Poliisilaitoksella

Kirjoituksen taustaa:
Helpointa on kirjoittaa tarinoita omista elämänkokemuksistaan. Minulla on ollut onni olla monessa mukana. Vaikken poliisilaitokselle riemumielin astellut, olen tämänkin rekisteröinyt elämänkokemukseksi, jota en olisi halunnut jättää kokematta.

Tarina kertoo kaiken. Tilintarkastajan ja tilitoimiston on aina luotettava asiakkaaseensa. Työstä ei tulisi mitään, jos aina epäilisi sitä, että asiakas huijaa. Jokaiselle meistä käy ennemmin tai myöhemmin niin, ettei vastapuoli ole ollut luottamuksen arvoinen.

Jutun loppu oli haihattelua. Neljä vuotta myöhemmin amerikkalaisen älyttömän tilintarkastuskäytännön raskas byrokratia ja turhanaikainen papereiden dokumentointi on istunut suomalaiseen tilintarkastukseen pahemmin kuin tuolloin osasin pelätä. On ollut enronia ja parmalaattia, ja sen takia on vain kiristetty hirttonarua tilintarkastajan kaulalle.

Yksi hyvä työtoverini sanoi: ”Tilintarkastus oli hieno ammatti, kunnes amerikkalaiset tulivat ja pilasivat sen”. Laittamattomasti sanottu.

PV

Tilintarkastustoimistojen nettisivut ja työpaikkailmoitukset houkuttelevat nuoria tarkastajiksi tarjoamalla kansainvälistä työuraa. Kansainvälinen ura tarkoittaa harvoille ja valituille vuoden komennusta ulkomailla. Suurin osa näkee kansainvälisyyden toimistonsa nimessä ja ulkomaisten konserniraportointi- ja erilaisten kyselykaavakkeiden täyttämisissä.

Kukaan ei kerro uraansa suunnittelevalle nuorelle todennäköisemmästä vaihtoehdosta – käynnistä poliisilaitoksella. Lyhentyneiden työkokemusvaateiden takia on mahdollista tehdä yli 40-vuotinen ura KHT- ja HTM-tarkastajana. Nykyisin edellytetään päätoimista tilintarkastusta, joten vuodessa on hoidettava vähintään 30 yhtiön tilintarkastus, jotta ylipäätään saa ylläpitää kirjansa. Ja ansaita elantonsa. Yritykset vaihtuvat, ja yhden tilintarkastajan urasuunnitelmaan voi kuulua satojen yritysten tarkastukset. Yritysten omistajat ja johto vaihtuvat, jolloin yksi tilintarkastaja vastaa elämässään ainakin tuhannen ihmisen rehellisyydestä.

Vaikka luotan ihmisten rehellisyyteen, on tilastollisesti mattivarmaa se, että yksi tuosta joukosta ei ansaitse luottamusta. Ainakaan kaikissa elämänvaiheissaan. Ja silloin ollaan poliisilaitoksella. Siellä olin sitten itsekin. Se oli muuten toinen kerta elämässäni. Ensimmäisellä kerralla hain ajokorttia.

Omassa tapauksessani asiakkaani liiketoiminnan neuvonantajaksi oli luikerrellut viekas käärme. Juristin puvussa. Yritys oli pieni, joten sen tarkastus suoritetaan käytännössä tilinpäätöksen laatimisen jälkeen. Tämä liikemies oli sitten vuoden ajan huijannut sekä yritystä, yrityksen omistajia että yhteiskuntaa. Hän jäi kiinni muualla tekemistään bisneksistä, ja poliisi tietenkin tutki kaikki narunpäät.

Kukaan ei kuitenkaan kertonut tilintarkastajalle mitään. Kun ihmettelin konsortiotilityksessä olevaa isoa laskuvirhettä, sanoi tilitoimiston kirjanpitäjä, että samaa se poliisikin tutkii. Siitä alkoi kolme kuukautta kestänyt selvittäminen, kirjanpidon korjaaminen ja viranomaisilmoitusten uusiminen, jonka huippuna oli poliisitutkinta. Omassa asiassani poliisi oli erittäin asiallinen ja hän avusti oman tutkintansa avulla totuuden löytämisessä ja virheiden korjaamisessa. Sovimme, ettei alle 1000 markan tositteita käsitellä neuvonpidossa. Jos muuta tietoa ei ollut, meno hyväksyttiin konsortion menoksi. Tulot saatiin kattavasti varmistettua. Erityinen tunnustus poliisin talousrikostutkinnalle laadukkaasta työstä.

