Osakeyhtiölakiin liittyviä erityiskysymyksiä

Uusi osakeyhtiölaki on ollut voimassa 1.9.2006 lukien, siis noin puoli vuotta. Lain vastaanotto on ollut monin tavoin positiivinen. Uusia rahoitusinstrumentteja ja erityisesti sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoa käytetään ahkerasti, yhtiöt lyhentävät ja selkeyttävät yhtiöjärjestyksiään ja laajentuneista hallituksen valtuuttamismahdollisuuksista on jo nähty esimerkkejä. Myös yritysjärjestelypuolen uutuuksia käytetään. Esimerkiksi kirjallisen yhtiökokouskutsun vaatimuksen poistuminen eräissä yhtiökokoustilanteissa on olennaisesti helpottanut yhtiöiden toimintaa.

Edes verosääntelyn jälkijättöisyys ei ole aiheuttanut pelättyjä vaikeuksia yrityksille. Laissa on yllättävän vähän myöskään puhtaan teknisiä virheitä (kirjoitusvirheet, väärät viittaukset tms.). Lain luettavuus on kiistatta parantunut.

Jos yksi kielteinen seikka pitää mainita, niin sellainen on ilman muuta yhtiön pääoman menettämistä koskevan 20:23 §:n soveltaminen. Lainvalmistelussa ei ymmärretty, miten moni yhtiö oli käyttänyt vanhan osakeyhtiölain (VOYL) mahdollisuutta tehdä tilapäisiä arvonkorotuksia taseen omaisuuseriin ja näin välttänyt aikaisemman, sinänsä hyvin ankaran pakkoselvitystilasääntelyn (VOYL 13:2.3). Tilapäisten arvonkorotusten tekomahdollisuuden poistuminen johtikin yllättävän monissa yhtiöissä tarpeeseen arvioida sitä, pitäisikö oman pääoman negatiivisuudesta tehdä kaupparekisterimerkintä. Lievänä yllätyksenä voi pitää sitä, miten haluttomia yhtiöt ovat olleet liputtamaan oman pääoman negatiivisuuden.

Vaikka vakavia ongelmia ei olekaan ilmentynyt, herättää uusi laki aina joitakin kysymyksiä, joihin yritän jäljempänä vastata.

Lähipiirilainat ja -vakuudet

Yksi keskustelua herättänyt uuden OYL:n yksityiskohta oli lähipiirilainoja ja -vakuuksia koskevien erityissäännösten kumoaminen (VOYL 12:7 ja 8). Lainvalmistelussa arvioitiin, että erityissäännökset eivät itse asiassa ole kovinkaan merkityksellisiä, koska lähipiirilainojen ja -vakuuksien antamista rajoittavat joka tapauksessa yhtiöoikeuden yleiset periaatteet, lähinnä velvollisuus toimia yhtiön (eikä esimerkiksi emoyhtiön tai muun konserniyhtiön) etujen mukaisesti. OYL:ia valmisteltaessa kiinnitettiin huomiota siihen, että erityissäännökset itse asiassa vievät juristien huomion pois pääasiasta – yleisistä periaatteista – ja kiinnittävät sen mainittuihin erityissäännöksiin, joista ehkä vaarallisin on ollut niin sanottu konsernipoikkeus.

Kun verrataan oikeustilaa VOYL:in ja OYL:n aikana, huomataan, että lähipiirilainojen ja vakuuksien antaminen ei ole vaikeutunut, mutta ei myöskään helpottunut käytännöllisesti katsoen lainkaan. Sekä vanhan että uuden lain aikana olennaista on ollut ja on, että lainan tai vakuuden antaminen on yhtiön edun mukaista. Yleisesti ottaen lainojen ja vakuuksien antaminen esimerkiksi konsernissa ylempänä olevalle yhtiölle tai tämän puolesta edellyttää aina vakuuttavia perusteluja. Emoyhtiön tytäryhtiön puolesta antamat lainat ja vakuudet voivat luonnollisesti vaikuttaa myönteisesti näiden tytäryhtiöosakkeiden arvoon ja olla siten emon kannalta hyvinkin perusteltua. Konsernikassojen käyttäminen voi luonnollisesti olla kaikkien osapuolten intressissä.

Ratkaisu jättäytyä lähipiirilainojen ja -vakuuksien osalta yleisten periaatteiden varaan sai heti lain voimaantulon jälkeen tukea korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2006:90. Hyvin lyhyesti todettuna tuossa ratkaisussa vahvistettiin myös VOYL:n osalta, että lähipiirivakuuksiin soveltuvat yhtiöoikeuden yleiset periaatteet. KKO:n ratkaisun tekee hieman ongelmalliseksi on se, että ratkaisu on rakennettu laittoman varojenjaon käsitteistön varaan – kysymys oli emo-osuuskunnan hyväksi annetusta vakuudesta. Laiton jako on kuitenkin kriminalisoitu, mikä tekee seuraamuksista ehkä tarpeettomankin ankaria ja osin sattumanvaraisia sen suhteen, onko lähipiiriläinen yhtiön osakkeenomistaja vai muuten lähipiiriin kuuluva. Yksi vaihtoehto olisi ollut katsoa, että tapauksessa käsillä ollut lahjan luontoinen lähipiirivakuus olisi yhtiön tarkoituksen vastainen ja siten kelpoisuuden ylityksenä tehoton.

Uusi OYL ei siis ole käytännössä vaikuttanut lähipiirilainojen ja -vakuuksien antamisen oikeudelliseen arviointiin. Erityissäännösten, erityisesti niin sanotun konsernipoikkeuksen kumoaminen on tosin voinut korostaa konsernin sisäisissäkin transaktioissa sitä, että lainalle tai vakuudelle on oltava antajayhtiön kannalta perusteltu syy.

