Yksinkertaisesta kirjanpidosta

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 150 vuotta ensimmäisen suomenkielisen kirjanpidon oppikirjan ilmestymisestä.
11.12.2012

Matti Niinikoski yliopisto-opettaja, KTM, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu

Kuva iStock

August Liliuksen kirjoittama ja 1862 julkaistu Käytännöllinen opastus yksinkertaisessa kirjanpidossa warsinkin tehdastelioille ja ammattilaisille on suomalaisen laskentatoimen historian merkkiteoksia. Kun herra kirjakauppias J.W. Lillja pyysi minua kirjoittamaan lyhykäisen opastuksen yksinkertaisessa kirjanpidossa ruotsiksi, niin tuli meidän wälillämme myöskin puheeksi, jos ei minun käwisi kirjoittaa sama opastus suomeksi (…) Siitä koetuksesta on tämä kirjainen syntynyt.Kyseessä ei siis ole ensimmäinen Suomessa julkaistu alan oppikirja, mutta tiettävästi ensimmäinen suomenkielinen. Ruotsiksi kirjallisuutta oli julkaistu jo aiemmin muun muassa Liliuksen itsensä kirjoittamana. Kirjanpidon opetuksen leviäminen myös suomenkielisten keskuuteen oli merkittävä asia.Miksi kirja ilmestyi juuri 1862, aikana jolloin suomenkielinen kirjallisuus oli ylipäänsä harvinaista ja ensimmäinen romaanikin odotti vielä tulemistaan? Katsaus taloushistoriaan osoittaa, että 1860-luku oli monessa mielessä käänteentekevä vuosikymmen. Liberalismin leviäminen johti teollistumiseen sekä maaseudun kaupan ja elinkeinojen vapautumiseen, ja tästä johtuen alan opastukselle suomeksi on epäilemättä ollut selvä tilaus.Toiwoni on, että tämä ensimäinen koetus, waikka lyhykäinen ja waillinainen, kuitenkin saattais jotakin hywää matkaan, warsinkin että suomalaiset tehdasteliat, ammattilaiset ja maalla-kaupitteliat siitä saisiwat opastuksen ja kehoituksen käyttämään asioimis-liikkeessänsä warsinaisia kauppakirjoja.Kirjanpito on saamisten ja velkojen seuraamistaLiliuksen mukaan kirjanpito on sitä, että määrättyjen sääntöjen mukaan kirjoittaa kirjaan kaikki muutokset, jotka kauppaliikkeen kautta tapahtuvat omaisuudessani…Olennaista on siis omaisuuden laskeminen. On huomattava, että Lilius ei tee eroa omistajan yksityisen ja liikkeeseen kuuluvan omaisuuden välillä, vaan ne nähdään yhtenä koko naisuutena. Kaikki alkaa inventaarista eli kalukirjoituksesta, jossa luetteloidaan varat ja velat. Näiden erotuksena saadaan puhdas omaisuus. Kauden lopussa tehdään loppuinventaari, jossa puhtaan omaisuuden muutoksen perusteella selviää asioimis-woitto.Kirjanpitoon kuuluvat kassakirja, päiväkirja sekä pääkirja. Kassan eli rahaston kirjaan kirjataan kaikki käteistapahtumat, päiväkirjaan eli siurnaaliin kaikki muut tapahtumat. Kun on myyty tavaraa velaksi, on päiväkirjaan kirjattu per (debet) J. B. Lind. Vastakirjauksena (an) on tapahtuman selite suoritettawansa kaluista.  Kirjaukset ovat siis yhdenkertaisia, vaikka merkinnöissä on käytetty per ja an etuliitteitä. Kaikki maksut suoritettiin käteisellä tai vekselillä, pankkitileistä ei ollut tietoakaan. Pääkirja koostuu saamisista ja veloista ja tilit on nimetty aina henkilön mukaan; jokaista velallista ja velkojaa vastaa oma tilinsä (eläwiä eli henkikonttoja).Juoksevan kirjanpidon avulla seurataan siis lähinnä saamis- ja velkasuhteita, mikä olikin vallitsevan käsityksen mukaan ­kirjanpidon päätehtävä: yksinkertaisen kirjanpidon päätarkoitus on näyttää kuka minulle on welkaa ja kuinka paljo, niinkuin myöskin kenelle minun itse on welkaa ja kuinka paljo…Tämä on Liliuksen opettamaa yksinkertaista