Lomapalkan laskeminen

• Tämä sarja on julkaistu Tilisanomissa vuosina 2009-2010. Katso myös vuonna 2018 käynnistynyt Palkkahallinnon koulu.

1. Palkallisen vuosiloman lyhyt historia

Suomen ensimmäinen vuosilomalaki tuli voimaan talvi­sodan kynnyksellä 1.5.1939. Työntekijällä oli oikeus vuosilomaan viisi työpäivää, jos hänen työsuhteensa oli kestänyt vähintään kuusi kuukautta ennen 1. päivä syyskuuta. Jos työsuhde oli jatkunut keskeytymättä mainittuun päivään mennessä vähintään vuoden, lomaoikeus oli yhdeksän työpäivää ja mikäli se oli jatkunut keskeytyksettä vähintään viisi vuotta, lomaoikeus oli 12 työpäivää.

Vuoden 1939 vuosilomalain 7 §:n mukaan vuosilomaan kuuluvilta työpäiviltä oli työntekijälle annettava täydet palkka­edut, niihin kuuluvaa vapaata asuntoa kuitenkaan huomioon ottamatta. Lisäksi työntekijällä oli oikeus saada vuosilomansa aikana ”paikkakunnan hintatasoa vastaava korvaus” ruoasta, jos hän ei kyseistä etua lomansa aikana käytä. Lain perusteluissa korostettiin, ettei työntekijän palkka­etuihin voida katsoa kuuluvan sitä osaa palkasta, joka on laskettava esimerkiksi työntekijän työssä käyttämän hevosen tai auton osalle (HE 52/1938).

Suomessa siirryttiin ensimmäisen kerran vuosiloman ansaintaperiaatteeseen vuoden 1946 vuosilomalaissa. Pääsäännön mukaan työntekijä ansaitsi vuosilomaa yhden työpäivän jokaiselta kuukaudelta, jos työsuhde oli 30.4. mennessä keskeytymättä jatkunut vähemmän kuin viisi vuotta. Vastaava lomakertymä oli viisi vuotta työsuhteessa olleille 1,5 päivää ja kymmenen vuotta työsuhteessa olleille kaksi työpäivää.

Ensimmäinen kansainvälinen vuosilomaa koskeva sopimus, Kansainvälisen työjärjestön sopimus numero 52, tuli Suomessa voimaan vuonna 1949. Tämän sopimuksen 2 artiklan mukaan työntekijällä, joka oli ollut vuoden yhtäjaksoisesti työnantajan palveluksessa, oli oikeus palkalliseen vuosilomaan vähintään kuudelta työpäivältä. Sopimuksen 3 artiklan mukaan vuosiloma-ajan palkkaan kuului raha­korvaus myös luontoiseduista. Tämän sopimuksen mukaisesti muutettiin vuosilomapalkan laskentasääntö vuoden 1960 vuosilomalakiin siten, että työntekijällä oli oikeus saada vuosi­loman aikana luontoisedut vähentämättöminä. Ainoastaan ruokaetu tuli korvata veron ennakkoperintään vahvistetun raha-arvon mukaisesti, ellei suuremmasta korvauksesta ollut sovittu.

Vuoden 1939 ja vuoden 1946 vuosilomalakien mukaan urakkapalkkaisille ja tuntipalkkaisille työntekijöille lomapalkka laskettiin kolmen edellisen kuukauden keskimääräisen päiväansion mukaan päiväansioon kuitenkaan lukematta korvausta ylityöstä. Vasta vuoden 1960 vuosilomalaissa siirryttiin näiden työntekijöiden lomapalkan laskennassa käyttämään keskimääräistä päiväpalkkaa, joka laskettiin lomanmääräytymisvuoden työssäoloajalta maksetusta palkasta jakamalla kyseinen palkka lomanmääräytymisvuoden työpäivien lukumäärällä.

