KLT-tutkinnosta varmuutta taloushallintoon
Tietokate Oy:ssä Joensuussa työskentelevä Jukka Tukiainen valmistui tradenomiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2002 suuntautumisvaihtoehtonaan taloushallinto.
– Ehkä tässä on tullut perinteisesti seuratuksi vanhempien jalanjälkiä, sillä isäni on myös ollut aina taloushallintotehtävissä. Laskeminen on kiinnostanut minua pienestä pitäen, ja jo yläasteella otin valinnaisena kaupallisia aineita, jossa harjoiteltiin myös yksinkertaisten kirjanpitovientien tekemistä. Omasta mielestäni se oli ihan hauskaa, vaikka suurinta osaa kavereistani kirjanpito ei silloin juuri kiinnostanutkaan, Tukiainen kertoo.
Ammattikorkeakoulussa Tukiainen tuli taloushallinnon puolelle pienen mutkan kautta. Ensin hän valitsi suuntautumisvaihtoehdokseen markkinoinnin, kunnes parin viikon opiskelun jälkeen huomasi, ettei se ollut oma ala. Hän sai vaihdetuksi suuntautumisvaihtoehtoa, ja ratkaisu on tuntunut oikealta.
Tukiainen tuli Tietokate Oy:öön työharjoitteluun toukokuussa 2000 ja jäi vakituiseksi työntekijäksi kesäkuun 2001 alusta alkaen. Varsinaisia vakituisia työpaikkoja hänellä ei ollut ennen Tietokatetta, kesätöinä hän oli tehnyt vähän erityyppisiä myyjän tehtäviä.
Tietokate Oy hoitaa kaikkia yritysten taloushallintoon liittyviä asioita. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 20 henkilöä.
Monipuoliset tehtävät vaativat opiskelua
Tukiainen kertoo, että tällä hetkellä häntä hänen omassa työssään kiinnostavat eniten työtehtävien monipuolisuus ja erilaiset taloushallinnon järjestelmät.
– Tällä hetkellä vaikeimmat tai haastavimmat työtehtäväni liittyvät konsernitilinpäätöksiin. Toisaalta haastavia ovat myös erilaiset taloushallinnon järjestelmien koulutustilanteet asiakkaiden kanssa, koska koulutettavien työ- ja kokemustaustat ovat hyvin erilaisia. Koko koulutusprosessi on suunniteltava tapauskohtaisesti sen perusteella, mitä koulutettavat ennestään jo osaavat ja miten nopeasti he pystyvät omaksumaan uusia asioita.
Tukiainen korostaa, että ala vaatii jatkuvaa kouluttautumista. Myös järjestelmien kehityksessä täytyy pysyä mukana, jotta pystyy hyödyntämään kaikki käytettävissä olevat työkalut mahdollisimman tehokkaasti.
– Sähköisen taloushallinnon vuoksi ala on muuttunut viime vuosien aikana aika paljon, mutta muutokset eivät varmasti lopu tähän. Ehkä kannattaa vain tottua pieneen jatkuvaan muutokseen myös tulevaisuudessa, Tukiainen huomauttaa.
Työnantaja valmensi tutkintoa varten
Jukka Tukiainen kertoo, että kimmoke KLT-tutkinnon suorittamiseksi tuli alun perin työnantajan suunnalta eli tutkinnon suorittamista kannustettiin. Tutkinnon suorittaminen oli myös eräänlainen näytön paikka; Tukiainen halusi todistaa itselleen osaavansa asiat ainakin tietyllä tasolla.
Tukiaisen mukaan hänen työnantajansa suhtautui todella myönteisesti KLT-tenttiin valmistautumiseen.
– Toimitusjohtajamme valmensi meitä KLT-tenttiin osallistuvia eli minua ja työkaveriani kaksi kertaa viikossa järjestetyissä tunnin mittaisissa tapaamisissa, joissa lähinnä käytiin läpi edellisten vuosien tenttikysymyksiä ja keskusteltiin niihin liittyvistä asioista. Tämä valmistautumisjakso aloitettiin keväällä ja sitä jatkettiin kesälomien jälkeen syksyllä ennen tenttiä.
