Pakollinen vastuullisuusraportointi – pakkopullaa vai apu riskien hallintaan?
Yritykset ovat laatineet jo pitkään vapaaehtoisia vastuullisuusraportteja, mutta kuluvan vuoden alusta lähtien raportointi muuttui pakolliseksi yleisen edun kannalta merkittäville, yli 500 henkilöä työllistäville yhtiöille.
Tällaisia yrityksiä ovat esimerkiksi pörssiyhtiöt, pankit ja vakuutusyhtiöt.
Pakollinen vastuullisuusraportointi perustuu EU:n direktiiviin ja sen pohjalta muutettuun kirjanpitolakiin. Jatkossa yhtiöiden on raportoitava omista toimintalinjoistaan, jotka koskevat ympäristöä, työntekijöitä ja sosiaalisia asioita. Myös ihmisoikeuksien noudattamisesta sekä korruption ja lahjonnan torjunnasta on annettava selvitys. Selvityksessä on kuvattava riskejä, joiden toteutuminen todennäköisesti haittaa yrityksen toimintaa. Samoin yrityksen on kerrottava, miten se hallitsee näitä riskejä.
Raportoinnin merkitys korostuu
PwC:n yritysvastuupalveluiden johtaja Sirpa Juutinen sanoo, että pakollista raportointia ei voi verrata vapaaehtoisiin vastuullisuusraportteihin.
– Juridisen pakon myötä vastuullisuutta koskevien tietojen raportoinnin merkitys korostuu. Siitä tulee osa hallituksen raportointia. Hallitus ja toimitusjohtaja allekirjoittavat muista kuin taloudellisista tiedoista annettavan selvityksen samalla kuin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, Juutinen perustelee.
Yhtiöillä on kaksi vaihtoehtoa. Ne voivat antaa selvityksen vastuullisuudesta osana toimintakertomusta.
Vaihtoehtoinen tapa on laatia erillinen selvitys, joka julkaistaan yhtä aikaa toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen kanssa. Selvitystä ei tarvitse kuitenkaan julkaista vielä silloin, vaan se voidaan tehdä esimerkiksi yhtiön nettisivuilla puolen vuoden kuluessa tilinpäätöspäivästä.
– Suurin osa yrityksistä sisällyttänee selvityksen muista kuin taloudellisista tiedoista osaksi toimintakertomusta, Juutinen ennakoi.
Yritykset päättävät raportin sisällöstä
Raportointivelvolliset yhtiöt saavat varsin vapaat kädet uuden velvoitteen toteuttamiseen. Lakiin ei ole kirjattu tarkasti, millaisia tietoja tai lukuja yhtiöiden tulee esittää.
Juutisen mukaan lainsäätäjä on halunnut jättää liikkumavaraa yrityksille, sillä vastuullisuuteen liittyvissä asioissa on esimerkiksi isoja toimialakohtaisia eroja.
– Yhtiö voi itse määritellä, mitkä tiedot ovat relevantteja ja miten ne julkaistaan.
Juutisen mukaan laissa ei ole myöskään tiettyä mallia, jonka mukaan raportti tulisi laatia.
– On todella kiinnostavaa seurata, millaiseksi yritysten ensimmäiset raportit muotoutuvat. Odotan, että ne ovat varsin lyhyitä ja tiiviitä.
Alku teettää lisätyötä
Suomessa raportointipakko koskee noin sataa yleisen edun kannalta merkittävää yhtiötä. Sirpa Juutisen arvion mukaan yritykset ovat varsin hyvin valmistautuneet pakolliseen raportointiin.
Suurin osa niistä aloitti valmistelut jo keväällä. Pakollinen raportointi teettää etenkin ensimmäisellä kerralla ylimääräistä työtä.
– Yrityksissä pitää aluksi päättää, mitkä asiat ovat olennaisia kirjanpitolaissa pakollisiksi raportoitaviksi teemoiksi määriteltyjen kokonaisuuksien alla. Sen jälkeen pitää selvittää, että kaikki olennaiset asiat niistä annettavine tietoineen ovat raportoitavissa ja että tarvittavat tiedot saadaan kasaan määräaikaan mennessä.
Juutinen uskoo kuitenkin, että vaivannäkö kannattaa.
– Raportoinnin myötä yrityksissä on selvitettävä entistä tarkemmin liiketoimintaan olennaisesti vaikuttavia asioita. Se auttaa hahmottamaan entistä paremmin toimintaympäristöön liittyviä riskejä ja miettimään keinoja niiden hallitsemiseksi, Juutinen toteaa.
