Väli­tilin­päätös – miten tähän päädyttiin?

6.10.2023

Silloin tällöin tulee jonkun projektin (kuten tämän kirjoittamisen dediksen) kautta ajankohtaiseksi pysähtyä porukalla pohtimaan, että mitä sitä elämässä on tullutkaan tehtyä. Menikö homma suoraviivaisesti suunnitelmien mukaan vai onko kyseessä outojen sattumusten ja epätapavallisten tapahtumaketjujen lopputulema?

Ympäristömikrobiologian opiskelija lähti parempien bileiden perässä kauppakorkeakouluun, parturi-kampaaja joutui ”pakon edessä” opettelemaan kirjanpidon perusteita ja rakastuikin arvonlisäverotukseen. Maatalousyrittäjäperheen kirjanpidosta kiinnostunut perusti oman tilitoimiston (perse edellä puuhun -metodilla) parturi-kampaajan vaihtaessa permanenttirullat rahoituksen opintoihin. Bileitä oli paljon, ne olivat hyviä ja uudet ystävyydet syviä – yöelämä vaihtui työelämäksi ja työtehtävä kasvuyrityksen liiketoimintajohtajaksi. Ensimmäinen yhtiökumppani on löytynyt tyttöjen illasta Mummotunnelin illanvietossa, jossa tanssilattiaa houkuttelevampaa oli keskustella kassavirran tärkeydestä yrittäjille.

Kummasti myös tilintarkastuksesta haaveileva ekonomi ja taloushallinnon tradenomi päätyivät kirjanpitäjästä toimitusjohtajaksi ja rokkifestivaalin talousjohtajaksi. Loputon uteliaisuus ja rohkeus heittäytyä ovat ajaneet urasuunnittelun yli ja innostus uuden löytämisestä on ollut antoisaa ja ennen kaikkea – törkeän hauskaa. Tekemistämme näin jälkiviisaana arvioiden havahdumme huomaamaan, että tällainen tapa etsiä omaa paikkaansa on ollut mitä erinomaisin!

Ilahduttavinta ovat upeat ihmiset – kollegat, työyhteisö, asiakkaat ja muut sidosryhmien ihmiset, joiden kanssa on heittäydytty keskusteluihin sekä työn merkeissä, luottamustehtävissä että vapaa-ajalla yön pimeinä tunteina. Näiden ihmisten kanssa olemme saavuttaneet antoisan (työ)elämän ja löytäneet monenlaisia tärkeitä ihmisiä ympärillemme.

Asiakkaiden kanssa on vietetty aikaa paitsi neukkareissa ja Teamsissä, myös elokuvien ensi-illoissa ja ulkomaanmatkoilla liiketoimintaan tutustuen: miten maailmanluokan Fifa-hyväksytyt tekonurmet valmistetaan MM-jalkapalloareenoille, kuinka toteutetaan helikopterikenttien laskeutumisverkkojen valmistus tai kuinka menestynyt insinööritoimisto johtaa ihmisiään. Olemme saaneet olla mukana monen startupin menestyksessä ja haasteissa, mutta myös siinä, mitä konkurssien yhteydessä tehdään ja kuinka niistä mennään eteenpäin.

Matkallemme on mahtunut onnistumisia ja epäonnistumisia. Olemme oppineet ottamaan kehittävää palautetta vastaan (välillä huudolla ja kyynelillä, välillä asiallisesti) ja ymmärtämään, että ei siihen elämä lopu, vaikka työntekijä tai asiakas polttaa päreensä ja lähtee, vaikka se kipeältä tuntuukin. Olemme olleet mukana ostamassa ja myymässä yrityksiä ja nähneet, että näissä tilanteissa eivät raha ja Excel-taulukot aina ratkaise. Tunteet, arvot ja toisten kuunteleminen ja erilaisuuden ymmärtäminen ovat myös merkityksellisessä roolissa.

Olemme saaneet erilaisten kokemustemme kautta kerättyä rutkasti myös substanssiosaamista. Olemme kasvaneet ja kehittyneet kuunnellen alan kovimpia substanssiosaajia, ihaillen heidän tietämystään ja käytännön osaamistaan. Sen vuoksi alan kouluttajana toimiminen tuntuu aina joskus kuin unelta. Huijarisyndrooma iskee: Mikä minä olen näistä asioista mitään opettamaan?

Hyvään työelämään ja mielenkiintoiseen uraan on monenlaisia polkuja. Meitä yhdistää heittäytyminen ja tilaisuuteen tarttuminen. Pelkäämättömällä ja rohkealla asenteella olemme saavuttaneet vauhtia, yllättäviä tilanteita, sydänystäviä ja rautaisen ammattitaidon. Tilitoimistomaailma tarjoaa edelleen hyvän alustan kasvaa ja kehittyä sekä loputtoman määrän uusia haasteita. Valmiita emme ole koskaan.

Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet tuoda alallemme lisää spontaaniutta ja hauskuutta ja haluamme isolla sydämellä toivottaa kaikki numeroista JA ihmisistä kiinnostuneet mukaan tälle mielenkiintoiselle matkalle.

Kädet savessa -kirjoituksissa käsitellään tilitoimistoarjen iloja, pettymyksiä ja sattumuksia. Niin kuin me niitä havainnoimme. Ja varmasti moni teistäkin.

Kädet savessaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki