Luottamusta rakentamassa

19.10.2016

Yritystoiminta perustuu osapuolten väliselle luottamukselle. Ilman asiak­kaiden, kumppaneiden ja muiden sidosryhmien luottamusta yritys ei voi pidemmän päälle menestyä. 

Luottamuksen rakentaminen tapahtuu monin tavoin. Kun noudatetaan sopimuksia, lunastetaan annetut lupaukset, ollaan joustavia ja kuunnellaan asiakasta, asiat yleensä sujuvat.Luottamusta rakennetaan myös sillä, että talousluvut pitävät paikkansa ja tilinpäätös antaa oikean kuvan yrityksestä. Tämä on yksi tärkeä syy, miksi useimmat yritykset päätyvät ulkoistamaan talousasiat ja sen osaamisvaatimukset tilitoimistoille.

Luottamusta tilitoimistoalaan ja sen toimijoihin on rakennettu monin tavoin. Taloushallintoliiton ohjeistus hyvään tilitoimistotapaan ja siihen kuuluvat eettiset pelisäännöt ovat olleet ohjenuorana alan toimijoille useiden vuosikymmenten ajan. Taloushallintoliiton ylläpitämä auktorisointijärjestelmä on ollut varmistamassa liittoon kuuluvien jäsentilitoimistojen osaamista ja sitoutumista alan eettisiin toiminta­periaatteisiin jo yli 30 vuoden ajan. 

KLT-kirjanpitäjät muodostavat tilitoimistojen asiantuntivimman ammattilaisjoukon. KLT-kirjanpitäjä on läpäissyt alan vaativan tutkinnon, hankkinut vuosien työkokemuksen ennen tutkinnon suorittamista ja ylläpitää osaamistaan jatkuvasti tentin läpäisemisen jälkeen. KLT-tutkinnon suorittaneita talouden ammattilaisia on tällä hetkellä 2 700.

Viime aikoina luottamusta on rakennettu Verohallinnon ja auktorisoitujen tilitoimistojen syvennetyllä yhteistyöllä. Verohallinto ja auktorisoidut toimistot asiakkaineen ovat testanneet uusia toimintamalleja, joilla virheet verotuksessa havaittaisiin ajoissa ja yrittäjä saisi parempaa riskienhallintaa. Pilotti päättyi syyskuun lopulla, mutta hyvien kokemusten saattelemana yhteistyötä on päätetty jatkaa kesään 2018 asti. Tarkoituksena on myös kasvattaa yhteistyöhön osallistuvien auktorisoitujen toimistojen sekä asiakkaiden määrää.

Myös TALTIO-hanke, jolla haetaan tehokkuutta taloushallintoon, on osa tätä luottamuksen rakentamista. TALTIOn kautta rakennamme luottamusta siihen, että liiketapahtuman tietosisältö siirtyy eheänä ja oikeana järjestelmästä toiseen ilman manuaalisia tallennusvaiheita ja paperitulostamista.

Taloushallintoliitolla on keskeinen tehtävä luottamuksen rakentamisessa. Auktorisointijärjestelmän, tutkintojen ja koulutusten lisäksi ylläpidämme alan osaajien – eli teidän lukijoiden – osaamista julkaisemalla tätä Tilisanomat-lehteä. Antakaa edelleen palautetta sekä juttuideoita lehden kehittämistä varten. Ohjeet siihen löytyvät sivulta 70.

 

Juha Ahvenniemi
juha.ahvenniemi@taloushallintoliitto.fi