Kun Suomessa siirryttiin 40 tunnin työviikkoon asteittain vuosina 1965–1970 ja viikon työpäivien määrä väheni kuudesta viiteen, muutettiin vuoden 1973 vuosilomalakiin urakkapalkkaisten ja tuntipalkkaisten työntekijöiden lomapalkan laskentasääntöä siten, että keskimääräinen päiväpalkka kerrotaan vuosilomalaissa olevalla kertoimella. Periaatteena on, että viiden työpäivän palkka jaetaan kuuden lomapäivän osalle eli lähtökohtaisesti yhden lomapäivän palkka on 5/6 x työpäivän palkka. Kertoimiin vaikuttaa kuitenkin myös niin sanottu laahautumiskerroin. Tällä kertoimella oikaistaan lomanmääräytymisvuoden alusta lukien tapahtuva palkkojen nousu seuraavaan lomakauteen saakka. Lisäksi lomapalkkakertoimia on vielä korotettu 3,5 prosentilla, koska keskimääräisestä päiväpalkasta on eliminoitu ylityökorotuksen vaikutus vuosilomapalkan suuruuteen. Vaikka mainitut vuosilomapalkkakerrointen oikaisutekijät (laahautumiskerroin ja ylitöiden osuus) on otettu 1960-luvun tilanteen mukaisesti, ne ovat edelleen voimassa samansuuruisina vuoden 2005 vuosilomalaissa.

Vuoden 1973 vuosilomalaki rakentui periaatteelle, jonka mukaan työntekijä ansaitsee kunakin lomanmääräytymiskuukautena vuosilomaa kaksi päivää. Sellainen työntekijä, joka oli ollut työsuhteessa maaliskuun loppuun mennessä vähintään kymmenen vuotta, ansaitsi vuosilomaa 2,5 päivää. Kymmenen vuoden määräaikaa alennettiin asteittain siten, että työntekijä, joka on ollut työsuhteessa vähintään yhden vuoden maaliskuun loppuun mennessä, ansaitsi 1.9.1984 jälkeiseltä ajalta määräytyvää vuosilomaa 2,5 päivää kuukaudessa.

Myös Euroopan unionin lainsäädännössä on vuosilomaa koskeva direktiivin määräys. Työaikadirektiivin (2003/88/EY) 7 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen loman. Saman artiklan 2 kohdan mukaan palkallisen vuosiloman vähimmäisaikaa ei saa korvata rahalla muutoin kuin työsuhteen päättyessä.

Nykyisin voimassa oleva vuosilomalaki tuli eräin poikkeuksin voimaan 1.4.2005. Seuraavassa selvitetään pääpiirteittäin lain lomapalkan laskentaa koskevat säännökset. On huomattava, että valtakunnallisilla työehtosopimuksilla voidaan sopia vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskemisesta ja maksamisesta laista poikkeavasti. Tällaiset työehtosopimusmääräykset sitovat yrityksiä niin sanotun normaalisitovuuden perusteella (järjestäytyneet työnantajat) sekä järjestäytymättömiä yrityksiä, joiden toimialalla on voimassa yleissitova työehtosopimus. Ainoana työehtosopimuksella sopimisen rajoituksena on, ettei sillä voida sopia sellaisista järjestelyistä, jotka eivät täytä vuosilomalain 9 §:n yleissäännöstä lomapalkalle asetetusta vaatimuksesta. Tämä säännös merkitsee, että työntekijällä on oikeus lomansa aikana saada täydet palkkaedut (niin sanottu palkkaetujen korvaamisperiaate).

Useimmissa valtakunnallisissa työehtosopimuksissa on ainakin joitakin vuosilomapalkan laskentaa koskevia määräyksiä. Tärkein lomapalkkaa koskeva sopimus on EK:n ja SAK:n välinen lomapalkkasopimus vuodelta 2005, jota noudatetaan useiden teollisuusalojen työehtosopimusten osana joko sellaisenaan tai pienin muutoksin. Olennaisin ero lomapalkkasopimuksen ja vuosi­lomalain välillä on se, että tunti- ja urakkapalkkaisten työntekijöiden lomapalkan laskenta määräytyy keskimääräisen tuntipalkan mukaan. Tämä keskituntiansio kerrotaan lomapäivien lukumäärää vastaavalla kertoimella (kertoimet ovat kahdeksan kertaa suurempia kuin vuosilomalain kertoimet, joilla kerrotaan keskimääräinen päiväpalkka).

