Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) tietojen mukaan vuosina 2010–2019 on perustettu 355 uutta säätiötä, joihin perustamisen yhteydessä luovutettavia sääde­pääomia on lahjoitettu satoja miljoonia euroja. Perustajien näkökulmasta säätiömuotoa pidetään siis hyvin käyttökelpoisena pohjana aiotun hyödyllisen tarkoituksen ­toteuttamiseksi. Yhdistyksiä perustettiin 2010-luvulla hieman yli 2 000 vuosittain. Perustaja tai lahjoittaja ei kuitenkaan aina koe tarpeelliseksi perustaa uutta säätiötä tai yhdistystä oman halutun tarkoituksen toteuttamiseksi, vaan usein jo olemassa olevien aatteellisten yhteisöjen joukosta löytyy sopivia lahjoituskohteita. Näille olemassa oleville aatteellisille yhteisöille lahjoitetaankin vuosittain pääomia kymmenien miljoonien euroja edestä.

Isompia pääomia lahjoitetaan säätiöille ja yhdistyksille testamenttilahjoituksina sekä muina kertalahjoituksina. Lahjoituksen yhteydessä voidaan perustaa esimerkiksi nimikkorahasto. Lahjoittajina voivat toimia yksityishenkilöt tai vaikkapa toinen yhteisö. Lahjoituksiin saattaa lisäksi liittyä vaatimus, että varat tulee käyttää tiettyyn lahjoittajan määräämään tarkoitukseen ja mahdollisesti myös vaatimus, että varat tulee hoitaa erillään vastaanottavan tahon muusta omaisuudesta.

Vastaanottaessaan tällaisen lahjoituksen vastaanottajalle syntyy fidusiaarinen vastuu, eli tietynlainen luottamussuhde lahjoittajaan nähden. Jos säätiö tai yhdistys katsoo, että se ei voi täyttää testamentin tai lahjakirjan määräyksiä, se ei saa ottaa lahjoitusta vastaan. Säätiö tai yhdistys sitoutuu siis käyttämään ja hallinnoimaan varoja lahjoittajan määräämällä tavalla. Käytännössä vastaanottava taho voi kuitenkin törmätä rahaston toiminnan aikana tilanteisiin, joissa katsotaan tarpeelliseksi muuttaa rahaston tarkoitusta tai sen mahdollisia sääntöjä tai yhdistää rahastoja toisiinsa tai jopa purkaa koko rahasto.

Monet aatteelliset yhteisöt ovat viime vuosina ryhtyneet tuomaan lahjoitusmahdollisuutta yhä näkyvämmin esille, ja on odotettavissa, että lahjoittaminen lisääntyy tulevaisuudessa. Tätä taustaa vasten onkin tarpeellista selventää sekä lahjoitusten antajille että niiden vastaanottajille millaisessa juridisessa ympäristössä nämä operoivat.

Aatteellisten yhteisöjen rahastot

Aatteelliset yhteisöt ja yliopistot sekä uskonnolliset yhteisöt ovat usein lahjoitusten vastaanottavana osapuolena tilanteissa, joissa lahjoittaja haluaa perustaa tietyn tarkoituksen edistämiseksi rahaston kyseisen tahon hallinnoitavaksi.

Vuonna 2015 voimaan tulleen säätiölain hallituksen ­esityksen (166/2014) mukaan epäitsenäisestä säätiöstä on kyse silloin, kun joku luovuttaa omaisuutta toiselle ihmiselle tai oikeus­henkilölle 1) käytettäväksi määrättyyn tarkoitukseen ja 2) hoidettavaksi erillään saajan muista varoista. Muusta sidotusta rahastosta on kysymys silloin, kun varojen käyttötarkoitus on tavalla tai toisella rajattu ja rajaus perustuu ulkopuolisen toimijan tahdonilmaisuun, lahjoitukseen tai testamenttiin, ja tällaisia varoja ei tarvitse hoitaa erillään saajan muista varoista. Epäitsenäisestä säätiöstä ja muusta sidotusta rahastosta käytetään nimitystä määrätarkoitukseen käytettävä rahasto (tässä tekstissä myös vain ”rahasto”).

Vapaalla rahastolla tarkoitetaan yhteisön itse perustamaa rahastoa, johon yhteisö voi vapaasti siirtää tai poistaa sieltä varoja. Vapaat rahastot voidaan myös helpommin purkaa, koska niissä ei tarvitse ottaa huomioon ulkopuolisen lahjoittajan ­tahtoa.

