Etukäteinen vahingon korvaaminen voi lieventää rikostuomiota

Korkein oikeus on antanut mielenkiintoisen ennakkopäätöksen vahingon ja siten rikoksen seurausten korvaamisesta ja minimoimisesta sekä niiden yhteydestä rangaistusvastuuseen. Tapauksessa A oli korvannut ennen esitutkinnan aloittamista Verohallinnolle huomattavan määrän määräämättä jääneestä verosta, jonka osalta A:n syyksi oli luettu törkeä veropetos.

Rikoslain mukaan rangaistuksen lieventämisperuste on tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Tekijä voi poistaa rikoksen vaikutukset tai ainakin hyvittää aiheuttamansa vahingot vahingonkorvauksin, ja sitä on pidetty tyypillisenä lieventämisperusteen  soveltamistilanteena.

KKO lähti siitä, että soveltaminen ei edellytä tekijän oma-aloitteisuutta tai edes vapaaehtoisuutta. Selvä pääpaino lieventämisperusteessa on erilaisilla käytännöllisillä syillä, kuten uhrin korvausintressillä, prosessitaloudellisilla säästöillä ja rikoksen selvittämisestä saatavilla muilla eduilla. Tekijälle tarjottava lievennys palvelee välillisesti myös rikoksen uhrin etuja.

Korvauksen suorittamisen ajankohdalla ja tekijän suhtautumisella omaan tekoonsa voi kuitenkin olla merkitystä arvioinnissa.

Ratkaistavana olleessa tapauksessa korvausten suorittaminen ajoittui siten, että Verohallinto oli vuonna 2003 toimittanut verotarkastuksen yhtiössä, joka oli valmistunut 30.10. 2003. Pian tämän jälkeen eli 2.1. 2004 alkaen yhtiö ryhtyi maksamaan verovelkaansa. Erityistarkastuskertomuksesta ilmeni yhtiön lyhentäneen verovelkaansa kaikkiaan 285 339 euroa ennen kuin yhtiö asetettiin konkurssiin 3.2. 2005 ja asiassa on tehty rikosilmoitus 24.10. 2005. Oikeudenkäynnissä A on tunnustanut veropetoksia koskevat syytteet ja myöntänyt niihin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset oikeiksi.

Syyttäjä ja konkurssipesä ovat vastauksissaan kiistäneet maksettujen korvausten merkityksen rangaistuksen mittaamisessa sillä, että korvaukset oli veronsaajalle suorittanut yhtiö eikä A omista varoistaan. Esitetty selvitys osoittaa, että A on omistanut enemmistön yhtiön osakekannasta ja hänellä on ollut määräysvalta.

KKO lähti siitä, että edellä mainitut seikat puoltavat arviota, jonka mukaan korvausten suorittamisen on katsottava tapahtuneen A:n toimenpitein rikoksen vaikutusten poistamiseksi. Toisaalta erityistarkastuskertomuksesta ilmenee, että yhtiö oli viimeisenä toimintavuotenaan käyttänyt merkittävän osan kassavirrastaan verovelkojen lyhentämiseen. Yhtiön pesäluettelon mukaan yhtiöllä on ollut konkurssiin asettamisen hetkellä muita velkoja noin 268 000 euroa. Rahavaroista suuren osan käyttäminen verovelkojen lyhentämiseen on voinut vaarantaa muiden velkojien oikeuksia.

Perusteita punnittuaan KKO alensi rangaistusta kolme kuukautta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että lähtökohtaisesti vahingon ja rikoksen seurausten korvaaminen lieventää rangaistusvastuuta, joskin lievennyksen ”määrä” harkitaan tapauskohtaisesti. Huomiota herättävää KKO:n perusteluissa on, että vahingon perusteen ja määrän tunnustaminen esitutkinnassa tai ennen oikeuskäsittelyä on nostettu keskeiseksi tekijäksi. Voihan käydä niinkin, että syylliseksi epäillyn kohdalla syytteet hylättäisiin, mutta hän olisi kuitenkin, syytteen ja korvausvaatimusten kiistämisestä huolimatta, suorittanut asianomistajalle vaaditut korvaukset. Kysymyksenalaiseksi jää, miten tällaiseen tilanteeseen KKO:n ratkaisun perustelujen valossa suhtauduttaisiin; itse kallistuisin sille kannalle, että jos vastaaja tällöin tuomittaisiin, tulisi vastaavasti korvausvastuiden etukäteinen suorittaminen huomioida tällöinkin vastaajan eduksi. Selkeästä lähtökohdasta huolimatta asiaan liittyy runsaasti tulkinnanvaraisuuksia.