Silti minulla oli tunne, etten kuulu tänne. Silti jäi tunne, että vain tällä liukkaalla liikemiehellä on tieto siitä, mikä on koko totuus. Tilinpäätös toki saadaan oikeaksi yrityksen kannalta vaikkei kaikkea pystytä selvittämäänkään. Jos yritystä on huijattu, meno on kuitenkin kulua tuloslaskelmassa. Saamatonta tuloa ei voi tulouttaa. Tuntui jotenkin typerältä viimeistellä poliisin uudestaan konstruoima loppuselvitys, ja vaatia jokaista asianosaista allekirjoituksellaan vakuuttamaan sen olevan oikean, koska luottamus tähän neuvonantajaliikemieheen oli mennyt. Hänen allekirjoituksellaan paperissa ei ole edes symbolista arvoa. Tällaisia johdon vakuutuksia nykyään edellytetään tarkastuksissa, vaikka viisaampaa olisi luoda tilintarkastustapa, jossa tiedot on annettu ilman vakuutuksiakin.

Tilintarkastajaa ja kirjanpitäjää on helppo huijata. Yritys voi avata jopa omalle nimelleen pankkitilin, joka ei ole kirjanpidossa, ja ohjata sen kautta koko salattava liiketoiminta tuloineen ja menoineen. Tilintarkastaja ohjattaisiin hymyillen pankeista ulos, jos hän lähtisi tiukkaamaan, onko tällaisella firmalla tässä pankissa tili. Tositteista on täysin mahdotonta sanoa, ovatko ne aitoja vai kuittitehtailun tuotteita. Etenkään silloin kun ne ovat paperitositteita. Aidostakaan kuitista et voi antaa täyttä takuuta siitä, että meno kuuluu juuri tälle yritykselle. Ei, vaikka siinä olisi kuinka kirjoitettu toimitusosoitteet ja vaikka se olisi moneen kertaan hyväksytty. Tämän rinnalla keskustelu kassanhoitajien kavalluksista, tiliotteiden muuttamisista ja saldojen väärentämisistä on huono vitsi. Keskitymme siihen, mikä on helposti nähtävissä ja kopioitavissa ja jolla ei ole mitään merkitystä lopputulokselle. Mitään keinoja meillä ei ole todellisen vilpistelyn suhteen. Kuitenkin vastaamme kaikesta. Kun tilintarkastuskertomus annetaan, samalla taataan hallituksen, toimitusjohtajan ja omistajien rehellisyys.

Tilintarkastajan menetelmät ovat heppoiset rikostutkijan ja verotarkastajan mahdollisuuksiin verrattuna. Meillä on vain vähän aikaa käytettävissä. Olemme aina liian aikaisin liikkeellä puutteellisen tiedon varassa. Meillä ei ole viranomaisten rekistereitä ja tietoja vastapuolen asioista. Me emme voi kuulustella ja käyttää rikostutkinnan metodeja. Meidän on pakko luottaa asiakkaisiimme (kunnes muuta osoitetaan), sillä muutoin työ tulee mahdottomaksi tehdä.

Tilintarkastajien ja kirjanpitäjien vastuu on hirmuinen maksettaviin palkkioihin nähden. Suomessa korkein tuomittu vahingonkorvaus on niin suuri, ettei tilintarkastaja pysty saamaan määrää kokoon edes elinaikaisena liikevaihtonaan. Tätä vastuuta yhteiskunta on koko ajan lisäämässä lainsäädännön kautta. Lainkuuliaisina ihmisinä olemme me tilintarkastajat itse aktiivisesti lisänneet vastuuta omilla suosituksillamme. Tilitoimistot tekevät samat virheet halutessaan alan luvanvaraiseksi. Ja sitä odotellessa tilitoimistoammattilaiset yhä enenevässä määrin haluavat myös tilintarkastajien tittelit ja vastuut.

On helppo sanoa, että ongelmallisten yritysten tilintarkastuksesta on luovuttava. Mutta juuri tällaiset yritykset tarvitsevat parhaat tilintarkastajat, jotta ne saataisiin takaisin kaidalle polulle. Laki vaatii tilintarkastajan kaikille. Mitä ideaa on tehdä huijariyrityksissä ammattitaidoton tarkastus ja rehellisillä auktorisoitu tarkastus. Eikö pitäisi olla pikemminkin päinvastoin.

