Uusi ohjeistus rahoituslaskelman laadintaan

Rahoituslaskelma osana tilinpäätöstä

Rahoituslaskelmaa koskevat säännökset tulivat osakeyhtiölakiin vuonna 1980. Osakeyhtiölaissa ei täsmennetty sen enempää rahoituslaskelman muotoa, ja ensimmäinen kirjanpitolautakunnan antama yleisohje vuodelta 1983 tarjosi rahoituslaskelman laadintaan niin liikepääomavirtalaskelmaa kuin ns. kassavirtalaskelmaakin. Käytännössä lakisääteiset rahoituslaskelmat laadittiin poikkeuksetta liikepääomavirtalaskelmina aina 1990-luvun puoliväliin saakka.

Kansainvälisen IAS 7 ”Rahoituslaskelmat” -standardin historia on samansuuntainen. Vuonna 1979 voimaantullut standardi pohjautui liikepääomavirtalaskelmaan. Vuonna 1994 tuli voimaan maksuperusteisuuteen ja liiketoiminnan, investointien ja rahoituksen kolmijakoon perustuva uusittu standardi. Vähitellen myös suomalaisten suuryhtiöiden rahoituslaskelmat siirryttiin laatimaan uudistetun IAS 7:n mukaisesti.

Kirjanpitolautakunta uudistu vuonna 1983 antamansa yleisohjeen rahoituslaskelman laatimisesta vuonna 1999. KILA siirtyi suosittelemaan IAS 7:n mukaista mallia mutta esitti samalla, ettei lainsäädäntö asettanut esteitä rahoituslaskelman toteuttamiseen edelleenkin liikepääomavirtalaskelmana.

Kirjanpitolain muutoksessa 1336/2004 muutettiin tilinpäätöksen rakennetta koskevia säännöksiä siten, että taseen, tuloslaskelman ja liitetietojen ohella ns. suurten osakeyhtiöiden ja osuuskuntien tilinpäätökseen kuuluu myös rahoituslaskelma. Vaikka rahoituslaskelmaa koskevat säännökset siirrettiinkin kirjanpitolainsäädäntöön, ei rahoituslaskelman laadintavelvollisuutta nähty perustelluksi ulottaa muihin kirjanpitovelvollisiin kuin osakeyhtiöihin ja osuuskuntiin.

Pienimmät osakeyhtiöt ja osuuskunnat on lisäksi jätetty laadintapakon ulkopuolelle. Voimassaolevat kokorajat ovat:
1. tase 3 650 000 euroa
2. liikevaihto 7 300 000 euroa
3. henkilökunta 50 henkilöä

Kirjanpitoasetuksen (1339/2004) uudessa 2 luvun 1 §:n säännöksessä määritellään rahoituslaskelman sisältö. Kirjanpitolain 3 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta rahoituslaskelmasta on ilmettävä:
1. Liiketoiminnan rahavirta, joka osoittaa, missä määrin kirjanpitovelvollinen on pystynyt tilikauden aikana liiketoimintansa avulla tuottamaan rahavaroja toimintaedellytysten säilyttämiseen, tuoton maksamiseen oman pääoman sijoittajille, uusien investointien tekemiseen ja lainojen takaisinmaksuun ulkopuolisiin rahoituslähteisiin turvautumatta;
2. Investointien rahavirrat, jotka osoittavat sen rahavirtojen käytön, jonka kirjanpitovelvollinen on toteuttanut tulevan rahavirran kerryttämiseksi pitkällä aikavälillä; sekä
3. Rahoituksen rahavirrat, jotka osoittavat oman ja vieraan pääoman muutokset tilikauden aikana.

Maksuperusteisena laadittua, mainittuun kolmeen osa-alueeseen jakautuvaa rahoituslaskelmaa nimitetään rahavirtalaskelmaksi.

Muutokset aikaisempaan ohjeistukseen

Kirjanpitolautakunnan 30.1.2007 antamassa uudistetussa yleisohjeessa on otettu huomioon kirjanpitolainsäädännön muutoksessa tehdyt täsmennykset rahoituslaskelmaan. Ohjeistusta on lisäksi jossain määrin lähennetty IAS 7 -standardia kohti. Ohjeistukseen sisältyneitä vaihtoehtoisia menettelytapoja on karsittu. Yleisohjetta on täydennetty myös seikkaperäisellä esimerkillä konsernin rahoituslaskelman laadinnasta.