kirjanpitoa, mutta hän antaa neuvoja myös niille, jotka haluavat seurata tarkemmin omaisuudessa tapahtuvia muutoksia. Kirjassa käydään muun muassa lyhyesti läpi, miten varastokirjanpito (kalukirja) voidaan toteuttaa ja Lilius toteaa, että joka jonkun ajan niistä on kirjaa pitänyt, ymmärtää kyllä mitä hyöty siitä on, ja kuinka moni wahinko sillä wältetään. Kirja antaa yksinkertaisia neuvoja myös kustannuslaskentaan ja erilaisten asiakirjojen laadintaan, joten siinä on aineksia enempäänkin kuin vain yksinkertaiseen kirjanpitoon.Inventaarin laadinnassa olennaista on omaisuuden arvostaminen. Tämän Lilius opastaa tekemään pääasiassa markkinahinnoin. Myytäväksi tarkoitetut tavarat kuitenkin arvostetaan ostohintaan tai valmistusarvoon. Poistoilla ei ole kovin suurta roolia laskelmissa. Irtaimen omaisuuden osalta ne on kuitenkin huomioitu arvonmäärityksen helpottamiseksi. Poistojen laskeminen ei vielä tuohon aikaan ollut niinkään tavallista. Tämäkin osoittaa, että Lilius on ollut hyvin perillä kirjanpidon problematiikasta.Vähän valoa pimeyteenNykyajan näkökulmasta katsottuna Liliuksen opettama ­kirjanpito on alkeellista. Emme voi kuitenkaan arvostella 1860-luvun kirjanpitokäsitystä tämän päivän vaatimusten valossa, vaan joudumme kysymään, vastasiko Liliuksen systeemi tuon ajan kauppiaan tarpeisiin. Lilius herättää kysymyksen, miksi niin harvat kauppiaat ja varsinkin käsi-ammattilaiset ylipäänsä pitävät kirjaa tuloistaan ja menoistaan. Jos tarkoituksena on ollut tuoda edes vähän valoa pimeyteen, siinä on varmasti onnistuttu.Kirjan keskeisiä ansioita on kirjanpidon termien kääntäminen suomen kielelle. Suomenkielinen terminologia oli vakiintumatonta tai puuttui kokonaan. Tämä sanojen wiljely on Liliusta askarruttanut, ja hän on joutunut tekemään valintoja yleisesti käytettyjen vierasperäisten termien ja niiden suomalaisten mutta vähemmän tunnettujen vastineiden välillä. Ei muuten aivan vieras ongelma tämän päivän laskentatoimessakaan.Vierasperäisiä termejä ovat muun muassa debet, kredit ja kassa. Lilius käyttää paljon ruotsalaisperäisiä sanoja kuten räkninki, kontto ja faktura. Suuri osa käsitteistä on kuitenkin suomalaisia ja edelleen kirjanpitokielestä tuttuja kuten tulo, meno, kustannus, varasto, saaminen ja velka. Sanaa tili ei käytetä, ei myöskään käsitteitä tase tai tulos.Nykyajan kirjanpitäjä pääsee melko nopeasti kirjan ajatusmaailmaan sisään. Enemmän päänvaivaa aiheuttaa hieman koukeroinen kieli ja vanhanaikainen kirjasinlaji. Maailma on muuttunut valtavasti ja kirjanpidon sisältö ja tehtävät sen mukana. Kirjanpidon perusajatus sen sijaan on muuttunut yllättävän vähän. Kuka oli August Lilius?August Lilius (1820–1876) oli poikkeuksellisen monipuolinen ja aikaansaava mies. Koulutukseltaan hän oli filosofian maisteri, ja hän toimi pitkään muun muassa teologian lehtorina Vaasan lukiossa. Lilius toimi myös Vaasan lukion rehtorina ja Vaasan kauppakoulun johtajana, mikä selittää hänen kiinnostuksensa kirjanpitoon. Kirjan ilmestymisen aikoihin hän kuitenkin antautui papin uralle ja toimi muun muassa Kokemäen ja Ulvilan kirkkoherrana sekä Turun tuomiokapitulin asessorina. Valtiopäivilläkin hän vaikutti pappissäädyn edustajana.  Lilius julkaisi myös eräitä muita kaupallisen alan oppikirjoja sekä uskonnollista kirjallisuutta.Lähde: Kettunen, Pertti (1983): Ensimmäinen suomenkielinen kirjanpidon oppikirja ja sen maailma. Jyväskylän yliopisto.  

KirjanpitoUusimmat Artikkelit
Katso kaikki