Yhtiöjärjestyksen viittaukset toimintakertomukseen

Toimintakertomus ei kirjapitolain (KPL) mukaan ole osa tilinpäätöstä. Pienet yhtiöt on KPL:ssa vapautettu toimintakertomuksen laatimisvelvollisuudesta, eikä laatimisvelvollisuutta johdu myöskään OYL:sta. OYL:ssa ei edellytetä, että yhtiökokouksessa esitettäisiin tai vahvistettaisiin toimintakertomusta (OYL 5:3).

Monien yhtiöiden yhtiöjärjestyksissä on kuitenkin jäljellä viittaus siihen, että yhtiökokouksessa olisi esimerkiksi esitettävä toimintakertomus tai vahvistettava toimintakertomus. Yhtiöissä onkin herännyt kysymys, onko näistä viittauksista pääteltävissä, että yhtiön on tehtävä toimintakertomus siinäkin tapauksessa, että yhtiö voisi kokonsa puolesta nauttia KPL:n vapautuksesta.

Kysymys on luonnollisesti yhtiöjärjestyksen tulkinnasta ja on otettava huomioon, että yhtiöjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia. Yhtiöjärjestyksen tulkinta on tyypillisessä tapauksessa jossakin määrin objektiivisempiin kriteereihin perustuvaa kuin esimerkiksi sopimuksen tulkinta. Jos kuitenkin arvioidaan tavallista tilannetta, jossa varsinaisessa yhtiökokouksessa ”esitettävien” asiakirjojen luettelossa on toimintakertomus, voidaan melko suurella varmuudella sanoa, ettei mainintaa ole otettu yhtiöjärjestykseen tarkoituksin velvoittaa yhtiötä laatimaan sellainen silloinkin kun laki ei sitä edellytä.

Tämä viittaisi siihen, että yhtiön ei tarvitsisi laatia toimintakertomusta vain siksi, että siihen viitataan esimerkiksi varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävien asioiden luettelossa. Asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, mistä syystä varovainen toimija menettelee niin, että hän laatii toimintakertomuksen ja tarvittaessa esittää sen yhtiökokouksessa niin kauan kuin siitä on maininta yhtiöjärjestyksessä. Pienempien yhtiöiden käytössä on lisäksi yksimielisten osakkeenomistajien päätös siitä, ettei toimintakertomusta tarvitse laatia.

Hallituksen jäsenten vastuu

Hallituksen jäsenten vastuu on laaja teema tällaisessa artikkelissa käsiteltäväksi, mutta yleisellä tasolla voidaan kuitenkin todeta, että OYL:n kokonaisuudistuksessa ei ole pyritty yleisellä tasolla kiristämään johdon, siis hallituksen, toimitusjohtajan ja mahdollisen hallintoneuvoston vastuuta. Uudistukseen liittyy piirteitä, jotka lieventävät vastuuta, mutta siihen liittyy myös piirteitä, jotka ovat omiaan kiristämään vastuuta. Viimeksi mainituista voidaan ehkä mainita pidentyneet kanneajat (yleisesti 5 vuotta) sekä niin sanottu tuottamusolettama, joka koskee johdon vastuuta lähipiirin kanssa tehdyistä liiketoimista ja OYL:in yksityiskohtaisia säännöksiä rikkoen aiheutettuja vahinkoja. Tuottamusolettama on käytännössä voinut vaikuttaa siihen, että varsinkin lähipiirin kanssa tehdyt transaktiot pyritään dokumentoimaan aikaisempaakin huolellisemmin ikään kuin siltä varalta, että yhtiön johto joutuisi myöhemmin osoittamaan toimineensa huolellisesti.

Yksi periaatteellisesti mielenkiintoinen, mutta toistaiseksi ainakin ilmeisen vähän käytetty mahdollisuus on hallituksen jäsenten vastuun rajoittaminen (OYL 22:9). Tällainen rajoitus on mahdollista tehdä yhtiöjärjestyksessä, mutta yhtiöjärjestyksen muutos edellyttää kaikkien osakkeenomistajien suostumusta. Mainittu edellytys tarkoittaa, että mahdollisuus lienee käytössä lähinnä muutaman osakkeenomistajan yhtiöissä ja mahdollisesti laajankin konsernin täysin omistetuissa tytäryhtiöissä. Vastuun rajoittaminen ei ole mahdollista lain pakottavien säännösten rikkomisen osalta, ei myöskään siltä osin kuin vahinko on aiheutettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta.

Hallituksen jäsenten vastuun yhteydessä on toisinaan otettu esille varojenjaon maksukykyisyyskriteeri (OYL 13:2). Säännöksen mukaan esimerkiksi osinkoa ei saa jakaa, jos jakohetkellä tiedettiin tai piti tietää, että yhtiö on maksukyvytön tai että jako johtaa maksukyvyttömyyteen. Joissakin puheenvuoroissa on katsottu, että säännös edellyttäisi hallitukselta erityisiä toimia sen toteamiseksi, että yhtiö on maksukykyinen. Näin ei kuitenkaan normaalitapauksessa ole. Säännös ei sisällä esimerkiksi hallitukselle osoitettua velvollisuutta tehdä jaon tueksi esimerkiksi tulevia kassavirtoja koskevaa rahoituslaskelmaa, ellei ole erityistä syytä olettaa, että yhtiö olisi maksukyvytön tai jako johtaisi maksukyvyttömyyteen.