Tilintarkastusala on ottanut suuren virheaskeleen laatiessaan itselleen alan suositukset, joiden noudattaminen käytännössä on mahdotonta – tai ainakaan noudattaminen ei olisi järkevää. Kuitenkin kaikki epäonnistumiset peilataan tätä rankkaa suositusta vastaan. Sitä paitsi edes kaikkien tositteiden kääntäminen kahteen kertaan ei paljasta yritysjohdon vilpillisyyttä. Suositusten noudattaminen johtaa siihen, että tilintarkastus on enenevässä määrin dokumentointia, kopiointia, itsestään selvyyksien kirjaamista. Suositukset ovat vahvistettaessa jo vanhentuneet, joten meidät pakotetaan vanhanaikaisiksi, vaikka tarkastuskohteemme elävät uudessa maailmassa. Tarkastuksen sijasta teemme kaikissa toimeksiannoissa työtä vahingonkorvausvastuun varalle. Tällaista työtä voidaan odottaa vain alalle tulleilta junioreilta, jotka eivät kuitenkaan voi hallita sitä kokonaisuutta, jota he tarkastavat. Työ on niin turhauttavaa, että se karkottaa parhaat nuoret hyvissä ajoin muihin ammatteihin. Tilintarkastusalan raskaan vastuun kattajiksi emme enää jatkossa saa parhaita resursseja.

Pienyritysten pakollinen tilintarkastus olisi lopetettava kokonaan, koska maallikot eivät pysty tarkastusta tekemään, ja ammattilaisten käyttö tarkastuksessa suositusten edellyttämässä laajuudessa tulee liian kalliiksi. Kysehän on oikeastaan yhteiskunnan valvontavelvollisuuden siirtämisestä yrityksille ja niiden maksettavaksi ja vastuun siirtämisestä tarkastajille, joiden koko elämäntyö, maine ja säästöt asuntoineen ovat vakuutena vilpillisesti toimineen yrityksen omistajan tai yritysjohdon aiheuttamista vahingoista. Yksi huono asiakas voi tuhota koko tarkastajan elämäntyön.

Onhan meillä vakuutukset. Niinpä. Juuri niitä juristit tavoittelevat, kun he suunnittelevat konkurssipesälle mahdollisimman paljon jaettavaa – ja myös pesänhoitajille. Vakuutusturvan saat vain nöyrtymällä tekemään tarkastustyöstä mekaanisen, muotoja korostavan ja byrokraattisen. Tilintarkastajat ovat köyttäneet itselleen länsimaiseen oikeuteen huonosti sopivan hirttonarun: meidän on itse todistettava etukäteen kaikissa tapauksissa työpapereitten avulla olevamme syyttömiä, vaikka kaikki muut tuomiolla olevat syyttäjä joutuu todistamaan syylliseksi tapauksittain.

Mikään vakuutus ei korvaa sitä turhaa työtä, joka tutkinnoista aiheutuu. Ei unettomia öitä, ei menetettyjä todellisen työn tunteja, ei mielipahaa. Tällaisen jutun voittokin on tappio. Julkinen repostelu saa myös valvojat liikkeelle. Mikään ei ole helpompaa kuin toisen työn jälkikäteen tapahtuva moittiminen. Etenkään uusien tilintarkastusalan suositusten perusteella. Kun ei tarvitse välittää tulevaisuuden epävarmuudesta, eikä tarkastukseen ja tutkintaan käytettävästä ajasta ja rahasta. Erityistarkastajilla ja valvojilla ei ole edes varsinaisen tarkastajan riskejä työssään. Metsään voi mennä aivan surutta täysimääräisin palkkioin.

Tarinoilla pitää olla onnellinen loppu. Tilintarkastuksen parempi tulevaisuus alkaa siitä, että vähennämme kansainvälisyyden tuomaa turhuutta ja sopeutamme Amerikasta tuodut työtavat eurooppalaiseen oikeuskäytäntöön. Hyvään itsetuntoon perustuva suomalainen osaaminen voidaan viedä kansainvälisille foorumeille, joissa voimme positiivisesti vaikuttaa alan kehitykseen väärän byrokratian ja riskien lisäämisen sijasta.