Aikaisempaa ohjeistusta on muutettu ja täsmennetty mm. seuraavissa kohdissa:
• Rahavarojen määritelmä
• Bruttoperiaate mm. investointiavustusten ja avustuksilla rahoitettujen investointien hankintamenojen käsittelyssä
• Korkokulujen esittäminen
• Tuloverojen esittäminen
• Ulkomaanrahan määräisten erien käsittely
• Suojausinstrumenttien käsittely
• Ulkomaisten tytäryritysten rahavirtojen muuntaminen
• Yritysjärjestelyjen käsittely

Rahavarojen käsite

Rahavirtalaskelman viimeisenä eränä esitetään rahavarojen muutos. Rahavarat ovat sellaisia taseen eriä, joiden muutosta ei ole otettu vielä huomioon joko liiketoiminnan, investointien tai rahoituksen rahavirroissa. Suomen kirjanpitoasetuksen mukainen tasekaava poikkeaa likvidien varojen esittämisen osalta IAS 1 -standardin mukaisesta cash and cash equivalents-erästä, ja sen vuoksi KILA on ohjeistanut erikseen rahavarojen käsitteen sisältöä lähtien liikkeelle suomalaisen tasekaavan rakenteesta.

Rahavarat sisältävät käteisvarat ja muut rahavarat. Rahavaroihin luettavat arvopaperit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne esitetään taseessa vaihtuvien vastaavien pääryhmässä rahoitusarvopapereiden ryhmässä. Rahavaroja voivat olla esim. valtion velkasitoumukset ja pankkien sijoitustodistukset sekä muiden yritysten liikkeeseen laskemat yritystodistukset, jos ne on noteerattu eli otettu arvopaperimarkkinalain tarkoittaman julkisen kaupankäynnin tai sitä vastaavan menettelyn kohteeksi. Sijoitukset noteerattuihin joukkovelkakirjalainoihin kuuluvat rahavaroihin, jos lainan pääoman takaisinmaksuun on suhteellisen lyhyt aika, esimerkiksi enintään kolme kuukautta tilikauden päättyessä.

Rahavarojen ulkopuolelle jäävät yleensä yrityksen sijoitukset noteerattuihin osakkeisiin niihin liittyvän markkina-arvon vaihteluriskin vuoksi. Sijoitusrahasto-osuudet voidaan lukea rahavaroihin, jos asianomaisen rahaston sijoituskohteina ovat ensisijaisesti valtion velkasitoumukset, sijoitustodistukset ja yritystodistukset.

Sellaiset pitkäaikaiset määräaikaistalletukset, joiden rahaksi muuttamiseen kesken talletuksen kestoajan yrityksellä ei ole päätösoikeutta, eivät kuulu rahavaroihin. Sama koskee pantattuja rahavaroja. Myöskään luotollisen pankkitilin luottolimiitin nostamatonta osaa ei lueta rahavaroihin.

Yksittäisen yhtiön kannalta konsernitiliä ei lueta rahavaroihin, vaan se on saamista ja velkaa. Jos em. erät ovat olennaisia tai vaikuttavat merkittävästi kirjanpitovelvollisen kassanhallintaan, tulee niistä antaa lisäinformaatiota tilinpäätöksen liitetiedoissa.

Vieraan pääoman korkomaksut osa liiketoimintaa

KILA:n aikaisemman yleisohjeen mukaan vieraan pääoman korkomaksut ja muut rahoitukseen liittyvät maksut voitiin vaihtoehtoisesti esittää joko rahoituksen tai liiketoiminnan rahavirran osana. Nyt on paremman vertailukelpoisuuden saavuttamiseksi suositeltu pääsäännöksi, että maksetut korot ja muista rahoituskuluista aiheutuneet maksut esitetään liiketoiminnan rahavirrassa. Perusteluna kannalle on se, että vieraalla pääomalla rahoitetaan lähtökohtaisesti koko liiketoimintaa.

Yleisohjeen laskelmamalleissa on edelleen säilytetty rivi maksetuille koroille ja maksuille rahoituskuluista myös rahoituksen rahavirrassa. Ohjeen mukaan on kuitenkin syytä poikkeaman perusteista antaa selostus liitetiedoissa, jos korkomaksuja ei esitetä osana liiketoiminnan rahavirtaa.

Bruttoperiaate pääsääntönä

IAS 7 -standardin lähtökohtana on selkeästi bruttoperiaatteen noudattaminen rahavirtojen esittämisessä. KILA:n uudistetussa ohjeessa on kiinnitetty useassa kohtaa huomiota bruttoperiaatteseen.

Tiukennusta aikaisempaan ohjeistukseen on mm. suhtautumisessa lyhytaikaisten lainojen nostojen ja takaisinmaksujen esittämiseen. Lainojen nostot ja takaisinmaksut esitetään rahoituksen rahavirtojen pääryhmässä ensisijaisesti bruttomääräisinä. Nostojen ja takaisinmaksujen nettomääräinen esittäminen voi kuitenkin olla perusteltua sellaisten lyhytaikaisten lainojen kohdalla, joiden laina-aika on alle kolme kuukautta. Jos netotettavat erät ovat kuitenkin merkittäviä, selostetaan asia tilinpäätöksen liitetiedoissa.

