Olemisen sietämätön keveys
Mitä olisi elämä ilman standardeja? Emme voisi soittaa Soneran liittymästä Radiolinjan liittymään, ostettu valaisin ei todennäköisesti sopisi asunnon sähkörasiaan, virvokejuomapulloja ei voitaisi kierrättää, kaikki mittaaminen olisi sormituntumalla tehtävää… Tietokonemaailma on täynnä standardeja: QWERTY, merkistö, liittimet, salaustekniikka. Itse asiassa siirtyisimme elämässä takaisin luontaistalouteen, koska nykymuotoinen elämänmuoto ei olisi mahdollista. Se toki voi olla onnellinenkin olotila.
Standardien kehittäminen on useimmiten vaivalloista, liian usein suorastaan tuskallista. Se on pitkäpiimäistä ja pikkutarkkaa työtä, jossa usein aika karkaa lopputuloksen ohi. Esimerkiksi viitisen vuotta sitten tehty paperilaskustandardi oli kirjoituskoneaikakauden luomus, joka ei mm. tunnistanut nykyaikaisen maksuliikenteen olemassaoloa. Standardointityön sietämätöntä tuskaa kuitenkin seuraa käyttäjien elämän keveys.
Kirjanpitotyön apuna on jo nyt paljon standardeja, jotka yhdenmukaistavat ja tehostavat työtä. Jotkut ovat lakisääteisiä, kuten tuloslaskelma- ja tasekaavat. Useat standardit ovat niin itsestään selviä, ettei niitä edes ajatella. Korkeintaan hämmästelee, kun saa USA:sta paperilaskun, jonka valmis rei´itys ei sovi suomalaiseen mappiin ja paperin kokokin on erilainen. Paperikirjanpidon ja lasertulostimien aikana yleisimmin taloushallinnossa käytetty standardi onkin A4.
Kansainvälisten standardien tekeminen on astetta vaikeampaa. EU:ssa on soviteltava yhteen eri maiden kulttuuritaustasta johtuvia erilaisuuksia ja siihen menee vuosia. Esimerkiksi ranskalaiset rakastavat byrokratiaa ja se rakkaus heijastuu kaikkialle. Hitaudesta hyvä esimerkki on EDIFACT, jossa yhden uuden sanoman luomiseen menee vuosia, vaikka itse tekninen perusta on ollut olemassa jo parikymmentä vuotta. Joskus mukana olleena tuntui siltä, että kehitystyöhön tarvittiin viisi vuotta sen takia, että maanosia on viisi ja globaaleja kehityskokouksia oli pidettävä kaikissa maanosissa, eikä niitä kehdattu pitää kuin yksi vuosittain. EDIFACTilla ei kuitenkaan voida hoitaa sanomavälitystä USA:han, jossa vastaava standardi on ANSI. No, onhan heillä tuumatkin meidän senttien tilalla.
Suomalainen maksuliikenne on maailman parasta, koska Suomessa pankit löysivät yhteistyön tien heti itsenäisyytemme jälkeen. Kaikille pankeille yhteisen tilisiirtolomakkeen ensimmäinen versio pankkisiirtolomakkeesta tehtiin vuonna 1942. Ensimmäiset konekieliset maksuliikennestandardit syntyivät helposti, näin esimerkiksi maailmassa vieläkin ainutlaatuiset viitesiirrot 30 vuotta sitten. Mitä lähemmäs itse kirjanpitoa mentiin, sitä vaikeammaksi standardointi tuli. Tuskin kukaan enää muistaa, mitä oli kirjanpito ennen TITO-tiliotetta. Eikä siitä ole kymmentä vuottakaan. Nuorille lukijoille voin sanoa, että se oli työlästä, hidasta ja tuskaista. Kuitenkin kirjanpidon silloiset auktoriteetit yrittivät viimeiseen saakka kaataa koko hankkeen mitä kummallisimmin perusteluin. Kaikkia uudistuksia onkin helppo vastustaa vetoamalla talousrikollisuuden ja veropetosten lisääntymiseen.
TITO on useasti todettu Suomen tuottavimmaksi ja toimivimmaksi atk-hankkeeksi, jossa standardoitiin samaan muottiin sekä paperi- että sähköinen tiliote. Siinäkin tehtiin tyypillinen standardointiviivästys: TITO olisi saatu vuotta aikaisemmin käyttöön, mutta taktisista syistä jotkut tahot hidastuttivat standardin luomista saadakseen omat kilpailutekijänsä kuntoon.
Tililuettelostandardia on luotu maahan 1970-luvulta lähtien. Sen edut tulevat sitä suuremmiksi, mitä sähköisemmiksi myynti- ja ostolaskut tulevat. Itse asiassa koko verkkolaskutuksen tehokkuudesta jäisi suuri osa pois, jos perustililuetteloa ei olisi. Verkkolaskutuksen automatisoinnin merkitys taloushallinnolle on monin verroin suurempi kuin tilinpäätösten ja veroilmoitusten sähköinen välittäminen, vaikka sekin on iso asia. Kuten kaikkea, tätäkin hanketta on yritetty viivästyttää ketunhäntä kainalossa kulkevien asiantuntijoiden taholta. Enemmistön hyvä yhteishenki sai aikaan tililuettelostandardin, josta meille kaikille tulee vielä paljon iloa.
