Vaihteleva vanhentumisaika
Korkein oikeus on hiljakkoin antanut työsuhdeperusteisen saatavan kanneaikaan liittyvän ennakkotapauksen KKO 2016:19.
Tapauksessa A Oy vaati vahingonkorvausta entiseltä työntekijältään B:ltä sillä perusteella, että B olisi työsuhteen aikana harjoittanut työsopimuslain vastaisesti kilpailevaa toimintaa. A Oy vaati vahingonkorvausta myös B:n uudelta työnantajalta C Oy:ltä koska väitti sen ottaneen B:n töihin tietoisena kilpailevasta toiminnasta. Kyse oli siitä, oliko A Oy:n kanne nostettu oikea-aikaisesti vai liian myöhään, kun vaatimukset esitettiin 4,5 vuotta B:n työsuhteen päättymisen jälkeen A Oy:ssä.
Korkein oikeus lähti liikkeelle siitä, että työntekijän palkkasaatava vanhentuu 5 vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Työntekijälle aiheutuneen henkilövahingon korvaamisessa vanhentumisaika on 10 vuotta. Työsuhteen päätyttyä saatava raukeaa, jos kannetta ei ole nostettu 2 vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, saatava vanhentuu 5 vuodessa.
Korkein oikeus totesi, että 5 vuoden vanhentumisaika koskee kaikkia muita työsuhdeperusteisia saatavia paitsi henkilövahinkojen korvausta. Kuitenkin 2 vuoden kanneaika työsuhteen päättymisen jälkeen koskee kaikkia työsopimuslakiin perustuvia saatavia ja siten myös vahingonkorvausvaatimuksia, jollei laissa ole toisin säädetty. Korkein oikeus korosti, että tämä säännös kattaa niin palkkasaatavat kuin esimerkiksi laittomaan irtisanomiseen perustuvat korvausvaatimukset tai työsuhteen kestäessä myös työsopimuslain rikkomiseen perustuvat työnantajan ja työntekijän vahingonkorvaussaatavat.
Korkein oikeus katsoi, että työsopimuslain esityöt tukevat selvästi sitä, että kaikki työsopimuslakiin perustuvat saatavat kuuluvat edellä kerrotun kahden vuoden kanneaikasäännöksen piiriin. A Oy:n väitteelle, että lain esitöissä puhutaan tältä osin esimerkkeinä vain työntekijän saatavista, ei voida antaa merkitystä. KKO totesi, että esitöissä ei käsitellä kaikkia säännöksen mahdollisia soveltamistilanteita, eikä vastakohtaispäätelmien tekeminen ole tällaisten esimerkkien nojalla perusteltua. Tämän johdosta korkein oikeus hylkäsi A Oy:n kanteen kaikilta osin.
A Oy vetosi vielä siihen, että se oli saanut tietää vasta B:n työnsuhteen päättymisen jälkeen sellaisista töistä, joita B oli työsuhteensa aikana tehnyt omaan lukuunsa tai C Oy:n lukuun. A Oy katsoi, että olisi yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden vastaista, että kanneaika kuluisi umpeen siitä huolimatta, onko vahingosta tai sen aiheuttajasta vielä tietoa. Korkein oikeus totesi, että työsopimuslain mukainen 2 vuoden kanneaika on sidottu yksinomaan työsuhteen päättymisajankohtaan. Tarkoituksena on ollut, että kaikki työsopimuslakiin perustuvat riita-asiat saadaan työsuhteen päättyessä ratkaistuksi mahdollisimman nopeasti. Korkein oikeus katsoi lainsäätäjän valinnan olleen, ettei kanneajan alkamiseen vaikuta se, milloin saatava on syntynyt tai milloin velkoja on saanut tiedon saatavastaan ja sen perusteesta.
Tapaus osoittaa työsopimuslakiin perustuvien vanhentumisaikojen olevan tulkinnanvaraisia. KKO antoi selkeän ohjeen siitä, että sekä työnantajan että työntekijän on työsuhteen päättymisen jälkeen esitettävä kanteella vaatimuksensa viimeistään 2 vuoden kuluessa.