Perintälaki muuttui – miten muutokset ovat vaikuttaneet velkojiin ja velallisiin?

Kun laki saatavien perinnästä päivitettiin kattavammin vuonna 2013, kuluttajaperinnän perintäkuluihin luotiin ylärajat. Tuolloin yritysperinnän perintäkuluihin ei suuremmin puututtu, vaan perintäkuluja sai jatkossakin ohjata kohtuullisuus. Onko kohtuullista vaatia 200 euron pääomaan 30 euroa vai 100 euroa perintäkulua? Niinpä. Eri perintätoimistoilla oli eri näkemykset kohtuullisuudesta ja se aiheutti epätasa-arvoa velallisen maksuvaatimuksen viimeisellä rivillä. Perintätoimistojen “kohtuullisuus” jäi usein mysteeriksi myös velkojille, joten heilläkään ei ollut mahdollisuutta tietää, millaisilla perintäkuluilla heidän asiakastaan kuormitetaan.

Ylärajat yritysperinnän kuluihin ovat tuoneet kokonaisvaltaista selkeyttä perintätoimiin. Nyt sekä velkojat että velalliset tietävät euromääräisesti perintäkulujen maksimiarvot ja siten perintätoimistokohtaiset erot ovat kuluissa hyvin pienet. Lisäksi perintäkulujen ylärajat ovat merkittävästi alempana kuin mitä aikaisempi “kohtuullisuus” mahdollisti. Kulut mukailevat kuluttajaperintää, jossa perintäkulujen maksimiarvot perustuvat pääoman suuruuteen ja tehtyyn työmäärään. Alle 500 euron pääomassa perintäkulun määrä saa olla ensimmäisessä maksuvaatimuksessa enimmillään 50 euroa, mikä puolittaa summan “kohtuullisesta” 100 eurosta.

Ennen lakimuutosta pelättiin, että suurten pääomien kohdalla pienet perintäkulut heikentävät perinnän tehoa ja velallisen maksuhalua. Tulee huomioida, että perintäkulujen lisäksi velalliselle tulee maksettavaksi viivästyskorot, jotka paisuvat suurissa pääomissa nopeasti. Tämä velkojan pelko on ainakin minun mielestäni osoittautunut aiheettomaksi.

Huomionarvoista on myös se, että perintäkulut eivät ole puoleen vuoteen aiheuttaneet negatiivisia mediaosumia tai paheksuntaa yrittäjien keskustelufoorumeilla. Velkojat ja velalliset ovat selkeästi ymmärtäneet ja hyväksyneet uudet kulurajat varsin hyvin. Olemme huomanneet tämän myös omien asiakkaidemme kohdalla.

Ennen toukokuuta maksullisia maksuvaatimuksia sai lähettää velalliselle seitsemän vuorokauden välein. Tätä aikarajaa pidennettiin 10 vuorokauteen. Myös trattaperintään tuli joustoa velallisille, sillä aiemman 10 vuorokauden sijaan tratta on protestoitavissa 14 vuorokautta sen asettamisesta.

Koska maksuvaatimukset tulee lähettää velallisille ensisijaisesti kirjeitse, olemme seuranneet hyvin läheltä kirjejakelun haasteita Suomessa. Laskujen, muistutusten ja maksuvaatimusten eräpäivät ovat jo menneet, kun kirjeet kolahtavat vastaanottajalle. Kolme lisävuorokautta ei heikennä velkojan asemaa perinnässä, mutta mahdollistaa velallisen suoriutua velan maksusta ilman lisäkustannuksia. Siten tämä 10 vuorokauden sykli on ollut helppo perustella velkojille ja velallisille. Tämä mukailee myös hyvin kuluttajaperinnän 14 vuorokauden sykliä. Aikarajamuutos koskee myös muistutuksen ja maksuvaatimuksen välistä aikaa.

Lakimuutoksen myötä perintäprosessista tuli ripeä ja tehokas. Perintätoimisto ei pysty kuormittamaan loputtomasti maksuvaikeuksissa painivaa velallista perintäkuluilla, vaan lakimuutoksen myötä yritysvelalliselle voidaan lähettää maksullisena joko kaksi maksuvaatimusta tai yksi maksuvaatimus ja tratta. Meillä perintätoimistoilla tämä on pitänyt  seurannan tiiviinä ja perinnän edistämistä koskevan viestinnän aktiivisena velkojan suuntaan.

Tiukemman prosessin johdosta perintätoimistot hyödyntävät trattaperintää aiempaa nopeammin. Se on oikeastaan ainoa asia, joka lakimuutoksessa on tehnyt velallisen tilanteesta ahtaamman. Perintätoimisto voi asettaa tratan 10 vuorokautta maksuvaatimuksen lähettämisestä. Siitä kahden viikon kuluttua velka olisi maksettava, jotta velallinen välttyy maksuhäiriömerkinnältä. Trattoja on rekisteröity Suomen Asiakastiedon mukaan tänä vuonna eniten neljään vuoteen. Yksi syy runsaisiin trattoihin löytyy maksullisten maksuvaatimusten rajoittamisesta.

Kokonaisuudessaan laki saatavien perinnästä on nyt yhtenäinen, selkeä ja erittäin tasavertainen velalliselle, perii häntä mikä perintätoimisto hyvänsä. Silti kansallisella lainsäädännöllä ei pystytty puuttumaan yksiselitteisesti maksumuistutuksen ja vakiokorvauksen yhtälöön. Laki saatavien perinnästä määrittelee yritysperinnässä muistutuskulun ylärajan 12 euroon. Kuitenkin EU-maksuviivästysdirektiivin mukainen vakiokorvaus on 40 euroa. Ja koska kansallisella lainsäädännöllä ei saa heikentää velkojan asemaa EU-maissa, vakiokorvaus painaa vaakakupissa massiivisemmin. Siten muistuksessa voi olla 40 euron kulu velallisasiakkaalle.

Mutta jos perintätoimisto lähettää saatavasta maksullisen maksuvaatimuksen, 40 euron vakiokorvaus muuttuu kansallisen lainsäädännön mukaiseksi 12 euron muistutuskuluksi.

Otetaan esimerkki: 400 euron pääomaa perittäessä ensimmäisellä maksuvaatimuksella saa lain mukaan olla perintäkulua maksimissaan 50 euroa. Velkoja/perintätoimisto on lisännyt muistutuksessa pääomalle 40 euroa vakiokorvausta. Kun perintätoimisto lähettää saatavasta maksuvaatimuksen, maksimikulua saa kokonaisuudessaan olla pääoman ja viivästyskoron lisäksi 62 euroa. Aikaisemmin vakiokorvaus ei aiheuttanut ongelmia, sillä laissa ei oltu määritelty muistutus- ja maksuvaatimuskululle ylärajaa.

Rautalankamallina: