Velan vanhentumisen katkaiseminen tulkinnanvarainen asia
Korkein oikeus on antanut kaksi tuoretta ennakkoratkaisua siitä, miten tulkitaan, usein tulkinnanvaraisissa tilanteissa, velkojan velalliselle lähettämien perintäkirjeiden merkitystä ja oikeusvaikutuksia velan vanhentumisen katkaisemisen kannalta.
Ratkaisussa KKO 2015:29 velkoja oli lähettänyt helmikuussa ja maaliskuussa 2011 tavallisina kirjelähetyksinä perintäkirjeet velalliselle tämän saamaan asunto-osoitteeseen. Kumpaakaan kirjettä ei oltu palautettu velkojalle. Velallinen kiisti saaneensa kumpaakaan kirjettä. Kysymys oli siitä, että kun velallinen ei ollut esittänyt selvitystä siitä, oliko jokin seikka voinut estää kirjeiden tai ainakin toisen kirjeen saapumisen hänen saataville, voitiinko velkojan katsoa katkaisseen velan vanhentumisen ennen vanhentumisaikaa joulukuussa 2011.
Lähtökohtaisesti vapaamuotoista velan vanhentumisen katkaisemista koskevan vanhentumislain mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Katkaisuvaikutus syntyy, kun velallinen saa tiedon katkaisutoimesta. Ratkaiseva hetki on velallisen tiedonsaanti, ja sen on tapahduttava ennen vanhentumisajan umpeutumista, riippumatta esimerkiksi muistutuksen sisältävän asiakirjan päiväyksestä tai lähettämishetkestä. Riski esimerkiksi muistutuskirjeen perillemenosta on siten lähettäjällä. Katkaisu tulee voida tarvittaessa jälkikäteen todentaa. Riitatilanteessa velkojan on lähtökohtaisesti kyettävä näyttämään katkaisu.
KKO totesi, että vapaamuotoinen velan vanhentumisen katkaiseminen voidaan toimittaa monilla tavoilla. Kun velkoja käyttää postilähetyksenä toimitettavaa kirjettä, velkojan tulee näyttää ensiksikin, että hän on lähettänyt kirjeen, ja toiseksi, että kirje on tullut velallisen saataville siten, että hän on voinut ottaa siitä selon. Varmimmin sekä kirjeen lähettäminen että sen vastaanottaminen voidaan yleensä todistaa, kun on käytetty saantitodistuskirjettä, ja eniten epävarmuutta lähettämisestä ja vastaanottamisesta voi syntyä, kun on käytetty tavallista kirjettä, kuten KKO totesi.
Korkein oikeus korosti, että perusteltuna ei voida pitää sitä, että velallinen saisi estää vanhentumisen katkaisemisen laiminlyömällä hänen saatavilleen tulleen postilähetyksen avaamisen. KKO katsoikin velan vanhentumisen katkaisemiseksi olevan riittävää, että velkoja on osoittanut perintäkirjeen tulleen velallisen saataville. KKO lähti siitä, että hyvin todennäköisenä voidaan pitää, että ainakin yksi kirje saapuu velallisen saataville. Tästä syystä yleensä jo kahden kirjelähetyksen tapauksessa voidaan pitää perusteltuna, että velalliselle siirtyy velvollisuus esittää uskottava selvitys siitä, että lähetys ei ole saapunut hänen saatavilleen. Tapauksessa KKO 2015:29 päädyttiin siihen, että asiassa esitetty todistelu ei antanut aihetta epäillä, että kumpikaan velkojan kirjeistä olisi palautunut takaisin lähettäjälleen. Tämä puolsi sitä, että kirjelähetykset olivat tulleet velallisen saataville, hyvissä ajoin ennen vanhentumisajan umpeutumista. Velkoja oli siis näyttänyt, että se oli katkaissut velan vanhentumisen määräajassa.
Toisaalta ratkaisussa KKO 2015:28 päädyttiin, jälleen näytönarvioinnin perusteella, siihen, että oli mahdollista, että asianmukaisesti lähetetty kirje ei saapunut perille. Vaikka tätä mahdollisuutta KKO:n mukaan voitiinkin pitää melko vähäisenä, se katsoi, että kun velallinen oli kiistänyt saaneensa kirjeen, velkojan esittämä selvitys yhden perintäkirjeen lähettämisestä tavallisena kirjelähetyksenä ei riittänyt näytöksi siitä, että perintäkirjelähetys olisi tullut velallisen saataville. KKO katsoi, että velkoja ei ollut näyttänyt, että se olisi katkaissut velan vanhentumisen määräajassa.
Vaikka velan vanhentumisen katkaiseminen voidaan sinänsä tehdä vapaamuotoisesti, pitää aina varmistaa, että velan vanhentumisen katkaiseminen voidaan tarvittaessa myöhemmin konkreettisesti todistaa. Tämä on se logiikkaa, miksi KKO päätyi ratkaisuissa erilaisiin lopputuloksiin velkojan kannalta.