Business Finlandin avustukseen liittyvät tapahtumat kirjanpidossa?
Sirpa Koponen on toiminut pitkään erilaisissa taloushallintoalan luottamustoimissa.
Asiakkaani on saanut Business Finlandilta koronapandemian aikana päätöksen, joka koskee kehitysrahoitusta liiketoiminnan häiriötilanteessa.
Yritys kehittää uusia menetelmiä toimintaansa. Päätöksen mukaan kustannusarvio on 122 000 euroa. Siitä 45 041 euroa on ostettavia palveluja varten. Rahapalkkoja teholliselta työajalta on hyväksytty 45 300 euroa, niistä henkilösivukustannuksia (30 prosenttia) eli 13 590 euroa. Muita kustannuksia 20 prosenttia (palkat ja ostettavat palvelut) 18 069 euroa. Avustusta yritys saa 97 600 (80 prosenttia), mikäli kustannuksia kertyy kustannusarvion määrä. Yritys on saanut huhtikuussa 2020 rahoitusosuuden ennakon 68 320 euroa.
Yrityksen tilikausi päättyy 30.6.2020. Palkkakustannuksia teholliselta työajalta on kertynyt tilinpäätöspäivään mennessä 15 000 euroa ja ostettuja palveluja 30 000 euroa. Miten kirjaan kirjanpitoon avustukseen liittyvät tapahtumat?
VASTAUS:
Huolehdi aina siitä, että olet saanut avustuspäätöksen kirjanpitoa varten. Tässä tapauksessa yritys on saanut avustusta tuloslaskelmaan kirjattavien kulujen osalta. Tuotto, joka saadaan avustuksena useamman eri tuloslaskelmaerän kuluerästä, on suositeltavinta kirjata liiketoiminnan muihin tuottoihin. Koska avustusrahoitus ulottuu useammalle eri tilikaudelle, tulee saatu avustus jaksottaa tilinpäätökseen. Tilikaudella, joka päättyy 30.6.2020, on kertynyt palkkakustannuksia 15 000 euroa ja ostettuja palveluja 30 000 euroa. Henkilösivukustannukset ovat Business Finlandin, samoin kuin Ely-keskuksen rahoituksissa, laskennallisia. Työajan palkan määrään lisätään 30 prosenttia eli 4 500 euroa. Koska päätöksen mukaiset Muut kustannukset ovat myös laskennallisia, tulee palkkojen (15 000 euroa) ja ostettujen palvelujen (30 000 euroa) yhteissummaan lisätä 20 prosenttia eli 9 000 euroa. Kustannukset projektista ovat siis palkat 15 000 euroa, henkilösivukustannukset 4 500 euroa, ostettavat palvelut 30 000 euroa ja muut kustannukset 9 000 euroa. Nämä ovat yhteensä 58 500 euroa. Koska yritys saa kertyneistä kustannuksista kehitysrahoitusta 80 prosentia, niin tilinpäätökseen liiketoiminnan muihin kuluihin tuloutetaan 46 800 euroa. Koska yritys on saanut avustusennakkoa 68 320 euroa, tulee saadusta ennakosta kirjata taseen vastattaviin ennakkomaksuihin 21 520 euroa.
Kirjausten tulouttamisessa tulee olla tarkkana siitä, että kustannukset ovat rahoituspäätöksen mukaisia ja että menojen erittely vastaa kustannusarvioon merkittyjä arvioita. Laskennallisten kustannusten osalta rahoittaja voi varmistaa, että näitä kustannuksia on syntynyt yritykselle. Mikäli yrityksellä on tarkoitus aktivoida projekti aineettomiin eriin, on vain yrityksen maksettavaksi jäävä omavastuuosuus eli 20 prosenttia aktivoitavissa. ◍
Taloushallintoliiton jäsenet saavat jäsenetuna neuvontaa kirjanpitoon ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Tilitoimistossa-lehdessä julkaistaan neuvontaan tulleita kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia. Kysymykset voi toimittaa sähköpostilla: asiantuntijat@taloushallintoliitto.fi.