2. Yleiskuva lomapalkan laskentasäännön valinnasta

Lomapalkan laskentasääntö on riippuvainen vuosiloman ansainta­säännöstä ja sovellettavasta palkkausmuodosta. Seuraavassa taulukossa ansaintasäännöt on merkitty kolmella eri tavalla: merkintä 14 pv/kk tarkoittaa tilannetta, jossa työntekijä työsopimuksen mukaisesti tai tosiasiassa työskentelee kuukaudessa vähintään 14 päivää kuukaudessa; merkintä h ? 35/kk tarkoittaa tilannetta, jossa työntekijä työskentelee kuukaudessa vähintään 35 tuntia mutta alle 14 päivää; merkintä h < 35/kk tarkoittaa tilannetta, jossa työntekijä kuuluu niin sanottuun vuosilomaa vastaavan vapaan järjestelyn piiriin (työaika lyhyempi kuin 35 h/kk). Viimeksi mainitussa tilanteessa työntekijälle on aina maksettava lomakorvaus, vaikkei hän pyydäkään vuosilomaa vastaavaa vapaata. Palkkausmuotoja on taulukkoon merkitty kaksi; kk tarkoittaa kuukausipalkkaa ja ts tarkoittaa tunti- ja suoritepalkkaa mukaan luettuna palvelurahapalkka.

Laskennallista palkkaa (1) lasketaan vuosilomaa vastaavan vapaan järjestelyn piiriin kuuluvien työntekijöiden osalta ainoastaan äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta.

Laskennallista palkkaa (2) lasketaan 35 tunnin ansaintasäännön piiriin kuuluvilla seuraavien poissaolojen ajalta:
äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa
tilapäinen hoitovapaa
pakottavista perhesyistä johtuva poissaolo
sairauden tai tapaturman vuoksi aiheutunut poissaolo enintään 105 kalenteripäivää lomanmääräytymisvuodessa tai yhdenjaksoista sairautta tai tapaturmaa kohti
ammattitaudin tai tapaturman johdosta annetun lääkinnällisen kuntoutuksen ajalta enintään 105 kalenteripäivää lomanmääräytymisvuodessa tai yhtä kuntoutusjaksoa kohden
sairauden leviämisen estämiseksi annetun viranomaisen määräyksen vuoksi
lomauttamisen takia enintään 42 kalenteripäivää kerrallaan.

Alla on selvitetty ensin ansaintasäännön muuttumisen ja sen jälkeen palkkausmuodon muuttumisen vaikutus lomapalkan laskentasäännön valintaan.

A-kohdan toisessa tilanteessa on kysymyksessä esimerkiksi opiskelija, joka työskentelee kesällä kesä–elokuun aikana vähintään 14 päivää kuukaudessa ja syys–toukokuun aikana vähemmän kuin 35 tuntia kuukaudessa. Tällöin hänen lomapalkkansa tulee laskea erikseen kesäkuukausien osalta ja erikseen syys–toukokuun kuukausien osalta. Mikäli sama opiskelija työskentelee kesällä vähintään 35 tuntia, mutta ei 14 päivää kuukaudessa, lasketaan hänen koko lomanmääräytymisvuoden lomapalkkansa prosentuaalisesti (alle vuoden työsuhteessa 31.3. mennessä olleen työntekijän prosentti on 9 ja yli vuoden työsuhteessa olleen työntekijän 11,5).

Pääsäännön mukaan lomapalkkalaskennassa sovellettava palkkausmuoto määräytyy maaliskuun viimeisen päivän tilanteen mukaan. Mikäli työntekijällä on tällöin tuntipalkka ja hänen palkkansa muuttuu ennen vuosiloman pitämistä kuukausipalkaksi, voivat työnantaja ja työntekijä sopia kuukausipalkan käyttämisestä. Päinvastoin tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, toisin sanoen jos työntekijällä on kuukausipalkka 31.3. ja hänen palkkansa muoto muuttuu ennen kesäloman pitämistä tunti- tai suoritepalkaksi, tulee hänelle laskea vuosilomapalkka kuukausipalkan mukaisesti.