Standardien luominen on enemmän ihmismielen tuntemista kuin tekniikkaa ja hyviä ratkaisuja. Sääntö numero 1 on se, ettei ketään saa pakottaa. Koska monille tililuettelo on Raamatun jälkeen tärkein kirja maailmassa, on annettava mahdollisuus käyttää mitä luetteloa tahansa – pitkien luettelojen käyttäjille jopa nykysuomen sanakirja tulee voida ottaa tililuettelokäyttöön. Sääntö numero 2 on se, ettei parasta ratkaisua voi saada, mutta lähelle parasta voidaan päästä luomalla rakenteellinen standardi, joka mahdollistaa erilaiset ratkaisut. Juuri siksi tililuetteloja tarvitaan kaksi: lyhyt modernien järjestelmien käyttöön, laaja siirtymäajaksi nykyisten järjestelmien käyttöön. Lisäksi on luotava mahdollisuudet omien tilien käyttöön, arvonlisäverokantojen mukaisiin tileihin ja erilaiseen räätälöintiin, jotta viimeisetkin epäilevät tuomaat saadaan mukaan. Jo viiden vuoden kuluttua historiantutkijat ihmettelevät, mihin tarvittiin yksityiskohtaista arvonlisäveroprosenttien mukaan tehtyä tililuetteloa.
Verkkolaskuilla ja perustililuettelolla ei päästä täysin kirjanpidottomaan maailmaan. Vaikka voimme tehdä standardoidut sähköiset arvonlisäveroilmoitukset automaattisesti, jää kirjanpitäjälle vielä kerran vuodessa työ kirjata puhelinedun arvonlisävero-oikaisu. Tunnollisimmat voivat tehdä sen joka kuukausi, mutta etäkirjanpitäjä jossain aurinkorannalla ei ehkä halua pilata päiväänsä niin pienillä asioilla!
Vapaaehtoinen standardointi, de facto-standardien luominen, on mielekkäämpää, laadukkaampaa ja nopeampaa kuin valtion tekemä työ. Tästä on hyvä esimerkki EU:n komission salaa vuosia valmistelema hanke sähköisen laskun sisältö- ja muotovaatimuksista. Kun käytännön elämälle vieraat byrokraatit lähtevät itselleen vieraalle alueelle, lopputulos voi olla surkea ja pelottava. Niin tässäkin.
EU tavoittelee paratiisia, mutta väärin keinoin. EU-virkamiesten tavoitteet ovat hyvät: edesauttaa paperikirjanpidossa olevien maiden siirtymistä paperittomuuteen ja arvonlisäveropetosten vähentäminen. Kun vastustaa teknisesti täysin järjetöntä ja kallista lopputulosta, on helppo sanoa, että vastustaa tavoitteita. Tie, jossa viranomaiset ryhtyvät ohjaamaan tietotekniikan kehitystä laintasoisilla säännöksillä on tuhon tie. Virkamiehet eivät koskaan, eivätkä missään, voi olla tieto- eikä muunkaan tekniikan kehityksen kärjessä. Ajatellaanpa, että ensin olisi tehty autodirektiivi ja sen jälkeen alettu kehittämään autoa direktiivin mukaiseksi. Ei siitä mitään olisi tullut – ei ainakaan autoa. Kaunis tavoite eEuroopasta jättää direktiivitehtailulla Euroopan kivikauteen ja tekee USA:lle entistä helpommaksi etumatkansa kasvattamiseen Internet-teknologian hyödyntämisessä.
Onneksi älyttömillä direktiivistandardeilla ei sentään voida pysäyttää koko Suomea, mitä byrokraatit Brysselissä tavoittelevat – ilmeisesti kuitenkin tahattomasti ja osaamattomuuttaan. Outoa kuitenkin on, että valmistelussa kuultiin 11 EU-maata, mutta Nokia-maata ei lainkaan, vaikka olemme kaikessa asiaan liittyvässä EU:n kärjessä.
Hätä keinot keksii: Meidän tulisi olla mallioppilaan sijasta rohkeampia ja kaataa hanke yksin, jos se ei kaadu asia-argumentein. Se olisi pelastus myös meitä jäljessä oleville maille. Ja meidän tulisi olla uppiniskaisia. Ainoa sanktio muotomääräyksen vastaisesta laskusta voisi olla arvonlisäverovähennyksen hylkääminen. Sitäkään pelkoa ei ole, koska KHO on juuri katsonut, ettei muodollisesti väärä lasku aiheuta vähennyksen menettämistä.
EU ei onneksi ole standardoinut (vielä?) fontin kokoa laskulla, vaikka muutoin haluaakin määrätä laskujen sisällön tarkkaan. Siksi me suomalaiset kirjanpitovelvolliset voimme yhdessä ostaa Pohjanmaalta kaikki heinäladot. Laitamme ne täyteen lasertulostimia, jotka tulostavat miniatyyrinkokoisia laskuja paperin molemmin puolin 20 laskua per sivu. Nämä laskut ovat arvonlisäverodirektiivitarkastajien alkuperäislaskuja ja me Suomessa elämme onnellista standardoitua sähköistä aikaamme EU-tarkastajien hukkuessa heinälatojen pölyyn. Atchii!
Miksi kirjanpito tarvitsee jatkossa uusia standardeja? Ei pelkästään sen takia, että tehokkuus lisääntyy, vaan nimenomaan sen takia, että kirjanpitotyön arvo nousee. Standardien avulla voimme tuottaa kannattavasti uusia lisäarvopalveluja yrityksen tueksi, kuten yrityssuunnittelua ja taloudenohjausta. Kirjanpidosta riippuvaiset tehtävät kuten tilintarkastus, verotarkastus, rahoitus jne voidaan myös suorittaa entistä tuottavammin ja luotettavammin.