Kuittausedellytykset oikeudenkäynnissä
Riita-asioissa, olivatpa ne sitten yritysten tai yksityishenkilöiden välisiä, törmätään usein siihen, että esitettyjä vaatimuksia vastaan tehdään niin sanottu kuittausväite esitetyillä vastasaamisilla. Lähtökohtaedellytys kuittauksen tekemiselle on se, että saamiset ovat vastakkaisia, eli maksettavaksi erääntyneitä. Lähtökohtaisesti kuittauskelpoiselta vastasaatavalta edellytetään myös, että se on ”selvä ja riidaton”. Korkein oikeus
on ratkaisussaan KKO 2007:25 ottanut kantaa siihen, miten tätä kriteeriä tulee riitaoikeudenkäynnissä soveltaa ja tulkita.
Tapauksessa kantaja vaati, että vastaaja velvoitettaisiin suorittamaan hänelle usean vuoden aikana lainattuja varoja korkoineen. Vastauksessaan vastaaja esitti, että hänen maksettavakseen mahdollisesti tuomittavasta suorituksesta tuli joka tapauksessa kuitata hänellä kantajalta oleva, allekirjoitettuun velkakirjaan perustuva vastasaatava. Asiassa oli korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, oliko vastaaja oikeutettu edellä mainittuun kuittaukseen vai ei.
Korkein oikeus painotti sitä, että oikeudenkäymiskaaren (OK 24:5,2) mukaan saamisvaatimus ja sitä vastaan esitetty kuittausvaatimus on ratkaistava yhdessä, jollei pääsaatavaa koskevaa vaatimusta ole ratkaistava yksipuolisella tuomiolla. Näin ollen, lähtökohtana on se, että jos vastaaja haluaa käyttää kantajan velkomaa saatavaa vastaan kuittaukseen kantajalta olevaa vastasaatavaansa, oikeudenkäynnissä esitetty kuittausvaatimus on tutkittava ja ratkaistava samassa käsittelyssä pääsaatavan kanssa eikä erillistä vastakannetta tarvita.
Alemmat oikeudet olivat lähteneet siitä, että kuittaamisedellytykset olivat: saatavien vastakkaisuus, samanlaatuisuus ja perimiskelpoisuus. Korkein oikeus totesi ”perimiskelpoisuuden” tarkoittavan sitä, että saatavasta voidaan oikeudenkäynnissä antaa suoritustuomio. Sen sijaan se ei edellytä sitä, että saatava olisi riidaton. Korkeimman oikeuden mukaan jopa vanhentunutta saatavaa voidaan käyttää kuittaukseen, jos kuittausedellytykset ovat täyttyneet ennen saatavan vanhentumista tai jos osapuolten saatavat liittyvät samaan oikeussuhteeseen.
Alemmat oikeudet olivat hylänneet kuittausvaatimuksen sillä perusteella, että kantaja oli kiistänyt saatavan olemassa olon, koska hän oli kertonut jo maksaneensa velan, eikä alempien oikeuksien mukaan saatavaa siten voitu pitää perimiskelpoisena ja riidattomana. Korkein oikeus lähti siitä, että kuittaukseen käytettävän saatavan perismiskelpoisuus ei kuitenkaan edellytä riidattomuutta, minkä johdosta kysymys vastaajan saatavan olemassaolosta ja kuittauskelpoisuudesta olisi pitänyt tutkia ja ratkaista myös riitautetulta osalta.
Korkein oikeus antoi yllä olevassa ratkaisussa tärkeän periaatteellisen oikeusohjeen. Jopa ammatikseen oikeusasioita hoitaville juristeille on toisinaan ollut tulkinnanvaraista ja epäselvää se, milloin kuittausvaatimuksia voidaan esittää, ja toisaalta milloin ne edellyttävät erillistä vastakannetta. Viimeksi mainittu puolestaan lisää aina muutoinkin usein huomattaviksi nousevia oikeudenkäyntikustannuksia. Korkeimman oikeuden ratkaisu selkeytti ja ”helpotti” tulkintalinjaa tässä suhteessa, kun ratkaisun osoittamin tavoin kuittausväite ei useimmissa tapauksissa edellytä erillisen vastakanteen nostamista.