Hän huomauttaa, että vastuullisuus tulee myös entistä keskeisemmin yhtiöiden hallitusten asialistalle.
– Olen keskustellut paljon hallitusten ja tarkastusvaliokuntien jäsenten kanssa. Muista kuin taloudellisista tiedoista annettava selvitys nostaa vastuullisuusraportoinnin lähemmäksi taloudellista raportointia. Se tarjoaa kokonaisvaltaisemman kuvan paitsi yrityksen riskeistä myös vastuullisuuteen liittyvistä mahdollisuuksia.
– Kunhan alkuhämmennyksestä päästään, opitaan tätäkin raportointia hyödyntämään yrityksen johtamisessa, Juutinen sanoo.
Kireä aikataulu suurin haaste
Kesko on Suomessa vapaaehtoisen vastuullisuusraportoinnin edelläkävijä. Yhtiö on julkaissut vuosittaisen yhteiskuntavastuuraporttinsa jo vuodesta 2000 lähtien.
Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo sanoo, että lakisääteinen raportointi ei tuo suuria muutoksia yrityksen käytäntöihin. Aikataulut kiristyvät kuitenkin entisestään.
– Lainsäätäjä ei ole tuntenut tässä liike-elämän aikatauluja. Vastuullisuusraporttiin tarvittavat tiedot on saatava kokoon helmikuun alkuun mennessä, jotta raportti valmistuu samaan aikaan kuin tilinpäätöskin.
Kalervon mukaan esimerkiksi myymälöiden ja muiden toimipisteiden energiankulutus yhdeksästä toimintamaasta saadaan selville vasta vuoden vaihteen jälkeen. Vasta sen jälkeen päästään laskemaan moniportaiset hiilidioksidipäästöt.
Pakollisen raportoinnin ohella Kesko aikoo jatkaa vapaaehtoisten vastuullisuusraporttien julkaisemista. Pohjana käytetään kansainvälisen Global Reporting Initiativen eli GRI:n raportointiohjeistoa.
– GRI-järjestelmä on vuosien varrella kehittynyt koko ajan ja siitä on tullut uusia versioita. Koko ajan on tullut lisää raportoitavaa.
Iso vuosittainen ponnistus
Vastuullisuusraportti julkaistaan nykyisin osana Keskon integroitua raporttia, joka sisältää myös liiketoimintakatsauksen, tilinpäätöksen ja hallinnointiselvityksen.
Vastuullisuusraportoinnin työmäärästä kertoo jotakin se, että GRI-raportti on noin sadan sivun mittainen. Kesko kokoaa raportin yhdessä viestintätoimiston kanssa. Myös tunnuslukujen varmentaja on prosessissa mukana lähes alusta asti.
– Kyse on isosta vuosittaisesta ponnistuksesta. Meillä ydinporukkaan kuuluu 6–10 ihmistä, mutta tietojen keruussa on mukana ainakin sata keskolaista yhdeksässä maassa. Hyvinkin yksityiskohtaisten tietojen kerääminen vaikkapa energian kulutuksesta tai jätteiden käsittelystä on iso urakka.
Kalervo sanoo kuitenkin, että avoimuus yhteiskuntavastuuasioissa on välttämätöntä. Erityisen tärkeää vastuullisuuden osoittaminen on kuluttajamarkkinoilla toimivalle yritykselle.
– Haluamme kertoa sidosryhmille vastuullisuusteoistamme.
Kalervon mukaan vapaaehtoinen vastuullisuusraportti on suunnattu pitkälti sijoittajille. Merkittävää osaa heistä kiinnostaa nykyään myös yritysten vastuullisuus. He myös osaavat lukea usein monimutkaisia GRI-indikaattoreita.
– Raporttia luetaan myös yrityksiä seuraavissa kansalaisjärjestöissä. Sen sijaan kuluttajien käsissä osin kapulakielellä kirjoitettu raportti tuskin kuluu.
Kalervon mukaan vastuullisuusraportoinnista on hyötyä myös oman toiminnan kehittämisessä.
– Se helpottaa meneillään olevien trendien havaitsemista. Lisäksi tietojen keruun yhteydessä nousee esille asioita, joihin ei ole osattu kiinnittää huomiota. Olemme löytäneet esimerkiksi uusia keinoja säästää energiaa ja vähentää päästöjä.