Saadut investointiavustukset ja avustuksella rahoitettujen investointien hankintamenot esitetään rahoituslaskelmassa bruttomääräisinä. KILA:n mukaan silloin kun kirjanpitovelvollinen on saanut investointien rahoitukseen investointiavustusta, rahoituslaskelmassa investointien hankintameno ja saadut avustukset esitetään kuitenkin bruttomääräisinä omilla riveillään. Näin menetellään riippumatta siitä, onko avustus taseessa netotettu investointien hankintamenoa vähentävänä eränä.

Maksettujen tuloverojen esittäminen lähteensä mukaan

Rahoituslaskelmassa esitetään tuloveroina tilikauden aikana maksetut välittömät verot ja saadut veronpalautukset. Laskennallisten verovelkojen ja -saamisten muutos ei vaikuta rahoituslaskelmaan. Tuloveroista johtuvat rahavirrat esitetään omana eränään ja luokitellaan liiketoiminnan rahavirroiksi, jollei niiden voida erityisesti osoittaa kuuluvan rahoitukseen ja investointeihin. Jos esimerkiksi verot johtuvat ainoastaan liiketoiminnan myynnistä, on veroihin liittyvä kassavirta tällöin olennaisuuden periaate huomioon ottaen suositeltavaa esittää investoinneissa. Asiasta tulee antaa selostus tilinpäätöksen liitetiedoissa.

Huomiota yritysjärjestelyiden käsittelyyn rahoituslaskelmassa

Käytännössä yritysjärjestelyiden vaikutukset rahoituslaskelman laadintaan tuottavat usein päänvaivaa. KILA:n uudistetussa yleisohjeessa on käyty läpi erilaisia yritysjärjestelytilanteita ja selostettu niiden vaikutusta rahoituslaskelman laadintaan.

Rahoituslaskelmaa laadittaessa ainoastaan rahamääräiset tapahtumat otetaan huomioon laskelman rahavirroissa. Tämä pääperiaate koskee myös erilaisten yritysjärjestelyjen käsittelyä. Erillisyhtiössä tai konsernissa toteutetulla yritysjärjestelyllä ei voi olla vaikutusta rahoituslaskelman rahavirtoihin, jos järjestelyssä ei käytännössä ole liikkunut rahavaroja. Esimerkiksi silloin kun tytäryrityksen osto rahoitetaan osakevaihtona, ei hankintahinnalla ole vaikutusta tytäryrityksen ostaneen erillisyhtiön eikä konsernin rahavirtoihin.

Vastaavasti täysin omistettujen konserniyritysten sulautumisella toisiinsa sekä konsernin sisällä tapahtuvalla jakautumisella ei myöskään tule olla vaikutusta rahoituslaskelman rahavirtoihin.

Konsernin rahoituslaskelma laaditaan yleensä konsernituloslaskelman ja taseen sekä niitä täydentävien tietojen perusteella. Tällöin konsernin rahoituslaskelma laaditaan käytännössä konsernin tase-erien muutosten pohjalta eikä esim. täysin omistetun konserniyrityksen sulautumisella ja jakautumisella ole vaikutusta rahoituslaskelman eriin, sillä ko. järjestelyiden vaikutus konsernin lukuihin on eliminoitu jo konsernitilinpäätöksessä.

Suora vai epäsuora esitystapa?

KILA suositteli jo vuonna 1999 antamassaan yleisohjeessa liiketoiminnan rahavirran esittämistä ns. suoran mallin (kuvio 2) mukaisesti. Käytännössä kuitenkin rahoituslaskelmakäytäntö on muotoutunut lähes poikkeuksetta ns. epäsuoran mallin (kuvio 3) mukaiseksi.

Suora laskelma on bruttoperusteinen, kun taas epäsuora nettoperusteinen laskelma lähtee tuloslaskelman välituloksesta (voitto tai tappio ennen satunnaisia eriä), johon tehdään oikaisuja liiketoiminnan rahavirran selvittämiseksi.

Suora ja epäsuora rahoituslaskelma poikkeavat toisistaan ainoastaan liiketoiminnan rahavirran esittämisen osalta. Rahoituksen ja investointien rahavirrat esitetään samalla tavalla molemmissa laskelmamuodoissa.

Suoran rahoituslaskelmamallin todetaan usein olevan lukijaystävällisempi kuin epäsuora. Ristiriitaa on tilinpäätösinformaation käyttäjän ja laatijan välillä: laatijat pitävät epäsuoraa laadintatapaa teknisesti yksinkertaisempana kuin suoraa mallia. KILA korostaa rahoituslaskelman informatiivisuutta ja suosittelee edelleen sen laatimista suoran esitystavan mukaisesti.