– Juuri ennen tenttitilaisuutta meillä oli myös viikon mittainen lukuloma, jonka aikana tuli vielä itse kerratuksi tenttialueeseen liittyviä asioita. Lisäksi olin itse käynyt omalla ajallani läpi parin viime vuoden Tilisanomia ja lukenut kertauksena läpi sellaiset jutut, joista saattaisi olla apua tentissä. Mitään ulkopuolisia valmennuskursseja emme siis käyttäneet, Tukiainen esittelee.
Haasteita riitti ja aika riensi
Tukiainen myöntää, että koe tuntui ensin aika vaikealta, mutta vähitellen kysymykset alkoivat avautua, kun niitä mietti rauhassa ja aloitteli helpoimmista. Kysymykset liittyivät pääsääntöisesti varsin ajankohtaisiin aiheisiin.
Yllättävintä oli Tukiaisen mukaan ehkä se, miten nopeasti aika kokeessa meni. Tarkasteluihin tai muihin viilailuihin ei jäänyt aikaa juuri ollenkaan, joten lähes kaikki ensimmäisellä kerralla nopeasti kirjoitetut vastaukset jäivät myös lopullisiksi.
Tenttitilaisuus oli viime lokakuun 17. päivänä, ja alustavat tulokset saapuivat tenttijöille joulukuussa. Varsinainen KLT-kirjojen jakotilaisuus 96:lle tutkinnon suorittaneelle oli Finlandia-talossa 19. tammikuuta.
KLT-tutkintoa arvostetaan alalla
– Mielestäni työnantajan ja myös alan ihmisten keskuudessa yleisesti ottaen tutkinto on arvostettu. Itse olen kuitenkin jo ennen tutkinnon suorittamista päässyt tekemään erittäin monipuolisia ja haasteellisiakin työtehtäviä, joten omiin työtehtäviin tutkinnolla ei luultavasti ainakaan tällä hetkellä ole suurta vaikutusta. Tutkinnon suorittaminen näkyy toki jonkin verran palkkasummassa, Tukiainen mainitsee.
KLT-kirja on voimassa toistaiseksi, mutta sen uusiminen edellyttää työtehtävistä ja kouluttautumisesta raportointia kolmen vuoden välein.
KLT-tutkinto
KLT on Suomen Taloushallintoliiton arvostettu laskenta-ammattilaisille tarkoitettu asiantuntijatutkinto. Tilitoimistoille KLT on pääsyvaatimus auktorisoiduksi Taloushallintoliiton jäseneksi. Maassamme on nyt 2 594 KLT:n suorittanutta henkilöä.
KLT on tarkoitettu taloushallinnon tehtävissä työskenteleville ammattilaisille, joilla on vaatimukset täyttävä peruskoulutus ja riittävä työkokemus.
Tili-instituuttisäätiö vahvistaa vuosittain KLT-tutkintovaatimukset ja järjestää valtakunnallisen tenttitilaisuuden yhdessä Taloushallintoliiton kanssa. Hakuaika vuosittaiseen tutkintoon päättyy aina huhtikuussa.
Tutkintotilaisuuteen valmistautuminen on yleensä itseopiskelua tai valmentautumista esimerkiksi Kauppakamari-instituutin valmennuskurssilla. Tili-instituuttisäätiö julkaisee vuosittain KLT-tentistä maksullisen julkaisun, joka sisältää KLT-tutkinnon kysymykset malliratkaisuineen.
KLT-kirja on voimassa toistaiseksi, mutta sen uusiminen edellyttää työtehtävistä ja kouluttautumisesta raportointia kolmen vuoden välein. Raportointi on samalla hakemus KLT-kirjan jatkamiseksi seuraavalle kolmivuotiskaudelle.