Yritys päättää, mistä raportoi
Lakisääteistä vastuullisuusraportointia tekevät yritykset voivat määritellä varsin vapaasti, mitkä asiat ovat tärkeitä asioita ja kuinka tarkasti niistä raportoidaan.
Sirpa Juutinen havainnollistaa asiaa kuvitteellisella esimerkkitapauksella.
Näin kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys saattaisi raportoida korruption ja lahjonnan vastaisesta toiminnastaan:
Miten yritys tunnistaa riskit? Yritys nimeää maat, joissa sen toimintaan liittyy erityisen suuria riskiä korruptioon liittyvissä asioissa. Arvio voi perustua esimerkiksi valtion heikkoon sijoitukseen Transparency Internationalin korruptioindeksissä. Myös toimialasta johtuvat riskit on tunnistettava.
Mikä on yrityksen politiikka ja periaate? Yrityksellä on lahjontaan nollatoleranssi kaikissa maissa, joissa se toimii.
Mitä yritys tekee käytännössä? Yritys kouluttaa ja ohjeistaa koko henkilökunnan toimimaan korruptiota vastaan.
Miten seuranta on järjestetty? Yritys ilmoittaa, kuinka suuri osuus henkilöstöstä on suorittanut hyväksytysti korruption vastaisen koulutuksen. Yritys on myös luonut ilmiantojärjestelmän, johon mahdollisista korruptiotapauksista voi ilmoittaa nimettömänä ja omalla kielellään. Lisäksi havaittuihin tapauksiin puututaan.
Myös verottaja haluaa lisää raportointia
Suurten yhtiöiden raportointivelvollisuuksia kasvattaa myös niin sanottu maakohtainen raportointi. Kansainvälisten konsernien on jatkossa annettava kotimaansa veroviranomaisille selvitys toiminnastaan, voitoistaan ja maksamistaan veroista eri maissa.
Raportointivelvollisuudesta tuli viime vuonna EU:n direktiivi, ja se on viety myös Suomen lainsäädäntöön.
– Taustalla on teollisuusmaiden järjestön OECD:n iso BEPS-hanke (Base erosion and profit shifting), jonka tarkoituksena on suitsia monikansallisten yritysten verokikkailua, sanoo yritysjuridiikan professori Reijo Knuutinen Turun yliopistosta. Hänen erityisalaansa on verotuksen ja yhteiskuntavastuun suhde.
Knuutisen mielestä maakohtaisen raportoinnin tarkoitus on hyvä. Jatkossa eri maiden verohallinnot voivat jakaa tietoja keskenään, minkä pitäisi tehostaa verovalvontaa.
– Samaan aikaan raportointivelvollisten työmäärä kuitenkin kasvaa, Knuutinen huomauttaa.
Lisätyötä aiheuttaa esimerkiksi se, että konsernin täytyy kerätä yhteen tiedot siirtohinnoittelusta ja veroista, joita ne ovat maksaneet eri maihin.
Lähtökohtaisesti raportointivelvollisuuden järjestämiseen ovat sitoutunet kaikki OECD-maat. Toimeenpano vaihtelee kuitenkin maittain.
Raportointivelvollisuus koskee kansainvälisiä konserneja, joiden liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa.
– Verotuksen maakohtaisen raportin antaa konsernin ylin emoyhtiö. Suomessa tällaisia yhtiöitä on 50–100, Knuutinen arvioi.
Pakollinen vastuuraportointi
- Vuoden 2017 alusta lähtien selvityksen antaminen muista kuin taloudellisista tiedoista muuttui lakisääteiseksi yleisen edun kannalta merkittäville yhtiöille. Näitä yrityksiä ovat esimerkiksi pörssiyhtiöt, pankit ja vakuutusyhtiöt, joiden henkilöstömäärä on yli 500 sekä tase yli 20 miljoonaa euroa tai liikevaihto yli 40 miljoonaa euroa.
- Suomessa näitä yrityksiä on noin sata.
- Raportointi perustuu EU:n direktiiviin, jonka pohjalta kirjanpitolakiin tehty muutos hyväksyttiin eduskunnassa joulukuun lopulla.
- Laki velvoittaa yhtiöt raportoimaan omista toimintalinjoistaan, jotka koskevat ympäristöä, työntekijöitä, ja sosiaalisia asioita. Myös ihmisoikeuksien noudattamisesta sekä korruption ja lahjonnan torjunnasta on kerrottava.