Työntekijällä on oikeus saada luontoisedut loman aikana lyhentämättömänä. Siltä osin kuin luontoisedut eivät ole työntekijän käytettävissä loman aikana, ne tulee korvata raha­korvauksella. Käytännössä viimeksi mainittu koskee lähinnä ateriaetua, joka korvataan Verohallituksen vahvistaman raha-arvon mukaisesti, elleivät työnantaja ja työntekijä sovi suuremmasta korvauksesta. Luontoisedut tulee myös ottaa huomioon työsuhteen päättyessä maksettavassa loma­korvauksessa. Työneuvoston lausunnon mukaan luontoisedut tulee tällöin ottaa huomioon täysimääräisesti (TN 1425-07). Tämä merkitsee käytännössä sitä, että mahdollisten asuntoedun, autoedun, puhelinedun ja ateriaedun korvaus tulee lisätä työntekijän vuosiloman perusteena olevaan rahapalkkaan verotusarvon mukaisesti, ellei suuremmasta arvosta ole sovittu.

3.Lomapalkan laskentasäännöt

Vuosilomapalkan laskemiseksi työntekijät on vuosilomalaissa jaettu kolmeen ryhmään:
1. Kuukausi- ja viikkopalkkaiset työntekijät (koska viikkopalkka on niin harvinainen, käsitellään jäljempänä vain kuukausipalkkaa);
2. Keskipäiväpalkkaan perustuva vuosilomapalkka;
3. Prosenttiperusteinen vuosilomapalkka.

Kuukausipalkan perusteena on säännölliseltä työajalta maksettava ansio. Palkassa ei oteta huomioon ylityöstä, aloittamis- ja lopettamistyöstä eikä hätätyöstä maksettavia korvauksia eikä myöskään varallaolokorvauksia. Tällaiset korvaukset lasketaan kuitenkin mukaan vuosilomapalkan perusteeseen, mikäli niistä on sovittu erillinen kuukausikohtainen korvaus työaikalain 39 §:ssä tarkoitettujen esimiesten tai johtavassa asemassa olevien toimihenkilöiden kanssa.

Mikäli työntekijän kanssa on sovittu jokin lisä, jota hän on säännöllisesti ansainnut lomanmääräytymisvuoden aikana, se tulee ottaa lomapalkan laskennassa huomioon. Mikäli tällaiset lisät ovat vaihdelleet kuukausittain, lasketaan ne keskipäiväpalkan mukaisesti ja kerrotaan vuosilomalain 11.3 §:ssä olevalla kertoimella.

Myös erilaiset henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvat tulospalkkaerät otetaan huomioon lomapalkkaa laskettaessa edellä mainittujen periaatteiden mukaan. Sen sijaan yrityskohtaisia tulospalkkaeriä ei tarvitse ottaa huomioon loma­palkkaa laskettaessa.

Kuukausipalkan jakajana voidaan käyttää kuukauteen sisältyvien työpäivien lukumäärää. Lain perustelujen mukaan lomapalkka voidaan laskea myös jakamalla kuukausipalkka luvulla 25 ja kertomalla tämä osamäärä lomapäivien luku­määrällä. Tätä laskusääntöä käyttäen laskettu palkka tulee tasata seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Mikäli jakajasta on sovittu työantajaa sitovalla työehtosopimuksella, tulee sitä noudattaa.

