä taloushallinnon ammattilaisillakin on välillä haasteita pysyä kaikkien muutosten perässä, ei voida olettaa, että se olisi mitenkään hallussa uudella yrittäjällä. Hänellä on liikeidea, jolla hän haluaa työllistää itsensä. Hän tarvitsee apua siinä kaikessa muussa ympärillä tapahtuvassa lainsäädännön tulkitsemisessa eli hän tarvitsee ihmistä, hyvää kirjanpitäjää, joka auttaa alkuun ja neuvoo oikealle tielle, kulkee rinnalla ja opastaa. On selvää, että tähän kaikkeen menee aikaa, eikä se aina ole palveluntarjoajalle taloudellisesti kannattavaa. Uusi aloittava yrittäjä ilman vahvaa kassaa ei ole myöskään se luotettavin uusi asiakas, sillä yrittäminen on vielä alussa, tulevaisuus auki ja vahva kassa vasta haaveissa.
Suomi tarvitsee yrittäjyyttä. Tilitoimistot tarvitsevat asiakkaita. Omistajavaihdokset puhuttavat ja uusia yrittäjiä tarvitaan lisää. Kaikki meistä ovat aloittaneet nollista, myös suuryritykset. Tilitoimiston vahva tuki ja neuvonta voivat välttää taloudelliset ensikarikot ja ohjata taloudellisesti oikeaan suuntaan. Jotkin liikeideat kantavat, toiset eivät. Edes me taloushallinnon ammattilaiset emme voi tietää, mitä tulevaisuus tuo uudelle yritykselle tullessaan. Uusi yritys ja uusi uunituore yrittäjä eivät välttämättä ole se kevyin hoidettava, sillä yrittäjä tarvitsee keskimääräistä enemmän tukea. Mikä taas tarkoittaa mahdollisesti enemmän työtä ja vähemmän katetta asiakkaasta. Kuitenkin kaikesta tästä huolimatta juuri tämän päivän uusi yrittäjä voi olla tulevaisuuden suuryrityksen johtaja. Kysymys kuuluukin: kuka haluaisi auttaa aloittavaa yrittäjää? Heissä on tulevaisuus.
Janika Hotakainen, Mervi Hyvönen, Johanna Vuorto-Honkala, Mari Viertola
