Teollisuushalli – Oikea poistoprosentti verotuksessa – Rakennuksella eri käyttötarkoituksia
Markku Ojalan erikoisalana on erityisesti yritysverotuksen substanssi- ja menettelykysymykset.
Yrityksen omistama teollisuushalli on kooltaan yhteensä 600 neliömetriä. Hallin toisessa päässä on pieni taukotila, pukuhuone, varasto ja toisessa kerroksessa muutama toimistohuone. Näiden muiden tilojen osuus yhteensä 150 neliötä. Täytyykö verotuksessa tehtäviä poistoja varten hallinnon hankintameno jakaa teollisuushallin ja sosiaalitilojen hankintamenoiksi ja tehdä sosiaalitiloista poisto 4 prosentin mukaan teollisuushallin osalta 7 prosentin mukaan?
Vastaus:
Verohallinnon verkkosivuilla ei näyttäisi olevan ohjeistusta tästä asiasta, mutta ymmärtäisin niin, että oikea poistoprosentti määräytyy rakennuksen pääasiallisen (yli 50 %) käyttötarkoituksen mukaan. Jos siis yli puolet teollisuushallista on yrityksen elinkeinotoiminnan käytössä nimenomaan teollisuushallina, niin tuolloin yritys poistaisi koko hallin hankintamenon elinkeinoverolain 34 pykälä toisen momentin ensimmäisen kohdan mukaisesti teollisuushallina eli seitsemän prosentin mukaan. Asiasta korkein hallinto-oikeus on antanut ainakin ratkaisun KHO 1982 T 1241, joka on julkaistu ratkaisu.
Taloushallintoliiton jäsenet saavat jäsenetuna neuvontaa kirjanpitoon ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Kysymykset voi toimittaa sähköpostilla: asiantuntijat@taloushallintoliitto.fi.