Tunti- ja suoritepalkkaisten työntekijöiden lomapalkka lasketaan vuosilomalain mukaan keskimääräisen päiväpalkan perusteella, joka lasketaan seuraavan kaavan mukaisesti:

Lomapalkka saadaan kertomalla keskimääräinen päiväpalkka vuosilomalain 11 §:ssä olevalla lomapalkkakertoimella. Lomanmääräytymisvuoden ansioon lasketaan mukaan tehdystä työstä lomanmääräytymisvuoden aikana maksettu palkka ylityöstä maksettua korotusta lukuun ottamatta. On huomattava, että ansioihin ei lasketa mukaan mitään kor­vausta poissaoloajoilta maksetuista palkoista. Jakajaan tulevat työntekijän lomanmääräytymisvuoden aikana todella tekemät työpäivät, joiden pituudella ei ole merkitystä. Lisäksi jakajaan lisätään laissa säädetyn vuorokautisen työajan lisäksi tehtyjen työtuntien 1/8. Mikäli työntekijän viikoittaisten työpäivien määrä on sopimuksen mukaan neljä, kerrotaan keskipäiväpalkka luvulla 4 ja jaetaan luvulla 5.

Prosenttiperusteista lomapalkkaa sovelletaan silloin, kun työntekijä kuuluu 35 tunnin ansaintasäännön piiriin ja hänellä on tunti- tai suoritepalkka. Lisäksi sitä sovelletaan vuosilomaa vastaavaan vapaajärjestelmän piiriin kuuluviin työntekijöihin (eivät työskentele kuukaudessa 35 tuntia). Prosenttiperusteinen lomapalkka muodostuu kolmesta osasta:

1. Lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden aikana maksetusta palkasta lukuun ottamatta ylityöstä maksettuja korvauksia;
2. Niistä poissaoloaikojen palkoista, jotka työntekijälle on maksettu lomanmääräytymisvuoden aikana lain tai työehtosopimuksen perusteella edellyttäen, että kyseiset poissaolot kuuluvat edellä jaksossa 2 mainittuihin poissa­oloihin, ja edellyttäen, että työntekijä on ansainnut niiltä vuosilomaa;
3. Laskennallisesta palkkaosuudesta; lasketaan niiltä poissaolotunneilta, joilta työntekijälle ei ole maksettu palkkaa edellyttäen, että kyseiset poissaolotunnit rinnastetaan työssäolon veroiseksi ajaksi vuosilomaa ansaittaessa ja kuuluvat jaksossa 2 mainittuihin poissaoloihin.
   Lomapalkan/lomakorvauksen prosentti on yhdeksän silloin, kun työsuhde on kestänyt 31.3. mennessä alle vuoden, ja muutoin 11,5.

4. Lomaraha ja lomaltapaluuraha

Lomarahasta/lomaltapaluurahasta ei ole vuosilomalaissa säännöksiä, vaan niiden maksuvelvollisuus ja suuruus määräytyy työehtosopimuksen ja joissakin tapauksissa työsopimuksen mukaan. Yleisperiaatteena on, että loma­raha maksetaan ainoastaan työntekijän lomapalkasta ja vain poikkeustapauksissa lomakorvauksesta. Poikkeustilanteet ovat yleensä seuraavat:
• työntekijän työsuhde päättyy lomakautena muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä;
• työntekijä siirtyy muulle kuin osa-aikaeläkkeelle;
• työntekijä palaa asianmukaisesti työhönsä suoritettuaan asevelvollisuutensa.

Yleensä lomarahan määrä on 50 prosenttia työntekijän lakisääteisestä vuosilomapalkasta. Lomarahan perusteena olevasta vuosilomapalkasta voidaan kuitenkin sopia työehtosopimuksella ja myös työsopimuksella silloin, kun työnantaja ei ole sidottu mihinkään työehtosopimukseen. Esimerkiksi mekaanisen metsäteollisuuden ja paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimusten mukaan lomaraha lasketaan rahapalkasta. Viimeksi mainitussa tilanteessa työntekijällä ei ole oikeutta saada lomarahaa esimerkiksi luontoiseduista. Sen sijaan tilanteessa, jossa lomaraha lasketaan vuosilomapalkasta, saattaa työnantaja olla velvollinen maksamaan sitä myös luontoiseduista. Asiasta ei kuitenkaan ole olemassa oikeuskäytäntöä ainakaan työtuomioistuimesta tai työneuvostosta.