Rahastoihin ei sovelleta säätiölakia. Näistä on yksityis­oikeudellisessa lainsäädännössä nimenomaisesti säännelty vain siltä osin, kuin tällainen rahasto perustuu testamentin tarkoite­määräykseen ja on kysymys tällaisen määräyksen täytäntöön panosta (perintökaari, 40/1965), tai on kysymys määrätarkoitukseen saatujen varojen ja niiden tuoton käsittelystä kirjan­pitovelvollisen kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä (kirjanpito­asetus, 1339/1997, KPA).

Rahastojen juridinen asema

Määrätarkoitukseen käytettävät rahastot eivät voi saada nimiinsä oikeuksia tai tehdä sitoumuksia. Ne eivät voi myöskään tuomioistuimessa kantaa tai vastata. Rahastot eivät siis ole itse oikeushenkilöitä. On katsottu, että rahaston varojen ­vastaanottaja määrää saadusta omaisuudesta ja käyttää sitä koskevaa puhevaltaa omissa nimissään sekä vastaa rahaston ­puolesta tehdystä toimesta aiheutuneesta velasta tai muusta ­velvoitteesta kuin omasta velastaan, koko omaisuudellaan.

Rahaston hallinto

Koska säätiölakia ei sovelleta määrätarkoitukseen käytettävään rahastoon, sen perustaja voi vapaasti päättää, miten rahaston hallinto järjestetään. Lahjoittajan päätettävissä on, laaditaanko rahastolle omat säännöt ja mistä asioista niissä määrätään. Käytäntö on osoittanut, että suositeltavaa olisi, että rahastolle laaditaan omat säännöt, elleivät tarpeelliset seikat ilmene testamentista tai lahjakirjasta. Säännöissä tulisi vähintään määrätä siitä, millä edellytyksellä kyseiset säännöt ja tarkoitus voidaan muuttaa sekä rahaston purkamisesta. Lisäksi suositeltavaa olisi määrätä muutoksiin liittyvästä menettelystä. ​

Rahastot, kuten myös rekisteröidyt säätiöt, perustetaan lähtö­kohtaisesti ikuisiksi. Rahaston elämänkaareen mahtuu siten todennäköisesti myös tilanne tai useita tilanteita, jolloin rahaston toimintaan on tarpeen tehdä muutoksia. Muutostilanteissa rahaston omat säännöt ovat suureksi avuksi varoja hallinnoivalle taholle. Rahaston omat hyvin laaditut säännöt voivat tuoda tarvittavaa joustavuutta toimintaan ja sitä kautta myös lisätä rahaston tehokkuutta ja vaikuttavuutta.

Säätiölain hallituksen esityksen mukaan rahaston hallinto on yleensä järjestetty siten, että rahaston sääntöjen, testamentin tai muiden määräysten perusteella rahastolla on oma hallintoelin (hoitokunta tmv.), joka päättää rahaston asioista tai tekee ehdotuksia rahaston varat omistavalle taholle. Rahaston päätökset eivät saa olla ristiriidassa sitä hoitavan yhteisön sääntöjen tai intressien kanssa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että rahaston hallinnoimiseksi voidaan esimerkiksi perustaa hoitokunta, joka hoitaa ­käytännön asioita esimerkiksi liittyen rahastosta mahdollisesti myönnettävien avustushakemusten arviointiin sekä päätösehdotuksen tekemiseen rahastoa hallinnoivalle päättävälle elimelle.

Rahaston sääntöjen ja tarkoituksen muuttaminen sekä purkaminen

Määrätarkoitukseen käytettävän rahaston tarkoituksen muuttamisesta tai rahaston purkamisesta ei löydy ohjeistusta lainsäädännöstä eikä oikeuskäytännöstä. Kyseessä on siten aina tietyn rahaston yksilöllinen tilanne, jossa pitää huolellisesti ottaa huomioon ja arvioida kyseiseen rahastoon liittyviä erityispiirteitä ennen kuin muutoksiin voidaan ryhtyä.

Säätiölain hallituksen esityksessä (HE 166/2014) on katsottu, että määrätarkoitukseen käytettävään rahastoon sovelletaan sillä mahdollisesti olevia sääntöjä ja muita sen perustamista koskevia määräyksiä, yleisiä jäämistö- ja sopimusoikeudellisia oikeusperiaatteita sekä muuta epäitsenäisen säätiön ja rahaston varoja ja niillä harjoitettua toimintaa koskevaa lainsäädäntöä. On myös arvioitu, että määrätarkoitukseen käytettävää rahastoa koskevista säännöistä, muista määräyksistä ja yleisistä oikeusperiaatteista voi seurata, että rahastoon sovelletaan käytännössä sellaisia sitä hallinnoivaa tahoa, kuten rekisteröityä säätiötä tai yhdistystä, koskevia säännöksiä ja määräyk­siä, joista rahaston säännöissä voitaisiin tehokkaasti määrätä.

