Gallup: Mitä jäi mieleen Tili- ja veropäivistä?
Esa Kiuru, Auditus Tilintarkastus Oy
Raportoinnissa on paljon yhtenäistämistä ja standardoimista, joten siinä riittää työsarkaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta luennoissa liittyi sanktioihin, eli jos on määrätty veronkorotus, ei voi syyttää enää rikoksesta. Ja jos on saanut syytteen rikoksesta ja todetaan syyttömäksi, niin ei voi enää määrätä veronkorotusta.”
Aira Saarela, Speed Oy, taloushallinto
”Tarjolla oli ihan tuoretta tietoa uudesta kirjanpitolaista. Olen tutustunut uuteen lakiin lukemalla Tilisanomia, mutta erillisessä koulutuksessa en ole vielä ehtinyt käydä.
Käytäntöön voi viedä heti uudesta laista ja tilinpäätöksestä saatua tietoa. Koska työskentelen yrityksessä, niin raportointia käsittelevä osuus ei suoraan koskenut minua. Meillä on omat raportointisysteemimme.”
Leena Herkama, Verohallinto
”Täällä on ollut todella mielenkiintoisia luentoja ja kontakteja. On ollut mukava tavata tämän alan asiantuntijoita, sillä toimin Verohallinnon tilitoimistokoordinaattorina.
Tällaisilla päivillä tulee aina jotain uutta, mutta en nyt osaa nostaa mitään erityistä esiin. Uusi kirjanpitolaki vaikuttaa omaan työhön siten, että asiakkaat saattavat kysyä, miten se huomioidaan veroilmoituslomakkeella ja miten siinä yhdistyvät verotus- ja kirjanpitokäytännöt.”
Asta Siponen, Procopé & Hornborg
”Minulle nämä päivät ovat hieman erilaiset, sillä en ole varsinaisesti tilitoimistoammattilainen vaan juristi. Päivien luennot ovat mielenkiintoisia ja tapahtuma hyvin järjestetty.
Maanantainen luento vero-oikeudesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä oli mielenkiintoinen.Uudistuvan ja muuttuvan kirjanpitolain osalta edustamani taho on lähinnä asiakas. Uudessa laissa ei ole mitään radikaalia, mutta kuitenkin asioita, jotka on hyvä huomioida.”
Suvi Rekola, Riihimäen Tilitoimisto Oy
”Mielenkiintoisinta antia oli raportointi, sen reaaliaikaisuus ja sähköistyminen: miten vaikeaa tuon reaaliaikaisuuden toteuttaminen käytännön työssä on.
Kirjanpitolakia koskeva osuus oli tutumpaa, sillä olimme koulutuksessa marras–joulukuussa, mutta silloin uusi laki ei ollut vielä kiveen hakattu. Tämä on ollut hyvää kertausta. Todennäköisesti tänä vuonna kuitenkin vielä tehdään tilinpäätöksiä vanhan lain mukaisesti, eli ihan huomiseksi täältä ei ole vielä kotiin vietävää.”
Helena Rajala, Casmo Oy
”Tili- ja veropäivät antavat mielestäni hyvän katsauksen tulevaan ja tuleviin uudistuksiin, ja tällä kertaa yksi mielenkiintoisimmista luennoista oli Vuokko Mäkisen Taloushallintoliitto reaaliaikaisen talouden edistäjänä.
Luennoitsijoiden anti on vaihtelevaa: riippuu paljon omasta tilanteesta ja asiakaskunnasta, mikä milloinkin on itselle ajankohtaista. Uusi kirjanpitolain pien- ja mikroyritysasetus on minusta oikein hyvä selvennys pienten ja mikroyritysten tilinpäätöksen tekemiseen. Tili- ja veropäivien parasta antia on yleensä se, että tulee tietoiseksi erilaisista asioista, joita alalla esiintyy. Koskaan ei tiedä milloin tulee se päivä, sellainen yritys tai tapaus vastaan, josta luennoilla on kuullut ja voi hyödyntää sieltä saatua aineistoa. Toki kollegoidenkin tapaaminen ja keskustelut ovat avartavia. Ja raportointi meillä on niin sanotusti hanskassa. Samoista asioista, joita täällä käsitellään, raportoin kuukausittain.”