Yleissitovuudessa riittää ongelmia
Työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan työsopimuksen ehto, joka on ristiriidassa yleissitovan työehtosopimuksen vastaavan määräyksen kanssa, on mitätön ja sen sijasta on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräystä.
Työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momenttia vastaava säännös sisältyi aiemman työsopimuslain (320/1970) 17 §:n 1 momenttiin. Aiemman lain esitöiden mukaan säännöksen tarkoituksena oli turvata järjestäytymättömän työnantajan palveluksessa olevan työntekijän työsuhteen vähimmäisehdot, kuten oikeus vähimmäispalkkaan.
Perustuslakivaliokunta totesi esityksestä antamassaan lausunnossa muun ohella, että yleissitovuuden avulla pyritään järjestäytymättömässä kentässä varmistamaan tiettyjen vähimmäisehtojen täyttyminen kaikissa asianomaisen alan työsopimuksissa. Näin turvataan käytännössä se, että kullakin alalla työntekijöiden palkkausetujen, työsuhdeturvan ja työsuojelun vähimmäistaso ovat samat siitä riippumatta, onko työntekijä järjestäytyneen vai järjestäytymättömän työnantajan palveluksessa. Yleissitovuusjärjestelmän tarkoituksena on ollut saattaa saman alan työnantajat kilpailullisesti samaan asemaan.
Kysymyksessä on siten työnantajaa velvoittava säännös, jonka tarkoituksena on laajentaa työehtosopimusjärjestelmää paitsi työntekijän eduksi, myös yritysten välisen kilpailutilanteen tasapuolisuuden edistämiseksi.
Arviointiperusteeet – asianomainen ala
Yleissitovan työehtosopimuksen tulee olla valtakunnallinen ja asianomaisella alalla edustavana pidettävä. Lain sanamuoto viittaa siihen, että asianomainen ala määräytyy yksin työnantajan toimialan mukaan. Toisaalta työsopimuslain 2 luvun 7 §:n tarkoituksena on turvata työntekijälle työsuhteen vähimmäisehdot. Oikeuskäytännössä on katsottu, että työsopimuslaissa tarkoitettu asianomainen ala voi tarkoittaa joko työnantajan toimialaa tai työntekijän ammatin tai työtehtävien mukaista alaa.
Teollisuudessa lähtökohtana on niin sanottu teollisuuslinjaperiaate, jonka mukaan työnantajan toimiala määrää työntekijöiden työsuhteisiin sovellettavan työehtosopimuksen. Asianomainen ala voi määräytyä myös yritykseen kuuluvan erillisen osan mukaan, mikäli se on muodostanut sellaisen erillisen yksikön, joka on myös valtakunnallisen työehtosopimuskäytännön mukainen sopimusala. Tällainen tilanne voi olla käsillä, jos työnantajayrityksessä toimii sen muusta toiminnasta erillinen yksikkö (ks. KKO 1990:180). Lisäksi oikeuskäytännössä on katsottu, että sovellettava työehtosopimus voi määräytyä myös yksittäisen työntekijän työtehtävien perusteella, jos työnantaja on teettänyt jotakin työtä sen pääasiallisen toimialan ohella eikä työnantajan pääasiallisella alalla ole ollut valtakunnallista työehtosopimusta (ks. KKO 1982 II 156 ja KKO 1987:75).
Työsopimuslain esitöissä on todettu, että asianomainen ala määräytyisi ensisijaisesti työehtosopimuksen soveltamisalamääräyksen mukaisesti, kuten aiemmankin työsopimuslain mukaan. Tällöin huomioon olisi otettava myös työehtosopimuksen tehneiden yhdistysten säännöt sekä niiden tosiasiallisesti edustaman jäsenistön työt. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että työntekijäyhdistyksen on edustettava aidosti työehtosopimuksessa tarkoitettuja töitä tekeviä työntekijöitä samoin kuin sitä, että työnantajalla olisi halutessaan mahdollisuus liittyä työehtosopimuksen tehneeseen työnantajayhdistykseen ainakin tämän yhdistyksen sääntöjen mukaan.
Tämä yleinen asianomaisen alan lähestymistapa soveltuu käytettäväksi erityisesti niissä tilanteissa, joissa yleissitova työehtosopimus tulee valita useista mahdollisista kilpailevista työehtosopimuksista.
Työehtosopimuksiin sitoutumaton työnantaja – asianomainen ala
Silloin kun työnantajaa ei todellisesti sido mikään työehtosopimus, tulee arvioitavaksi kysymys siitä, sovelletaanko yksittäisen työntekijän työsuhteessa työehtosopimusta hänen ammattinsa tai työtehtäviensä perusteella.
Tilanne, jossa työnantaja ei lähtökohtaisesti ole ollut sidottu mihinkään työehtosopimukseen, on ollut käsillä muun ohella Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä KKO 1982 II 156 ja KKO 1987:75. Edellisen mukaan työnantaja, jonka toimialalla (talviurheilukeskuksen palvelutoiminnot) ei ollut ollut yleiseksi katsottavaa valtakunnallista työehtosopimusta, oli ollut velvollinen noudattamaan työntekijän työalalla (metalliteollisuuden työt) yleiseksi katsottavaa työehtosopimusta. Jälkimmäisessä ratkaisussa työntekijä oli toiminut suojatyössä verhoomotyöntekijänä. Kun suojatyötä koskevaa työehtosopimusta ei ollut ollut, hänen vuosilomansa pituuden katsottiin määräytyvän asianomaisen alan (puusepänteollisuus) yleiseksi katsottavan valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan.
Sama lähtökohtatilanne on ollut esillä työtuomioistuimen lausunnossa TT:2005-90. Ottaessaan kantaa työnantajan väitteeseen, että teollisuuslinjaperiaate soveltuu myös tilanteisiin, joissa työnantaja ei ole sidottu mihinkään työehtosopimukseen, työtuomioistuin on todennut, että vuoden 1970 työsopimuslain tulkinta oli vakiintunut toiselle kannalle.
Tämän mukaisesti korkein oikeus uudessa tuomiossaan KKO 2016:18 päätyi seuraavaan lopputulokseen: ”Journalistiliiton työehtosopimus ei ole ylioppilaskunnan toimialalla sovellettava työehtosopimus. Ylioppilaskunta on kuitenkin tosiasiassa teettänyt A:lla sanotussa lehdistön työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä. Huomioon ottaen, mitä edellä on lausuttu, Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että A:n työsuhteessa on tullut soveltaa lehdistön alan työehtosopimusta.”