Rahaston sääntöjen ja tarkoituksen muuttaminen on oikeuskirjallisuudessa katsottu mahdolliseksi. Näihin muutostilanteisiin on siis ensisijaisesti sovellettava rahaston mahdollisia omia sääntöjä, yleisiä oikeusperiaatteita ja muuta rahaston varoja koskevaa lainsäädäntöä sekä tiettyjä rahastoa hallinnoivaan tahoon sovellettavaa lainsäädäntöä. Rahaston omien sääntöjen puuttuminen johtanee käytännössä siihen, että rahaston sääntöjen muutokseen ja purkamiseen sovelletaan pitkälti sitä hallinnoivan tahon, eli usein yhdistystä tai säätiötä koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Lisäksi sovelletaan säätiön tai yhdistyksen päätöksentekoon ja muuten soveltuvin osin analogisesti säätiölain tai yhdistyslain säännöksiä.

Tarkoituksen muuttamisen osalta on professori Heikki Halilan mukaan kysymys siitä, millainen olojen muutos tekee mahdolliseksi rahaston tarkoituksen muuttamisen. Rahastojen pääoma voi esimerkiksi usein olla liian pieni tarkoituksen toteuttamiseksi. Kun näin on, ei vain tuotto vaan myös varat kuluvat helposti hallintokuluihin¹. Suositeltavaa on, että tarkoituksen tai sääntömuutoksen yhteydessä tiedustellaan, jos vielä mahdollista, lahjoittajan suhtautumista muutoksiin.

Rahaston purkautumisen osalta kysymys on myös siitä, millä edellytyksillä voidaan katsoa, että hallinnoivalla taholla on oikeus fidusiaarina luopua rahaston hoidosta. Ensisijaisesti lienee tarkoituksenmukaista pyrkiä yhdistämään tarkoitukseltaan samankaltaisia rahastoja toisiinsa.

Yllä mainitun perusteella lienee selvää, että ainakin samoilla edellytyksillä kuin millä hallinnoiva taho voidaan purkaa, ­voidaan myös sen alainen rahasto purkaa. Säätiön osalta näin on tilanteessa, jossa rahasto on perustettu määrättyjen edellytysten varaan eikä tarkoitettuja edellytyksiä enää ole tai jos sen varojen käyttäminen sille määrättyyn tarkoitukseen on ­mahdotonta tai olennaisesti vaikeutunut, kokonaan tai ­huomattavalta osalta hyödytöntä taikka lain vastaista eikä rahaston tarkoitusta voida muuttaa. Näitä periaatteita voidaan soveltaa myös ­yhdistysten hallinnoimiin määrätarkoitukseen sidottuihin rahastoihin. Niin sanotun vapaan rahaston voi purkaa sen perustaneen toimielimen päätöksellä.

Säätiölain mukaan säätiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä säätiön tarkoituksen toteutumista ja säätiön etua. Yhdistyslaissa on säädetty, että hallituksen on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita. Hallituksen on huolehdittava muun muassa siitä, että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Hallituksella on toisin sanoen velvollisuus huolehtia siitä, että taloutta hoidetaan asianmukaisesti, jotta toiminnan jatkuvuus varmistetaan.

Käytännössä on voinut käydä niin, että lahjoittaja on määrännyt, että rahaston varat käytetään esimerkiksi taidekokoelman hallinnointiin, mutta rahaston siihen varatut varat ovat loppuneet, jolloin hallinnoiva taho on itse kattanut kyseisiä kuluja. Hallituksella on velvollisuus reagoida tilanteeseen, jossa rahaston ylläpito käy taloudellisesti yhä raskaammaksi hallinnoivalle taholle. Tilanteen jatkuminen voisi pitkällä aikavälillä pahimmillaan vaarantaa rahaston hallinnoijan omat toimintaedellytykset.

Lopuksi

Olisi suositeltavaa, että perustettavalle rahastolle laadittaisiin omat erilliset säännöt (sidottu rahasto) tai toimintaperiaatteet (vapaa rahasto). Määrätarkoitukseen käytettäviin rahastoihin ei sovelleta suoraan säätiölakia tai yhdistys­lakia: ­muutosten tekeminen rahastojen toimintaan on eri syistä osoittautunut hankalaksi, varsinkin niissä rahastoissa, joiden omissa säännöissä ei ole tiettyjä vähimmäismääräyksiä ­toiminnan muutostilanteita varten. Rahaston omat säännöt selkeyttävät merkittävästi hallinnoivan tahon työtä. Omat säännöt tuovat todennäköisesti myös vaikuttavuutta ja pitkäikäisyyttä ­rahastolle.

¹ Lähteet: Halila, Heikki: Yhdistysten rahastot, Liikejuridiikka 2015/2, s. 32. HE 166/2014